Olipa kerran.. Ja toivottavasti vielä monta kertaa sen jälkeenkin

Tiedätkö sen tunteen kun jotain jännittävää tapahtuu, tai kun saat mahtavan ajatuksen ja sitten mietit, että voi vitsi jos minulla oilisi blogi, niin tästä olisi niin kiva kirjoittaa. Ja sitten kun sinulla on se blogi, et keksikään mitään sanottavaa? Ai et? En minäkään..

Tässä se nyt on. Ensimmäinen blogipostaukseni nimittäin. Olen pitkään ajatellut, ettei elämässäni tapahdu tarpeeksi jännittäviä asioita tarpeeksi usein, jotta niistä riittäisi juttua blogiin asti. Nyt olen kuitenkin tullut toisiin aatoksiin, sillä viimeisen muutaman viikon aikana olen mm. ollut vaarallisessa tilanteessa painoni vuoksi, voittanut lotossa, käynyt lääketieteellisissä tutkimuksissa ja toteuttanut yhden pitkä-aikaisista unelmistani. Jos ei siinä ole tapahtumaa riittävästi, niin missä sitten?

Voin tähän heti alkuun todeta, että nyt on kynän (tarkemmin näppäimistön) pitelijässä alkukankeutta, suorastaan rimakauhua havaittavissa, joten aloitankin tämän blogin leppoisasti kertomalla vaikka tämän päivän suurista ja pienistä saavutuksista.

Aamulla luin junassa torkkumisen sijaan tehokkaana johtajuus-kurssin tenttiin. Kiinnostuin organisaatiokäyttäytymisestä. Juttelin Skypessä napapiirin korkeuksille kerrankin niin, etten ollut jo myöhässä jostain toisaalta. Kuulin, että junani oli ollut yksi ainoista tänään Jyväskylään asti selvinneistä junista. Onnistuin viemään kandintyöni suunnittelua eteenpäin kahvikupin äärellä, sain lyötyä lukkoon aikatauluja ja löysin monia tärkeitä yhteisiä piirteitä kaverini ja oman koirani väliltä. Luennolle lähtiessäni puhuin itsekseni englantia ja jäin siitä vielä kiinni rappukäytävässä kulkevalle naapurille. Olin useamman tunnin ärsyyntynyt ilman mitään syytä, mutten ainakaan tietääkseni purkanut sitä mihinkään enkä kehenkään. Hylkäsin huonon tuuleni toisen ihmisen ansiosta, hukkasin takkini kahteen kertaan ja keskenään viittomankielellä kommunikoivien tyttöjen naurua kuunnellessani muistin taas, kuinka universaali asia nauru on.

Eikä siinä vielä kaikki, sokerina pohjalla oikeasti mielenkiintoinen pienisuuri saavutus.
Löysin super mielenkiintoisen harjoittelunpaikan pari viikkoa sitten ja vaikka olen ensi keväänä suunnitellut tekeväni jotain ihan muuta kuin harjoittelua, olen päättänyt silti haastaa itseni ja hakea paikkaa. Joten tänään olen puurtanut omaperäistä ja tietenkin joukosta erottuvaa hakemustani. Täysin yliampuvan ja huippuhyvän hakemuksen erohan on tiettävästi hiuksen hieno. Mutta olen nyt lähettänyt omani puolelle valtakuntaa arvioitavaksi, saanut palautetta ja vielä on pari päivää aikaa makustella ja saada hyviä ideoita, joten ei vielä syytä paniikkiin.

Ennen kuin lakkaan lukemasta tätä uudestaan ja uudestaan ja jään ideoimaan seuraavaa kirjoitustani, vielä paljastettakoon pari asiaa. Minun sekä painovoiman ansiosta kesken luentoa hajonnut tuoli aiheutti vain vähäistä vaaraa ja tilanteesta poistuttiin naarmuitta hyvän tarinan kera (edelleen syytän tuolia, enkä näe edellisenä päivänä nauttimillani synttärikakuilla minkäänlaista yhteyttä asiaan). Lottovoittoni oli huikea euron jättipotti ja mainitsemani tutkimukset olivat tuikitavalliset verikokeet. Mutta näiden pienten seikkailujen rohkaisemana toteutin sen yhden pitkä-aikaisen unelmani, nimittäin julkaisin ensimmäisen kirjoituksen omassa blogissani. Ja mikä parasta, sinä luet sitä parhaillaan.

Vielä lopuksi niin-omaperäistä-työhakemusta lainatakseni; Kiitos ajastasi ja mielenkiinnosta blogiani kohtaan!;)