Jalkakäytävä ja elämäänsä kyllästyneet ihmiset

Minun ei pitänyt kirjottaa tästä mitään. Minun piti hengittää syvään, puhaltaa hitaasti ulos ja asettua sen kaiken yläpuolelle. Mutta sitten muistin, että joku joskus on sanonut, että blogi tulisi olemaan henkireikäni ja nyt tarvitaan iso reikä. Pahalle hengelle. Joten here we go:

Olin todella innoissani tänä kesänä aloittamastani työmatkapyöräilystä, matkaa tulee noin kuusi kilometriä suuntaansa eli ihan hyvä lenkki päivässä, mutta nyt alan harkitsemaan bussin käyttöä. Tänään oli jo toinen kerta kun minut haukutaan pyöränselkään. Ensimmäisen kerran minua ojensi tänä keväänä jyväskyläläinen mummo. "Tämä ei ole mikään pyörätie!" Kun katsoin häntä ja kysyin, että missäs minun sitten pitäisi pyöräillä niin hän itsekin hölmistyi ja vain päätyi huutamaan, että IDIOOTTI! ja jatkoi lyllerrystään.

Tänään olin ennen aamu kahdeksaa pyöräilemässä pientä alamäkeä, jolla ei ollut ketään muita pyöräilijöitä, saati jalankulkijoita. Vähän matkaa edessäni ajoväylälläni oli kohta, josta pääsi autotieltä rakennuksen sisäpihaan. Noin kolme metriä ennen tuota kohtaa, alkaa minua vastaan tuleva mersu tööttäämään, kiihdyttää ja kääntää aivan melkein kiinni pyöräni eturenkaaseen. Töötti loppuu vasta kun hän on kohdalla ja siinä vaiheessa auton ikkuna on jo täysin auki. Sitten hän huutaa ikkunasta, että TÄMÄ ON JALKAKÄYTÄVÄ! Hän oli siis jo jonkin matkan päästä minulle tuntemattomasta syystä päättänyt, että nyt muuten lähtee. Hänen takanaan ei ollut ketään ja ilman hänen kiihdytystä en olisi ollut hidastamassa hänen kallisarvoista ajomatkaansa. Jos en olisi saanut pysäytettyä, hän olisi varmaan ajanut päälleni vain todistaakseen pointtinsa. En voinut säikähdykseltäni ja suuttumukseltani muuta kuin huutaa takaisin kettuuntuneet pahoitteluni ja yrittää loppumatkan olla törmäämättä mihinkään kiihtyneessä mielentilassani. Vaikka eipä hän sanojani varmaan kuullut, ei meinaan reilun keskustelun hengessä jäänyt kuuntelemaan minun vuorosanojani.

Kuvan suojatie ei liity tapaukseen.

Ymmärrän, että liikenteen täytyy olla turvallinen ja virheistä saa huomauttaa, ja mielelläni ajan siellä missä kuuluukin, mutta siihen, miten asiasta huomautetaan voisi todella kiinnittää huomiota. Viesti menee perille muutenkin kuin olemalla mahdollisimman töykeä. Nyt meinaan ei oikeasti enää kyllä paljon hyötyliikunta kiinnosta, kun saa pelätä pahoittavansa mielensä jo ennen töihin pääsyä. Bussissa ei ainakaan voi istua väärin, vai voiko? Senkin jotenkin ymmärrän, että hermostunut jalankulkija antaa palautetta, mutta autoilija tilanteessa, jossa ei ole minkäänlaista vaaraa? Ja minä en ole edes mikään päätön kruisailija, joka yllättää autot sokeasta pisteestä katsomatta yhtään eteensä tai joka kumoaa mummoja painellessaan tuhatta ja sataa, päin vastoin! Olen vainoharhainen, pelokas jarruttelija, joka yrittää ottaa jokaisen liikenteessä olevan liikkeet huomioon ja joka ei suostu ylittämään suojatietä ennen kuin auto on varmasti täysin pysähtynyt. Mietin jo, että alan pyöräilemään autotiellä, mutta sitten varmaan alkavat seuraavaksi jalankulkijat huudella..

Tuollaiset mersumölleröt (anteeksi karkea kielenkäyttöni, mersuja minulla ei ole mitään vastaan) voivat yrittää valloittaa maailmaa, mutta meitä rauhaa rakastavia hipahtavia Nopsa-pyörän kuskeja on vielä jäljellä! Niinpä kotimatkalla päätin nollata tuon elämäänsä kyllästyneen sieluparan töykeyttä tälle maailmalle ja hymyilin levesti ja vilkutin kauniisti jokaiselle, joka päästi minut ylittämään suojatien. Ehkä se mesemies ei siis loppujen lopuksi onnistunutkaan tänään tekemään tästä maailmasta pahempaa paikkaa. Mutta miksi purkaa pahaa oloaan tuntemattomaan ihmiseen ennen aamu kahdeksaa? Minä en voi sille mitään jos vaimo lähti, rahat tuli juotua tai olet vihannut työtäsi viimeiset 30 vuotta. Voisi olla peiliin katsomisen paikka ja miettiä, että olisiko vika ehkä tavassa, jolla kohtelet ihmisiä? Voihan se olla jossain muussakin, en tiedä, mutta sen tiedän, että ainakaan minussa se ei ole!

Terkkuja mesemiehelle, kävin Googlessa. Tämä tässä on Jalkakäytävän merkki. Silloin pyörä pitää taluttaa. Tänään en nähnyt merkkiä, vaikka yritin, mutta huomenna katson vielä tarkemmin.

Tämä taas on Kävelykadun merkki. Silloin pyörällä saa ajaa nopeudella 20 km/h. Ei, en nähnyt tätäkään merkkiä.

Miten tuollaisessa tilanteessa voi ja pitäisi reagoida? En koe olevani kauhean uskottava jos näyttelen kansainvälistä käsimerkkiä, mutta kyllä kai tuollaisesta käytöksestä pitäisi jonkinlaista palautetta antaa? Olen pahoillani tästä annatuksesta! Minun oli tänään tarkoitus jatkaa samalla auringon paisteisella kukkaislinjalla kuin edellinen postaus, mutta mies mersun ratissa sai minut toisiin tunnelmiin. Vaikken selvästi liikennesääntöjä osaakaan, annan pyöräilylle vielä mahdollisuuden. Ehkä tarpeeksi monen ilkeän palautteen jälkeen alan ymmärtää, missä sillä pyörällä saa ajaa ja missä ei - mutta piruuttanikaan en lakkaa hymyilemästä.