sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kastelukannun muodonmuutos

Tänään on ollut niin ihana sunnuntai! Aamulla heräsin siihen, kun kulta tuli kertomaan, että kohta olisi vohveleita ja kahvia, mutta voit vielä hetken nukkua!! <3 Aamupalan jälkeen jatkoin mun eilen aloittamaa kastelukannuprojektia aamupäivän ja puoliltapäivin mentiin syömään hyvin K:n porukoille. Päivällä jatkoin kastelukannua sekä päätin repäistä ja tehdä muutaman muunkin projektin siinä samassa. Joku ihme DIY (do it yourself)- vimma iski tänä viikonloppuna. Niitä olenkin sitten iltapäivän väsäillyt ja ilta luonnollisesti meni kuvatessa tuotoksiani. Äsken lähettelin sähköpostia mun reissun sponsoreille (!!!), joista varmasti kerron teille vielä paljon lisää, kunhan hommat selkenee. Tänään tuli jo yksi aivan ihana paketti postissa! 

En oikein osannut päättää, minkä aikaansaannoksen esittelisin täällä ensin, mutta lopulta sitten päädyin tähän kastelukannuun. Vaikka säätietojen mukaan sellaista ei nyt taas muutamaan päivään tarvitse.. 
Ostin viime kesänä kirpparilta vihreän Brion kannun, joka saattoi ehkä hieman olla lommolla ja ruosteessa, mutta joka muuten oli niin sympaattinen ja luoksekutsuva! Ja hintaakin oli vain kolme euroa. Pakko oli mennä kassan kautta ja kotimatkalla poiketa Kodinterrassa ostamassa vähän maalia. Se ei muuten ole ihan halpaa puuhaa.. 


Sitten menikin vuosi, ennen kuin tämä projekti eteni. Nimittäin eilen tuli pakottava tarve saada tämä kannu nyt valmiiksi, ja niinhän minä maalasin toista kerrosta vielä kymmenen jälkeen illalla. Tänään sitten vielä kerros ja viimeistelyjä, sekä tietysti ihana pöllökoriste, jonka olen leikannut Eurokankaasta aikoja sitten ostamastani servetistä. Aluksi mietin Marimekon Unikkoa, mutta totesin, että nääh, se on jo ehkä vähän nähty. Olen nimittäin ollut joskus Unikon suurkuluttaja. Halusin nyt jotain erilaista ja pöllöissä on vaan jotain niin suloista – leidi pöllöissä varsinkin! Ja minusta lopputulos onkin aika ihastuttava! :)

Vielä asiasta kastelukannuun, tai ehkä juuri toisin päin.. Heh heh!;) Ne, jotka tuntee minut, tietävät, että vatsavaivat ei oo mikään uusi juttu. Nyt kuitenkin on ihan uusi vaiva ollut jo useamman päivän ja sen selvittely jatkuu vielä.. Huomenna kuitenkin näissä merkeissä aloitan gluteenittoman ruokavalion, vaikken todistetusti keliaakikko olekaan. Joidenkin lääkäreiden mukaan se voisi siltä olla kokeilemisen arvoinen keino, joten kahden viikon koeaika alkaa huomenna. Ongelma nyt on se, että olen vannoutunut ruisleivän syöjä ja aamu ei lähde käyntiin ilman kaurapuuroa. Leivän voin kuitenkin hammasta purren jättää pois, mutta mitä mä aamulla syön?? Jos sinulla on joku hyvä gluteeniton ja mieluiten tuhti aamupalavinkki, niin sitä kaipailtaisiin täällä nyt kovasti! 

Tässä varmaan kaikki tänään, nyt nukkumaan ja aamulla virkeänä töihin! 
Reipasta alkuviikkoa kanssatyöläisille ja rentouttavia vapaapäiviä lomalaisille! :)





16 kommenttia:

  1. Todella viehättävä kannu pöllöineen :)

    VastaaPoista
  2. Voiii kuinka suloinen kannu tuli!! ♥

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit, tuosta kastelukannusta tuli kyllä aivan ylisöpö! :)
    Ootko muuten testannut koskaan tattaripuuroa? En nyt oo todellakaan mikään asiantuntija, mutta eikös se oo gluteeniton vilja ja saattais auttaa sun aamupuuro-ongelmaan? :) Mäkin syön puuroa about joka aamu, joten voin hyvin kuvitella, miten hurjalta susta mahtaakaan tuntua ajatus kaurapuuron vaihtamisesta johonkin muuhun aamupalaan... :D Toivottavasti gluteenittoman testailu auttaa kuitenkin oloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se on kyllä aika hauska!:) Tattaripuuro meni ostoslistaan seuraavaa kauppareissua varten, kiitos vinkistä:) Kuulin myös glueenitonta kaurapuuroa on olemassa, joten sitä myös etsitään ens kerralla Prismasta kissojen ja koirien kanssa! Ja toivotaan, että auttaa. Ois jo kohta aikakin... :)

      Poista
  4. Oi, aivan ihana siitä tuli :3 tosi nätti.

    http://cowswings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Voi miten lutunen!! :D Tuo pöllö on aivan ylisöpö<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha lutunen nimen omaan! Pöllöllä oli vielä ihana riikinkukkosulka toisen korvan takana, mutta mun sakset ja minä todettiin, ettei tuu tapahtuun:D Mut söpö on silti!:)

      Poista
  6. Aivan ihana! Et haluaisi myydä tuota kannua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä kannu on ollut talven pihalla ja vaikka se ei ole pahasti kärsinyt, niin ei se ihan uuden veroinen enää ole. :) Ja taidan olla vähän itsekin siihen ihastunut :D Mutta jos löydän vastaavanlaisen kannun kirpparilta, niin voin tehdä toisen. Tai jos asut Hämeenlinna/Helsinki/Jyväskylä läheisyydessä ja löydät itse vastaavan kannun, niin voin maalata ja varustaa sen pöllökuviolla!:) Jos tällainen järjstely sopii, niin laita mulle sähköpostia karoliinahiltunen@gmail.com ja katsotaan mistä löydettäisiin kaunis kannu!

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3