maanantai 8. syyskuuta 2014

Sairastelua tropiikissa

Ensimmäinen oikea postaus vähään aikaan täälläkin.. Musta tuntuu välillä niin pahalta tän mun blogin puolesta, kun kirjottelen Iltalehteen enemmän ja sitten tuntuu, ettei tänne aina riitä juttua. Mutta onneksi te voitte käydä sieltäkin lukemassa kuulumisia. Oon täällä yrittänyt aina linkata, kun olen Iltalehden blogiin jotain kirjotellut.

Mutta siis. Tänään ajattelin puhua minulle ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin sairastelusta. Olen taas ollut torstaista asti kipeänä, jopa kuumeessa koko ajan ja muutama hauska kulttuuriero on tullut vastaan. En tiedä kerroinko, mutta tässä samassa villassa asuu yksi paikallinen poika ja toinen on täällä käytännössä kellon ympäri. He vilpittömästi auttavat meitä asukkaita ja ovat nyt minunkin sairastelun aikana olleet aivan ihania!  

Ensinnäkin kerroin jo aiemmin, ettei täällä tule lämmintä vettä suihkussa. Niinpä toinen pojista lämmitti minulle viiden litran kattilalla kiehuvaa vettä, jonka sain isossa saavissa sekoittaa kylmempään veteen ja pestä itseni aika monivaiheisella tavalla. :D Osittain suihkun alla, osittain ämpärissä ja välillä ämpärin alla. Mutta voin kertoa, että pari viikkoa kylmällä vedellä suihkineena tuntui lämmin vesi aikasen ihanalta! <3 Saa nähdä, miten enää voin vaihtaa takaisin kylmään suihkuun, kun olen taas muistuttanut itseäni lämpimän veden yleellisyydestä.. Tänään taas nautiskelin lämpimästä vedellä, kylläkin itse veden keittäneenä.

Kun sairastuin, toinen pojista kiikutti minulle purkin, joka on tuttu lapsuudesta; nimittäin Vicky -salvaa! En edes muistanut miten mainiota ainetta tuo on! Nyt olen käytännössä rasvannut yläruumiini sillä päivittäin. :D Ja meinaan sitä kyllä ostaa Suomessakin lääkekaappiin. (Kai sitä vielä myydään?)

Mutta kun päivän lepo ja Vicky eivät auttaneet, kiikutettiin minulle seuraavaksi kookos juotavaksi - paikallinen Finrex ilmeisesti. Olen aiemminkin kuullut, että kookosvedessä on kaikenlaisia mineraaleja, rasvoja ja vitamiineja ja kovasti ne nytkin vannoivat sen nimeen. Jopa siinä määrin, että olen kolme päivää putkeen hörppinyt pillillä minun päätä suurempia kookoksia. Ei vaan ole ihan yksinkertainen asia päästä siihen veteen käsiksi… Onneksi on asiantuntijoita paikalla. Niin ja tosiaan kookoksen sisällä on kookosVETTÄ, eikä suikaan maitoa, niin kuin allekirjoittanut virheellisesti luuli! Se on itse asiassa aika hyvää, vaikka aluksi vähän vierastinkin makua, joka ei todellakaan ole sama kuin esim kookoshiutaleissa! Sitten kun nesteet on imetty pois, halkaistaan kookos ja syödään sisältä sellainen höttökerros, jossa ne parhaat aineet kuulemma ovat. Tuo sama aine on myös ilmeisesti sitä, mistä se kookoMAITO nyt sitten tehdään. :D Hämmentävää, I know! Sitten kookos nostetaan kuivumaan, ennen kuin se heitetään menemään. Onneksi se kuivatus ei kestä kuin paria vuotta…

Mutta sitten hauskin erovaisuus! Ostin naapurista coca-colan ja sitä avatessani pidin hampaiden välissä panadolia. Toinen paikallisista ystävistäni kysyi hämmentyneenä, että mitähän sä oikein teet. Ajattelin, että hän ihmettelee pullon avaamistani, sillä se oli melkoista räpellystä ja vastasin, että avaan colan, tarviin vähän sokeria kehoon! Sitten selvisi ihmetyksen syy. Kuulemma Indonesiassa on melkein laitonta huuhtoa lääkkeet colalla - tai ylipäätänsä milläkään limukalla! Se on verrattavissa melkein huumeiden käyttöön. Tämä paranee vielä! Nimittäin sen sijaan Bintang, paikallinen olut tai muu alkoholijuoma on ihan fine, jos ei jopa suositeltavaa lääkkeiden kanssa nautittavaksi! :D Ihmiset eivät kuulemma halua kertoa lääkärillekään, jos ovat vahingossa nauttineet lääkkeitä limukan kera. Kysyin tätä vielä myöhemmin toiselta paikalliselta ystävältäni ja hän sanoi totisesti että ei, ei limukan kanssa, mutta alkoi sitten nauramaan, että hän yleensä juo lääkkeet Bintangin kanssa! :D Mikä tässä ei nyt ihan täsmää!? Tätä ollaan täällä nyt ihmetelty muiden eurooppalaisten kanssa. Kiellettyjen nesteiden listassa oli muitakin juomia kuten kahvi, tee, muutamat mehut, mutta limukat oli niistä pahimpia. Ja uudesta tutustani näki, että hän oli oikeasti huolissaan, että minulle nyt käy jotain. Jouduin kauan vakuuttelemaan, että olen tehnyt näin monta kertaa aiemminkin, että ei tässä kuinkaan käy. Jos kyseessä ei olisi ollut lasipullo ja korkin olisi saanut paikalleen, olisi cola jäänyt kyllä juomatta.. Pidetäänpäs siis lääkkeet ja limut erillään! Ei tässä mitään narkkiksia sentään olla…
Tänään jouduin käymään sitten lopulta lääkärissä, kun tauti siirtyi yöllä aika kivuliaasti keuhkoihin. Sain antibiootit, maitohappobakteereja sekä jotain kurkkukipuun. Aamulla kun kerroin paikallisille kavereilleni tarpeesta päästä lääkäriin ja molemmat annattivat, kuinka tavallaan oli oma vika kun olin juonut lääkkeet limun ja appelsiinimehun kanssa! :D Nyt oon ollut koko päivän kivuton, mutta aivan tuhannen väsynyt. Nukuin monta tuntia päivällä todella sikeästi. Herätessäni ensimmäisten lääkkeiden ja unien jälkeen olo tuntui  suorastaan taivaalliselta. Miten sitä aina terveenä unohtaa, miten hyvältä tuntukaan, kun mihinkään ei satu?

Mutta sellaista tänne tällä kertaa. Ihanaa kun ootte jaksaneet kommentoida, vaikka blogi on ollut vähän hiljaiselossa.. Teettehän niin jatkossakin, niin nään, että täällä vielä käy väkeä!:> Ja jos on jotain tiettyä mistä haluisitte kuulla, niin jätättehän kommenttia! Kiitos, pus ja ihanaa viikon alkua! <3

Ps. Kaikesta uhosta huolimatta taisi minultakin jäädä paljastamatta lääkärineidille, että lääkkeet meni alas colalla....

9 kommenttia:

  1. Nää sun matkapostaukset on ollu ihan huippuja ja oon lukenu kaikki läpi ja kokoajan vaan ootan et saan kuulla lisää! Parane pian :) t. toinen sairastelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Jenny! Kiitos tästä ihanasta kommentista!!:) Toivottavasti tykkäät yhtä paljon jatkossakin! T. taas kipeänä... Toivottavasti sä olet tällä kertaa välttynyt:)

      Poista
  2. No jo sulla on sitkeä tauti, toivottavasti saamasi lääkkeet parantavat sen. Hassua ja hauskaa miten sinusta huolehditaan ja sinua hoidetaan. Muistan joskus kuulleeni, että Asperiiniä ei saisi ottaa colan kanssa, mutta, että alkoholin kanssa...

    Niin se on, että terveenä ollessa ei muista kuinka kivaa se on. Olet saanut mukavia kokemuksia sairastamisesi myötä, mukavaa varmaan sekin. Kyllä minunkin mielikuvat kookoksesta muuttuivat ja olisi kiva joskus maistaa oikeaa kookosvettä. Parane pian ja kirjoittelu hauskoja juttujasi taas. Ja pojille terveisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo huolenpito on ollut kyllä aivan ykkösluokkaista! Ja tuo olut minuakin vähän ihmetyttää, että se olisi parempi kuin limukka..

      Niin kuin sanoit, kokemuksia nämäkin!:) Sitä ei vaan kuumeessa maatessa jaksa ajatella niin. Kerron terkut ja juttuja tulossa lisää!

      Poista
  3. Ihanaa, että voit jo paremmin! Ens viikolla nähään!;)
    -Tarja-

    VastaaPoista
  4. hahhaaa :D !
    Edelleen nää sitten loistavia juttuja mitä meille kerrot täällä ja saan näistä makeita naurujaki eli kiitos siitä :D !
    Paranehan pian jotta jaksat meille kertoa lisää matkatarinoita :)
    *Voima halaus!*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii ihana kommentti Tarja! :)) Mä en oo moneen viikkoon lukenut yhtään blogipostausta mut nyt sillekin pitäis jäädä aikaa ja meen heti ratsaamaan ton sun blogin!!

      Poista
  5. The best part is about Coca-Cola and local beer,

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3