Ensimmäiset kuvaukset

Mainitsin, että mulla oli Rollo-tytsyjä viikonloppuna kylässä (kumpikaan ei kylläkään enää asu Rollossa)! Meillä oli ihan älyttömän hauskaa! 

Perjantai meni käydessä kaupassa ja taikoessa tortilloja ja loppuilta/alkuyö semmosen huipun pelin, Dominionin, parissa. Lauantaina oli ihanan laiska päivä, pelattiin vähän lisää ja käytiin vähän happihyppelyllä koiran kanssa. Iltapäivästä lakkasin Matun kynnet (sen takia niistä on niin monta kuvaa, oon niistä niin ylpeä!!) ja tietysti omat. Pitkän taideoperaation jälkeen (100 eri vaihetta ja lakkakerrosta) tehtiin pitsaa ja tytöt innostu kokeileen tankoilua. Oli muuten melkosia muikkeleita kun tosta vaan hyppäsivät tangolle istumaan. Mustelmathan siitä tietty tuli ja saatto olla vähän iho rikki jalkapöydästä, mutta nyt ne tietää mistä minä puhun!

Olihan meillä sit tietty vähän viiniäki. Ja kuohuviiniä. Ehkä pari siideriäkin.. 

Laittautumisen jälkeen tajusin, ettei mun taideteoksista oo otettu kuvia! Asia piti korjata ja siitä alkoi varmaan tunnin kestänyt kuvaussessio. Mukana oli vielä Tarja, jonka kuvat laitan seuraavaksi. Kello oli tosiaan noin 11 näissä kuvissa ja lopulta jouduttiin lopettaa kun tuli kiire baariin.. :D Kuvausympäristönä meillä oli meidän huikean suuri rivitalon takapiha, eli sen takia maisemat ei juurikaan vaihdu. Onneks oli aika valoisaa. 

Mun mielestä kuvista tuli tosi kivat! Kuvaaja ja molemmat mallit olivat jo ottaneet pari rentouttavaa/rohkasevaa, ja ehkä siksi tulikin niin luonnollisia kuvia. Toki muutama kuva jouduttiin hylkäämään, kun kamera oli jostain kumman syystä heilahtanut.. Mallista vielä sen verran, että sillä on just nuin täydellinen iho ja tuo tukka.. Voi tukka. <3 Matu on ollu mun parhaita kavereita jo yläasteelta lähtien ja silti en oo tienny, että sen sisällä asuu tuollainen malli!

Seuraavana päivänä tietty paistoi aurinko ekaa kertaa sinä viikonloppuna ja kyllähän me sit raahauduttiin ottaan aurinkoa! Vaihteeksi pelattiinkin Skibpoa, joka sekin on yksinkertaisesti huippu peli! Vaikka koira karkas, subista otettiin ruuat mukaan juoksusta ja meinas tulla kiire, niin hauskaa oli! Koska vaan uusiksi tytöt!<3

Vielä asiasta kukkaruukkuun. Mä oon ihan harahtanut kaikkiin noihin kynsijuttuihin. Ostin sellaisen kirjan, missä on eri malleja ja yhessä vaiheessa vietin aika paljonkin aikaa Youtubin ihmeellisessä maailmassa etsiskellen kaikkea uutta. Oon myös jo pitkään hamstrannu kaikkia välineitä ja kynsitarroja/timantteja ja välineitä. Yhden ohjeen oon tänne laittanutkin sanomalehtikynsistä! Kiinnostaisko teitä kynsitutoriaalit jatkossaki tai kuvat mun aikaisemmista väkerryksistä? Ja hei jos asut tai tulet käymään Hämeenlinnassa ja haluat päässä experimental kynsitaidekokeiluun, niin laitappas viestiä– väriin ja malliin saat tietysti vaikuttaa! Ei meinaan ihan itelle onnistu kaikenlaiset väkerrykset, kun tuo vasen käsi ei oikein ymmärrä mistään mitään. Rovaniemelläki iskä maalas mulle oikeaan käteen egyptiläisen silmän!:D Kaikkea ne isätkin joutuu tyttäriensä eteen tekemään..<3 Onneksi kyseessä on taitelija, jolle pensseli on hyvin luontainen työväline. 

Anyway, tarvisin muutenkin reeniä, kun mun pitäis tehdä serkulle ranskalainen manikyyri elokuussa sen häihin. Itselle se jo onnistuu, mut toiselle on niin eri tehdä.

Mut hei kertokaahan mitä tykkäätte kuvista!!:)

Ja sit se tärkein kaikista: Mahtavaa juhannusta kaikille!! Jättäkää arki ja vakavuus syrjään ja nauttikaa tästä ihanasta, kylmästä aurinkoisesta Suomen kesästä! Mallia voi ottaa tämän postauksen viimeisestä kuvasta. ;)

 

Rakkaus on viisi vuotta nuori

Yhteiset illat kotona sohvalla, sylikkäin peiton alla – varpaat vierekkäin. Kymmenen kylmää minun ja ne lämpimät sinun. Ei halua olla missään muualla.

Hellä suudelma, hymy herätessä. Syliin käpertyminen, pieni kuiskaus ennen nukahtamista. 

Nopea katse, pilke silmissä. Pyyhe repsottaa ja kiharista hiuksistasi tippuu vettä. Sydän jättää lyönnin väliin.

Rikostoveri nakkigrillin jonossa. Saaliina kahdet makkaraperunat. Kaikilla mausteilla.

Kiusoittelu, tuhahdus ja nauru. Syleily keskellä keittiötä.

Ääneen sanottu ajatus – seuraavana päivänä äkkilähtö aurinkoon.
Mustia koiran karvoja seinän vierustoilla, eilinen tee vielä pannussa, sormenjälkiä pölyisen pianon kannella.
Yhtäkkinen malttamaton mieli – kiire kotiin toisen luo töistä, junasta. Lähi-Siwasta.

Se tunne, kun huomaan arjen keskellä sinun kantavan minua pienellä valtaistuimella, käsittelevän kultahansikkain. Koska tunnet minut ja tiedät, että sisimmiltäni olen pieni prinsessa. 
Se merkitys, kun jo myöhässä rustaan rakkauskirjettä post-it-lapulle vain saadakseni sinut hymyilemään.

Se taito, miten saat minut aina nauramaan. Silloinkin, kun itse en osaa muuta kuin itkeä.

Ja se, miten olemme hyväilleet toistemme kulmat pois, miten olemme huutaneet, riidelleet ja repineet toistemme piikkejä, niin, että vain pienimmät ovat enää jäljellä. 
Ennen kaikkea se, että olemme edelleen tässä.

Toisissamme kasvaneita, vailla varasuunnitelmia. 

Toinen toistaan tukien ja kannustaen yhdessä – siksi rohkeita myös erikseen.

Sitä se on.

Sinä ja minä.

Jo vuodesta 2009. 

<3

Kymmenen kuulumista

Kiire kiire kiire! En tätäkään meinaa nyt millään keritä kirjoittamaan, kun pitäis käyttää vielä koira pihalla ja oikeestaan pitäis olla jo nukkumassa kun aamulla pitäis nousta kuudelta töihin ja keittiö piti siivota ja yhteen sähköpostiin ois vastattava ja ja ja.... Puuh! Mutta blogi tekee kohta kuolemaa, jos en käy vähintään kertomassa olevani hengissä! Joten täällä ollaan, elän ja hengitän – kylläkin enimmäkseen puuskuttaen, mutta silti. Mun kokoamassani blogioppaassa lukee, että ihmiset tykkävät listoista, joten ajan puutteen vuoksi teen listan – Mitä minulle kuuluu!

1. Minulla olisi teille taas kauheasti näytettävää ja kerrottavaa! Melkein niin, etten tiedä mistä lähtisin tätä vyyhtiä purkamaan!

2. Minulla oli Rovaniemen kavereita viikonlopun kylässä ja oli niiiiin kivaa! <3 Parin viinilasin jälkeen, ennen baariin lähtöä innostuin vähän kameran kanssa ja kun oli sellaiset leidit mallina niin kuvistahan tuli uskomattoman ihania! Niitä tulossa tännekin heti kun kerkiän. Nyt viimeistään iski valokuvausinspis!

3. Olin perjantaina Helsingissä ja siellä eräs lahjakas neiti otti minusta kuvia. Minä olin TAAS mallina! Tästä tulee kohta tapa. ;) Niistäkin kuvista tuli ihania, mutta tässä tapauksessa kiitos kuuluu kyllä kuvaajalle. Mutta siis niitäkin tulossa piakkoin.

4. Ensi viikolla saan vihdoin kertoa teille mitä tein edellisellä Helsingin reissulla toukokuussa..;> En malta odottaa!

5. Ostin tänään lentoliput Phuketista Bangkokiin ja Bangkokista Balille. Siihenkin reissuun on enää vajaat kaksi kuukautta! Ja to do-lista on pidempi kuin kaikki Harry Potterit yhteensä...

6. Söin tänään subin lounaaksi. Tiesittekö, että jos ostaa subin ja käy täyttämässä palautelomakkeen netissä niin saa ilmaisen keksin! Mulla onkin viime aikoina ollut kova tarve kertoa Subwaylle mun tuntemuksista..

7. Oon päättänyt opetella tekemään lyhyempiäkin postauksia, missä on esim paljon kuvia. Silloin ehkä välttyisin tämmöisiltä liian pitkiltä tauoilta.. Ja tämmiösiltä postauksilta.

9. Oon ollut viikon poissa, mutta täällä vaan jaksaa käydä väkeä ja uusia kasvojakin on liittynyt mukaan! Ette tiedä miten onnellinen oon siitä!:)

10. Kiinostaisko teitä muuten joku kooste top 10 bloggausvinkkiä, joita löysin kun töissä etsiskelin niitä?

Numero kahdeksan näköjään jäi puuttumaan, mutta olkoon se vaikka, se minkä voitte tästä postauksesta itsekin päätellä: minä juoksen, ajatus ei.

Loppuun vielä random kuva.

Kiitos ja hei! Ootte ihania:)

Jalkakäytävä ja elämäänsä kyllästyneet ihmiset

Minun ei pitänyt kirjottaa tästä mitään. Minun piti hengittää syvään, puhaltaa hitaasti ulos ja asettua sen kaiken yläpuolelle. Mutta sitten muistin, että joku joskus on sanonut, että blogi tulisi olemaan henkireikäni ja nyt tarvitaan iso reikä. Pahalle hengelle. Joten here we go:

Olin todella innoissani tänä kesänä aloittamastani työmatkapyöräilystä, matkaa tulee noin kuusi kilometriä suuntaansa eli ihan hyvä lenkki päivässä, mutta nyt alan harkitsemaan bussin käyttöä. Tänään oli jo toinen kerta kun minut haukutaan pyöränselkään. Ensimmäisen kerran minua ojensi tänä keväänä jyväskyläläinen mummo. "Tämä ei ole mikään pyörätie!" Kun katsoin häntä ja kysyin, että missäs minun sitten pitäisi pyöräillä niin hän itsekin hölmistyi ja vain päätyi huutamaan, että IDIOOTTI! ja jatkoi lyllerrystään.

Tänään olin ennen aamu kahdeksaa pyöräilemässä pientä alamäkeä, jolla ei ollut ketään muita pyöräilijöitä, saati jalankulkijoita. Vähän matkaa edessäni ajoväylälläni oli kohta, josta pääsi autotieltä rakennuksen sisäpihaan. Noin kolme metriä ennen tuota kohtaa, alkaa minua vastaan tuleva mersu tööttäämään, kiihdyttää ja kääntää aivan melkein kiinni pyöräni eturenkaaseen. Töötti loppuu vasta kun hän on kohdalla ja siinä vaiheessa auton ikkuna on jo täysin auki. Sitten hän huutaa ikkunasta, että TÄMÄ ON JALKAKÄYTÄVÄ! Hän oli siis jo jonkin matkan päästä minulle tuntemattomasta syystä päättänyt, että nyt muuten lähtee. Hänen takanaan ei ollut ketään ja ilman hänen kiihdytystä en olisi ollut hidastamassa hänen kallisarvoista ajomatkaansa. Jos en olisi saanut pysäytettyä, hän olisi varmaan ajanut päälleni vain todistaakseen pointtinsa. En voinut säikähdykseltäni ja suuttumukseltani muuta kuin huutaa takaisin kettuuntuneet pahoitteluni ja yrittää loppumatkan olla törmäämättä mihinkään kiihtyneessä mielentilassani. Vaikka eipä hän sanojani varmaan kuullut, ei meinaan reilun keskustelun hengessä jäänyt kuuntelemaan minun vuorosanojani.

Kuvan suojatie ei liity tapaukseen.

Ymmärrän, että liikenteen täytyy olla turvallinen ja virheistä saa huomauttaa, ja mielelläni ajan siellä missä kuuluukin, mutta siihen, miten asiasta huomautetaan voisi todella kiinnittää huomiota. Viesti menee perille muutenkin kuin olemalla mahdollisimman töykeä. Nyt meinaan ei oikeasti enää kyllä paljon hyötyliikunta kiinnosta, kun saa pelätä pahoittavansa mielensä jo ennen töihin pääsyä. Bussissa ei ainakaan voi istua väärin, vai voiko? Senkin jotenkin ymmärrän, että hermostunut jalankulkija antaa palautetta, mutta autoilija tilanteessa, jossa ei ole minkäänlaista vaaraa? Ja minä en ole edes mikään päätön kruisailija, joka yllättää autot sokeasta pisteestä katsomatta yhtään eteensä tai joka kumoaa mummoja painellessaan tuhatta ja sataa, päin vastoin! Olen vainoharhainen, pelokas jarruttelija, joka yrittää ottaa jokaisen liikenteessä olevan liikkeet huomioon ja joka ei suostu ylittämään suojatietä ennen kuin auto on varmasti täysin pysähtynyt. Mietin jo, että alan pyöräilemään autotiellä, mutta sitten varmaan alkavat seuraavaksi jalankulkijat huudella..

Tuollaiset mersumölleröt (anteeksi karkea kielenkäyttöni, mersuja minulla ei ole mitään vastaan) voivat yrittää valloittaa maailmaa, mutta meitä rauhaa rakastavia hipahtavia Nopsa-pyörän kuskeja on vielä jäljellä! Niinpä kotimatkalla päätin nollata tuon elämäänsä kyllästyneen sieluparan töykeyttä tälle maailmalle ja hymyilin levesti ja vilkutin kauniisti jokaiselle, joka päästi minut ylittämään suojatien. Ehkä se mesemies ei siis loppujen lopuksi onnistunutkaan tänään tekemään tästä maailmasta pahempaa paikkaa. Mutta miksi purkaa pahaa oloaan tuntemattomaan ihmiseen ennen aamu kahdeksaa? Minä en voi sille mitään jos vaimo lähti, rahat tuli juotua tai olet vihannut työtäsi viimeiset 30 vuotta. Voisi olla peiliin katsomisen paikka ja miettiä, että olisiko vika ehkä tavassa, jolla kohtelet ihmisiä? Voihan se olla jossain muussakin, en tiedä, mutta sen tiedän, että ainakaan minussa se ei ole!

Terkkuja mesemiehelle, kävin Googlessa. Tämä tässä on Jalkakäytävän merkki. Silloin pyörä pitää taluttaa. Tänään en nähnyt merkkiä, vaikka yritin, mutta huomenna katson vielä tarkemmin.

Tämä taas on Kävelykadun merkki. Silloin pyörällä saa ajaa nopeudella 20 km/h. Ei, en nähnyt tätäkään merkkiä.

Miten tuollaisessa tilanteessa voi ja pitäisi reagoida? En koe olevani kauhean uskottava jos näyttelen kansainvälistä käsimerkkiä, mutta kyllä kai tuollaisesta käytöksestä pitäisi jonkinlaista palautetta antaa? Olen pahoillani tästä annatuksesta! Minun oli tänään tarkoitus jatkaa samalla auringon paisteisella kukkaislinjalla kuin edellinen postaus, mutta mies mersun ratissa sai minut toisiin tunnelmiin. Vaikken selvästi liikennesääntöjä osaakaan, annan pyöräilylle vielä mahdollisuuden. Ehkä tarpeeksi monen ilkeän palautteen jälkeen alan ymmärtää, missä sillä pyörällä saa ajaa ja missä ei - mutta piruuttanikaan en lakkaa hymyilemästä.

Onni on olla onnellinen

Halusin eilen kovasti kirjoittaa, mutta olin niin poikki, etten yksinkertaisesti mitenkään jaksanut. Joten teen sen nyt. Aiheena tällä kertaa on sellainen pieni asia, kuin uskomattoman ihana elämä.

Olin työmatkalla Naantalissa torstain ja perjantain. Naantalissa oli todella hieno ilma, tapasin ihania ihmisiä ja pääsin hulppeisiin taloihin. Jännitin, panikoin, vedin syvään henkeä, rauhotuin ja lopulta luotin itseeni. Ja kotiin tullessani olin todella tyytyväinen suoritukseeni ja aikaan saannoksiini, suorastaan ylpeä.

Torstai oli toinen työpäiväni tässä työpaikassa ja matkalla Naanantaliin aloin miettimään, että kuinka paljon nautin luottamusta, sillä tehtäväni ei mielestäni ollut ihan helpoin ja olin reissussa yksin. Hetken jo mietin, että olinkohan haukannut liian ison palan purtavaksi ja että mitenhän tässä kävisi. Pienen jännityksen vuoksi en torstaina ehkä yltänytkään parhaimpaan suoritukseeni ja annoin sen ehkä vähän lannistaa minua sinä iltana. Mutta perjantaina leuka pystyssä otin oppia torstain virheistä ja tiesin jo, miten voisin tehdä työni vielä paremmin. Ja perjantai menikin mielettömän hyvin! Lopulta olin äärimmäisen onnellinen, että minulle oli luotettu tämä tehtävä ja ennen kaikkea, että olin luottanut itseeni ja ottanut tehtävän vastaan. Lopulta ymmärsin, ettei torstaikaan ollut mennyt ollenkaan niin huonosti, kuin aluksi ajattelin. En malta odottaa, että pääsen näyttämään teille mitä kaikkea olen päässyt tekemään!!

Kun puoli kuuden aikana lähdin eilen ajelemaan kotia kohti olin niin täynnä kiitollisuutta, hyvää oloa, ylpeyttä, onnea ja tyytyväisyyttä kaikesta siitä mitä olin saanut kokea ja siitä miten asiat olivat lopulta menneet. Matkalla nauroin jopa ääneen, koska oli vain niin älyttömän hyvä olla! Endorfiinipöllyissä keksin myös uuden tanssilajin: DriveDancen. Radion tahtiin hytkyessä palaa kalorit näppärästi! Liikkeisiin kuuluvat muun muassa lantion edes takaisin kääntely, hartioiden heiluttelu/pyörittely, huulten mutristelu sekä ratin hinkkaaminen seksikkäästi niin kuin olisit Rihannan musiikkivideolla. Mutta muista pysyä tiellä!

Parasta viestijän hommissa on se, että sen varjolla saa tehdä asioita, jotka eivät tavallisesti ole mahdollisia, käydä paikoissa, joihin muutoin ei olisi asiaa ja tavata ihmisiä, jotka elävät täysin eri maailmoissa. Ja minä en tekisi näitä hommia, jos kaikki olisi mennyt niin kuin olin suunnitellut ja toivonut. Puhuttiin tästä Naantalissakin erään naisen kanssa. Ikäviä asioita tapahtuu ja ne harmittaa, kunnes joku kaunis päivä katsot taaksesi ja huomaat, että epäonnistuminen olikin oikeastaan siunaus. Matkalla kotiin listasin kaikkia sellaisia tapahtumia elämässäni ja olen vakuuttunempi kuin ikinä siitä, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä. Rippipappini sanoi, että asiat eivät mene aina niin kuin on suunniteltu, mutta ne menevät niin kuin niiden kuulukin mennä. Toisin sanottuna, kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Olen valmis allekirjoittamaan tämän.

Kaikki vaan on niin älyttömän hyvin nyt. Kesätyöt alkoivat tällaisella mahtavalla reissulla, koko kesän on luvassa mielekkäitä töitä, blogin elämä kukoistaa, minulla on aikaa ystäville ja parisuhteelle, luvassa on ihania mökkireissuja ja koko ajan tulee uusia supermielenkiintoisia haasteita. Esim ensi viikolla käyn Helsingissä työn puolesta ja illalla saatan tehdä siellä muutakin ja loppukesästä pääsen turvallisesti kokeilemaan hääkuvausta! Ja sitten häiden jälkeen lähdenkin puoleksi vuodeksi unelmaharjoitteluun Aasiaan, paikkoihin kuten Bali.

Mä oon kauhean pahoillani jos tämä kuulostaa kehuskelulta, se ei ole missään nimessä tarkoitukseni! Haluan vaan kannustaa ja muistuttaa, että tyytyminen on turhaa ja unelmia saa ja pitää jahdata. Jos siellä ruudun sillä puolen on joku ahdistunut, kyllästynyt tai turhautunut johonki osa-alueeseen elämässään, mieti, mitä tekisit, jos sinun ei tarvisi ottaa mitään muuta huomioon. Ja sitten lopulta mieti, voisitko silti tehdä sen. Tai jos et tiedä mitä haluat, mieti mitä ilman olisit onnellisempi ja sitten pohdi miten voisit tehdä asiat toisin.

Minulla oli S-marketissa uskomattoman ihanat työkaverit ja työpäivistä pystyi neuvottelemaan hyvin, mutta ilta-ja viikonloppuvuorot alkoivat käymään voimilleni ja päätin, etten kiusaisi itseäni enää tätä kesää. Vaikka minulla ei ollut muita töitä luvassa, tein vaikean päätöksen, etten silti jäisi myyjäksikään. Ja lopulta sinnikkyyden ja pienen ihmeen avulla sain kuin sainkin kaksi uskomattoman kivaa ja mielenkiitoista oman alan kesätyötä. Ja vaikka palkka pienenikin huomattavasti, olen silti niin iloinen, etten jäänyt siihen helppoon, ei niin mielekkääseen vaihtoehtoon. Älkää siis tyytykö! Totta kai silloin tällöin täytyy tehdä asioita mistä ei pidä, jotta voi päästä eteen päin ja niitä minäkin olen tehnyt. Ehkä tämä tuntuukin niin erityisen hyvältä, koska koen, että olen oman panostukseni jälkeen ansainnut tämän kaiken.

Tässä on yksi ihana biisi, joka kannattaa kuunnella. Siinä on tärkeä sanoma tiivistetty äärimmäisen hyvin ja jokaisen meistä pitäisi välillä pysähtyä miettimään näitä asioita. Niin minäkin tein tänä keväänä ja tässä sitä nyt ollaan: Tuhannen tyytyväisenä, innostuneena ja kiitollisena tästä hetkestä ja kaikesta tulevasta. Onnellisena omasta elämästä.

Enempää en voisi pyytää.

Päiväni mannekiinina

Kukapa ei pienenä olisi halunnut olla prinsessa, rock-tähti, näyttelijä tai malli? Minä ainakin olen suunnitellut menestyksekästä uraa kaikista noista ammateista. Heti ensimmäisenä minulle kuitenkin kerrottiin, että oikeassa elämässä prinsessaksi täytyy syntyä ja vieläpä jonnekin muualle kuin Suomeen. Noin ala-asteella minulle selvisi, että laulajan ura ei ehkä olisi minua varten, kun koulun musikaalissa sain pääroolien sijaan tyytyä kuoropaikkaan. Niin ja en saanut kovin haastavia tai keskeisiä vuorosanojakaan.. Vasta viimeisenä, pituuskasvun päätyttyä 160:een senttimetriin ja lukuisten epäonnistuneista kuvista johtuneiden pettymysten jälkeen kohtasin kylmän totuuden. Ei minusta tulisi malliakaan.

Jo paljon ennen kuin sain kunnon kameran olen pitänyt valokuvaamisesta ja siksi olen viihtynytkin enimmäkseen kameran napinpainajan puolella. Ainoa miinuspuoli siinä on se, etten todistettavasti ole ollut yhdelläkään ulkomaanmatkalla poikaystäväni kanssa enkä ole käynyt juuri missään juhlissa tai tapahtumissa, joissa ystäväni ovat käyneet. No okei, melkein aina löytyy todistusainestoksi riittäävää materiaalia, mutta siihen se yleensä jääkin. Olen tottunut siihen ja nykyään tykkään haastaa itseäni saadakseni muista mahdollisimman kauniita kuvia. Olinkin aika ihmeissäni, kun opiskelijakaverini Anni pyysi saada kuvata minua ja silmiäni. Tottakai innostuin ajatuksesta, vaikka olin hyvin tietoinen omasta avuttomuudestani linssin edessä.

Kuvauksia edeltävänä päivänä mietin tarkkaan mitä laittaisin päälle ja lopulta sainkin itselleni mieluisan kokonaisuuden kasaan. Valintani oli toimiva, sillä lenkkareiden kanssa asu näytti leppoisalta vapaa-ajan asulta, jolla pystyi hyvin tekemään arkisemmat askareet ja taas korkkareilla asusta tuli sirompi ja asiallisempi.

Seuraavana aamulla heräsin tuntia ennen takuttamaan ja kihartamaan tukkaani. Meikit laitoin vasta ennen kuvauksia Jyväskylässä. En voi sanoa, että minua olisi niinkään jännittänyt, olin vain enemmän innoissani. Tiesin, että Anni on hyvä valokuvaaja. En voinut kuitenkaan olla miettimättä, että mitä jos minuun eivät Anninkaan taidot riittäisi.

 

Reiluna tyttönä kerroin Annille jo heti kättelyssä, että minulla on tasan kaksi poseerausilmettä, sekä ainoastaan yksi asento enkä oikeastaan todellakaan ole mikään malli. Ei siis mitään syytä olla itselleen liian ankara, jos kuvat eivät onnistukaan. Anni vain naurahti ja totesi, ettei se mitään ja kaivoi kameran esiin. Selitysten ja alun kankeuden jälkeen pystyin jo vähän rentoutumaan ja kauhea nolotus vaihtui lopulta yritteliäisyydeksi. Annin kuvattavana oli kyllä todella helppo olla ja uskaltauduin itsekin ehdottamaan taustoja ja asentoja. Juuri kun olin saanut juonesta kiinni ja alkanut nauttia kameralle keimailusta, meiltä loppui aika.

Eilen tulin kurkkaamaan blogini kävijämääriä ja sain lievän kohtauksen, kun sivun katselut eiliseltä huiteli 1500:ssa! Hetki meni ennen kuin välähti, että Anni varmaan oli saanut silmiäni koskevan postauksensa valmiiksi ja linkittänyt minun blogini siihen. Postauksesta tulikin aivan ihana ja ihmiset ovat jättäneet niin kivoja kommentteja!! Tänäänkin täällä minun blogissa on käynyt yli 1000 ihmistä ja sen lisäksi olen saanut hurjan paljon uusia seuraajia niin Bloglovinissa kuin täällä Bloggerissakin ja toivottavsti myös anonyymina! Ihan todella lämpimästi tervetuloa ihan jokaiselle! Ihanaa huomata, että olette pitäneet blogistani ja haluatte lukea sitä jatkossakin!:) Tämän kaiken johdosta olen ollut ihan jossain blogi-extaasissa tämän ja eilisen päivän. Nyt vaan alkaa tulla paineita, etten vaan tuota teille pettymystä!:D Mutta ehkä jatkan rohkeasti omalla, selvästikin hyväksi havaitulla tyylilläni, koska sillähän minä olen tänne teidät tänne tähänkin asti saanut. Toki parannusehdotuksia ja aihevinkkejä otetaan avosylin vastaan. Mut vielä kerran, ihanaa kun ootte siellä!:) Paljon hauskempaa kirjoittaa kun tietää, että joku näitä juttuja lukee ja vielä hauskempaa on kun joku ihana jättää aina välillä kommentinkin! <3

Vielä pari juttua nuista kuvista. Pidän niistä kovasti, paitsi viimeisestä, sillä siinä mun kasvot on jotenkin.. laiskat? Mutta laitoin sen, koska sain itse hurjasti hupia siitä, että liikuttelin kämmentä edestakaisin kasvojen puolelta toiselle ja vertailin puolieroja. Eli jos on tylsää niin siinä sullekin tekemistä. :D Ainakin kymmeneksi sekunniksi. Nyt alkaa uni painaa sen verran silmää, että painun erinomaisen päivän päätteeksi hotellihuoneen puhtaisiin valkeisiin lakanoihin. Olen tänään koko päivän nauttinut Naantalin auringosta ja siksi nyt hymyilen kuin Hangon keksi. Heh heh! ;) Ehkä lievästi väsynyttä juttua, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että kello on puolen yön ja olen hotellihuoneessa yksin oman hauskuuteni varassa.. Mutta, jotta en säikyttäisi teitä kaikkia heti pois, säästän teidät mun muilta hyviltä jutuilta ja toivotan vain oikein kauniita unia!

 

Ensimmäinen laatuaan

-Miten sun päivä meni? Mitä oot tehny? No vau, kuulostaa kivalta! Ai mitä mä oon tehny? Noo päivällä Googlettelin monta tuntia vinkkejä bloggaajille ja eri asioita, mitkä tekevät blogista hyvän ja sit niistä kirjoittelin muistiinpanoja. Niin ja lueskelin muistin virkistämiseksi Digikuvausoppaasta, että miten otetaan ammattimainen potretti. Ai mitä? Ei, en ollu kotona vaan töissä!

Näkymät työpisteeltäni

Hihii, nyt on eka työpäivä "oikeissa töissä" takana! (Ja nyt mun kaikki S-market ja kaikki muutkin aikaisemmat kollegat haluais repiä mua hiuksista, joten korjaan, että minulle oikeissa töissä - alalla, jota opiskelen.) Ja tosiaan mun päivä meni kirjoitellessa kysymyspatteristoa, etsiskellessä bloggausohjeita ja kirjotellessa niitä ylös (nyt mun blogista tulee siis täydellinen), kerratessa potrettivalokuvauksen oleellisimpia asioita ja tutkiessa mielettömän hienon asuinalueen talovaihtoehtoja ja palveluita, eli käytännössä asuntoshoppaillessa.

Kaksi hetkeä jäi erityisesti mieleen tästä päivästä. Ensimmäinen oli se, kun hain aamulla kahvia ja aloin hätäilemään, että se on aivan liian kuumaa, etten mitenkään kerkiä juoda sitä! Sitten, ennen kuin kerkesin paniikissa polttaa kieleni, muistin, että eihän minulla ole mitään kiirettä. Voin ottaa kupin mukaani ja kaikessa rauhassa siemailla siitä työpisteelläni vaikka vielä iltapäivällä jos niin haluan! Onneksi kukaan uusi työkaveri ei sattunut paikalle, kun hymyilin itsekseni keittiössä. Ensivaikutuksen voi nimittäin tehdä vain kerran.

Toinen mieleenpainuva hetki oli se, kun olin kirjoitellut asiaa bloggauksesta jo pari sivua ja sitten lähdin Googlen syövereihin etsimään lisää tärkeitä asioita bloggaamiseen liittyen. Yhtäkkiä kesken lauseen iski sellainen salama-ajatus, että ei hitto, mä oon muuten töissä ja tämä on se mitä mä tänään teen työkseni. Hetki meni, kun hyrisin siinä oivalluksessa ennen kuin sain taas koottua itseni ja jatkettua töitäni.

Te, jotka ootte seuranneet blogiani jo pidempään, ootte ehkä huomanneet, miten pienellä mun työtyytyväisyyden saa huippuunsa. :D Jos et tiedä mistä puhun, niin täältä voit käydä lukemassa millaiset kiksit ihminen voi saada kahviautomaatista, kellokortista tai siitä, ettei töissä tarvitse pitää minkäänlaista univormua. Tänäänkin iltapäivällä keittelin itselleni teetä just because I can!

Tähän väliin pakko mainita, että mun eilinenkin päivä oli ihan todella huikea. Opeteltiin hurjien yhteisöviestijätyttöjen kanssa pistään pahiksia pakettiin ja sitten pääsin kerrankin kameran toiselle puolelle leikkiin mannekiinia! Siihen liittyen mun blogi on kokenut tänään yleisöryntäyksen, mutta palaan aiheeseen huomenna kuvien kera!:)

Hauskuus ei pääty vielä tähän, nimittäin huomenna tämä neiti lähtee kohti Naantalin aurinkoa - työmatkalle! Kauankohan tätä täytyisi tehdä, että tämä alkaisi tuntua työltä?

Ps. Kuten ehkä huomaatte, oltiin kamerakännykän kanssa liikenteessä, joten kuvanlaatu ei ole sitä parasta priimaa, mutta lainatakseni kirjoittamaani blogiohjeistusta: "kuvat elävöittävät ja luovat tunnelmaa sekä helpottavat tekstin lukemista" eli en voinut olla ilmankaan. Skipataan suosiolla se kohta, missä puhutaan kuvanlaadun tärkeydestä ja ammattimaisten kuvien merkityksestä..

  Just because I can!

 

  

 Nämä vanhat ovet ja ikkunat on niin ihania, että niihin pitää päästä käsiksi kyllä oikeallakin kameralla!

 

 

Jostain syystä mulle tuli semmoinen tunne, että mun eväät on hyvässä tallessa..:)

 

Tarmoa teidänkin päivään!