maanantai 27. lokakuuta 2014

Kukkasia Kuala Lumpurissa

Minulla oli hieman sekalaiset tunteet Kuala Lumpuriin lähdöstä. En olisi millään halunnut jättää Bali--elämää enkä varsinkaan omaa uutta Bali-perhettäni, jonka seurassa viihdyn enemmän kuin hyvin. Toisaalta oli ehkä jopa kiva saada vähän lomaa Balista. Ymmärrän, kuinka absurdilta edellinen lause saattaa kuulostaa, mutta itseasiassa Balissakin on omat sietämisensä, varsinkin jos siellä elelee pidempiä aikoja. Ensinnäkin Bali on varmaan yksi maailman korruptoituneimmista paikoista koko maailmassa. Poliisi on aivan täysin lahjottavissa ja itseasiassa joskus poliisi ja huumediilerit toimivat yhdessä saadakseen länkkäreiltä rahat pois. Diileri on tietyn kulman takana myymässä huumeita hyvään hintaan ja kuinka ollakaan, seuraavan kulman takana on poliisi odottamassa tyytyväistä asiakasta, joka joutuu lopulta maksamaan itsensä kipeäksi välttyäkseen Balin pahamaineisilta vankiloilta seuraavat 50 vuotta. Tai joskus pälkähästä pääsee hommaamalla kolme uuta turistia samaan tilanteeseen. Hauskaa, eikö? Onneksi huumeet eivät kuulu omalle ostoslistalleni.
Sama rahat-pois-mentaliteetti näkyy myös kaikessa muussa. Balilla saa maksaa hyviä summia jos ei pidä puoliaan. Toisaalta taas edulliset hinnat missä tahansa asiassa on kauhean tinkaamisen takana. Lisäksi yleinen epäsiisteys, linkuttavat kulkukoirat, kaoottinen liikenne ja maantienrosvojen pelko voi joskus alkaa ahdistaa ja silloin viisuminuusimismatka tulee tarpeeseen.

Joten viimeisenä iltana olin itseasiassa jopa todella innoissani tästä pienestä lomasta. Varasin itselleni hostellista sängyn kuuden hengen huoneesta. Tämäkin on ensikertainen kokemus ja olin siitä todella innoissani. Kaikki ihmiset jotka tapaisin ja kaikki seikkailut joista kuulisin! Iltalehden blogista voi lukea, ettei alku ihan täyttänyt odotuksiani, mutta nyt olen todella tyytyväinen tähän valintaan. En tiedä onko tämä normaalia siistimpi hostelli, mutta tällaisessa voisin ehdottomasti nukkua uudelleenkin! Kuudesta yöstä maksan alle neljäkymppiä, joten en käytännössä paljon mitään.

Löysin täältä parikin ihmisistä, joiden seurassa viihdyn erinomaisesti. Toinen on aussipoika Peter ja toinen on saksalainen Franka. Ikävä kyllä eilen taas muistin, miksi matkustelu on myös joskus henkisesti raskasta. Franka nimittäin lähti hostellista eilen ja hänen sängyssään nukkuu nyt tuntematon aasialainen nainen. Olipas dramaattinen lause. :D Puuh. Tällaisessa ympäristössä  jokaisen ollessa kaukana kotoa ja kaikkia yhdistäessä halua matkustaa voi tuntemattomista tulla näköjään äkkiäkin suhteellisen läheisiä. Onneksi nykyään on muitakin tapoja pitää yhteyttä kuin kirjeet ja savumerkit. Jopa siinä määrin, että uudet tuttavuudet voivat helposti tarkoittaa myös uusia reissuja joskus tulevaisuudessa.

Kuala Lumpur on ollut iloinen yllätys. Eräs tuttuni vannoi sen nimeen, toinen sanoi sen olleen pettymys - kaupunki selvästikin jakaa mielipiteet. Minä olen viihtynyt täällä erinomaisesti. Tämä on ensimmäinen länsimaalaisempi ja sitä kautta myös siistimpi kaupunki, jossa olen Aasiassa ollessani käynyt. On mukava kun roskia ei ole kaikkialla ja jalkakäytävällä mahtuu oikeasti kävelemään. Myös korkeat pilvenpiirtäjät tuovat tähän pieneen reissuuni sen loman tunteen, niitä kun ei Balilla näy. SIihen liittyy uskomus siitä, että ainoastaan jumalten paikka on taivaalla ja ihmisten maassa, joten rakennusten ei tule olla palmupuita korkeampia.
Meniköhän tuo nyt ihan nuin.. No varmaan tarpeeksi lähelle. :D

Alla on kuvia aivan ihanasta puutarhasta täältä Kuala Lumpurista. Siellä ollessamme sattui ikävä kyllä olemaan ainoa päivä, jolloin satoi oikein kunnolla, joten kuvat ovat vähän harmaita. Toisaalta, ehkä se on juuri se kiva pieni ristiriita muuten kukkasia täynnä olevissa kuvissa. Vai mitäs ootte mieltä?:) Ja tiedän, niitä on aika monta, mutta aika monta jo poistin - enempää ei pystynyt!




  











6 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia ja hyviä kuvia. Ei tuo nyt oikein lepolomalta vaikuta. Kiva oli kuulla Balin vaietummasta puolestakin. Ja täytyy sanoa, että rohkea tyttö olet. MUkavaa aikaa siellä ja milloin palaat Balille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Olihan se aika toiminnan täyteinen mutta kerkesi onneksi välillä myös lepäilemään!:) Nyt olen jo takaisin Balilla ja täältä kirjottelen taas!

      Poista
  2. Hienoja kuvia, jakiva oli kuulla kuulumisia

    VastaaPoista
  3. Lempparini on tuo punainen yksinään oleva kukka <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oisin joutunu veikkaan sun suosikkia niin oisin varmaan veikannu sitä! :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3