sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Parisuhde ei ole este - ei edes hidaste

Moni ihminen haluaa seikkailla, nähdä ja kiertää maailmaa, mutta lukuisista syistä lopulta päättää jättää tutkimusretken tekemättä. Syy voi olla rahassa, uskalluksessa, terveydentilassa mutta myös omassa kumppanissa. Kun olin lähdössä Aasiaan, minulta kysyttiin useasti: "Miten sun poikaystävä päästää sut lähtemään? Mun ei ikinä päästäis!". Tämä kysymys ihmetytti minua, vaikka toki minäkin kysyin poikaystäväni suhtautumista asiaan ennen kuin laitoin hakemuksen eteenpäin. En koskaan edes ajatellut, että reissu jäisi tekemättä siksi, että seurustelen. En ensinnäkään ikinä kuvitellut, että hän kieltäisi minua lähtemästä ja jos niin olisi käynyt, olisin lähtenyt joka tapauksessa. Minun on ehkä helppoa sanoa näin, sillä olen onnellisesti poikaystäväni ja perheeni tukemana viettämässä sanoinkuvailematonta aikaa Balilla. Mutta en ikinä voisi kieltää moista kokemusta poikaystävältäni, enkä myöskään ikinä haluaisi katkeroitua häntä kohtaan, koska reissu jäi tekemättä ja tärkeät kasvuvaiheet ehkä siinä samassa. Minulle tämä reissu oli tärkeä ja sen oli tapahduttava, eikä sen tiellä voinut seistä mikään eikä kukaan.


Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmiset kieltäisivät toisiltaan tällaiset kokemukset. Jos se on toiselle tärkeää ja toinen todella haluaa ja tarvitsee sitä, eikö sen silloin pitäisi myös olla tärkeää sille toisellekin? Jokainenhan meistä haluaa kumppanin olevan onnellinen! Ymmärrän, että epävarmuus ja pelko monesta eri asiasta ovat aina välillä vaikeita käsitellä. Onko toinen turvassa, pärjääköhän se siellä tai onkohan hän varmasti uskollinen? Monet kysymykset mielikuvituksen värittäminä saavat varmasti sykkeen nousemaan, jos niille antaa vallan. Myös reissuun lähtijä joutuu pohtimaan näitä asioita. Mutta parisuhde perustuu ennen kaikkea luottamukseen ja etäsuhteessa se on välttämättömyys. On luotettava toisen arvostelukykyyn ja järjenjuoksuun. Molempien on myös päätettävä olla kaikilla tapaa luottamuksen ja odottamisen arvoinen.

Omalla kohdallani voin sanoa, että reissuun lähtö oli hyvä ratkaisu - meillä molemmille. Omista hyödyistä en edes jaksa puhua tässä, mutta mietitään asiaa poikaystäväni kannalta. Koska asumme suurimman osan vuodesta etäsuhteessa ja näemme ainoastaan viikonloppuisin, on viikonloput pyhitetty parisuhteelle. Minun lähdettyäni etsimään itseäni Aasiaan, on poikaystävänikin päässyt tekemään haluamiaan asioita, jotka ovat mahdollisia ainoastaan viikonloppuisin ja jotka meidän aikataulun vuoksi ovat jääneet toissijaisiksi. Hän lähti täältä Balilta keskiviikkona ja meillä oli ihanat kaksi viikkoa yhdessä tällä upealla saarella. Meillä on uusia yhteisiä kansainvälisiä ystäviä, jotka toivon mukaan poikivat meille myöhemmin tulevaisuudessa uusia ihania reissuja. Hän sanoo minun kasvaneen täällä ja sanoo olevansa onnellinen nähdessään minut näin onnellisena.

En yritä provosoida ketään, mutta itse olisin surullinen jos kaikki tämä olisi jäänyt tekemättä. Tiedän myös omalta kohdaltani, että olisin katkera poikaystävääni kohtaan sekä varmaan toisin asian esiin joka riidassa elämäni loppuun asti.

Itse olin onnekas, kun en kohdannut minkäänlaista vastustusta reissuani kohtaan. Päinvastoin, olen saanut kannustusta ja tukea enemmän kuin olisin osannut pyytää - niin perheeltäni, ystäviltäni kuin poikaystävältänikin. Jos poikaystäväni päättää lähteä reissuun, tulee minulla olemaan täysi työ pyrkiessäni tukemaan häntä samoin, kuin hän on tukenut minua.

Pointti tässä koko hatarassa kirjoituksessa oli, että jos sinusta tuntuu, ettei "sun poikaystävä ikinä päästäis sua reissuun", mutta maailman tutkiminen tai itsesi löytäminen kaukana kotoa on välttämättömyys oman hyvinvointisi ja tyytyväisyytesi kannalta, niin ota asia rohkeasti puheeksi. Kerro miksi haluat lähteä, kuinka pitkäksi aikaa, minne olet menossa ja miten se ehkä mielestäsi vaikuttaa tai on vaikuttamatta parisuhteeseen. Ehkä yllätyt saamastasi vastauksesta.

2 kommenttia:

  1. Aamen! Oon ite lähdössä Kanadaan vaihtoon joulun jälkeen, ja kun olin lähettämässä hakemustani vuoden alussa tokaisi poikaystäväni että hän mieluusti pitäisi minut Suomessa – mutta tietää että reissu tulee olemaan ainutkertainen juttu eikä hän halua seisoa sen tiellä :) Oonkin nauttinu vaihtoni suunnittelusta ihan tajuttomasti, osittain senkin takia että poikaystävä on tukenut mua ihan täysin ja mm. ettii mulle kämppiä tälläkin hetkellä :D

    VastaaPoista
  2. Voi Kanada! Oon aina halunnu käydä siellä. Jos meidän kumppanit oikein haluaisivat meistä eroon, niin sekin varmaan kertoisi jotain. :D Mutta se, että pystyy hyväksymään toiselle hienon mahdollisuuden, vaikka se itselle tarkottaakin ehkä ikävää ja tylsyyttä, on ihan älyttömän hienoa! Aivan mielettömän hienoa, että hän on noin innoissaan sun puolesta! Ihana lähteä reissuun kun voi olla täydestä sydämestään onnellinen, eikä tarvi kuunnella muistutuksia siitä, miten ikävästi teet toiselle. Toivottavasti poikaystäväsi pääsee vierailemaan sinulle löytämässään kämpässä!:)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3