sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kun napanuora katkeaa

Äitienpäivä. Tänä vuonna päätin, että muistan kertoa minulle tärkeille ihmisille, mitä he minulle todella merkitsevät. Ja tänään sattuneesta syystä valokeilaan saa luvan astua rakas äitini. Tiedän äiti, en lähettänyt tänä vuonna korttia.. Tämä olkoon sellainen.

Mitä voisin kertoa äidistäni? Hän on minuakin lyhyempi, tyylitietoinen, ja halutessaan hyvin jämäkkä rouva, jolle tärkeintä maailmassa on oma perhe. Ehkä joskus siinäkin määrin, että omat intohimot ja kutsumukset ovat unohtuneet puskiessa meitä muita eteenpäin ja tukien meitä kohti unelmiamme. Meistä on kyllä huolehdittu. Minusta ja veljestäni ja nyt 91-vuotiaasta ämmistäni, joka on jo usean talven asunut vanhempieni luona. Meille on aina tahdottu vain parasta. Joskus ehkä jopa siinä määrin, että se mikä meille olisi äidin vaiston mukaan parasta, on tullut selväksi vähän turhankin hyvin. Tiedättehän - äidit.


Mitä voin sitten kertoa minun ja äitini suhteesta. Olemme olleet aina todella läheisiä. Lapsuudessani en tietenkään aina saanut kaikkea, mutta sanotaanko niin, ettei mitään myöskään ikinä puuttunut. Vaikka nuoruudessani saatoin käyttää äidistäni jopa sanaa ylisuojelevainen, sain silti 15-vuotiaana luvan lähteä maapallon toiselle puolelle vuodeksi vaihtoon. Maahan, jossa kukaan perheestäni ei koskaan ollut käynyt. Maahan, jossa puhuttiin kieltä, jota äitini puhuu suloisesti puoleksi viittoen ja osittain täydentäen suomenkielellä. Silloin en tajunnut, kuinka lujasti lähtöni voi kirpaista. Vasta tultuani takaisin, ymmärsin, että minun nauttiessani elämästä, äitini seurana olivat jatkuva huoli ja haikeus. Ja ne hellittivät otettaan vasta kevätkuukausina, jolloin äitini huomasi paluuni olevan enää muutaman kuukauden päässä.

Pakko myöntää, että nykyään joka vuosi nähdessäni 15-vuotiaita, suorastaan järkytyn. Kuinka kova luotto minuun on on täytynyt olla, kun minut on sen ikäisenä päästetty yksin matkaan. Mutta toisaalta, kyllähän vanhempani tiesivät tasan tarkkaan kuinka hyvin minut oli kasvatettu.
Tuo luottamus tulee varmaan yllättämään minut todella siinä vaiheessa, jos itse olen joskus teinitytön äiti. Ehkä silloin ymmärrän oikeasti, kuinka paljon minun toiveita ja tahtoani on täydytty kunnioittaa ja kuinka minussa on nähty niin paljon jotain sellaista, jota en silloin itse nähnyt, että lupa ja rahat matkalle löytyivät.


Palattuani olin 16. Minä en ikinä oikein käynyt läpi sellaista räväkkää teini-ikää, jossa tehdään pesäero vanhempiin. Meidän haasteet alkoivat vasta minun oltuani jo tuore täysi-ikäinen, löydettyäni itselleni miehen sekä muutettuani pois kotoa 600 kilometrin päähän lapsuudenkodistani. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö silloin matkassa olisi ollut muutama mutka ja möykky. Ja sitä uuteen tilanteeseen tottumista jatkui meillä yllättävän pitkään, jopa vuosia.

Mutta sitten vuosia myöhemmin eräs kaunis päivä yhtäkkiä havahduin huomaamaan, että asiat olivat muuttuneet. Äidin kanssa puhelut venyivät tuntien mittaisiksi. Pystyimme esittämään mielipiteitämme ja keskustelemaan aremmistakin aiheista ilman, että ilmassa leijui kipinä valmiina räjäyttämään kaikki vanhatkin haavat auki. Huomasin nauttivani suunnattomasti kotona käymisestä ja vanhempieni kanssa vietetystä ajasta. Ja siitä lähtien meidän suhde on vain parantunut entisestään. Nyt viikonloppuvisiitit kotona ovat vaihtuneet yli viikon reissuihin - aina kun mahdollista. Meillä on yhteisiä projekteja, me whatsappaamme ja jos äidistä ei kuulu pariin päivään, niin kiusoitellen tarkistan, että mitä on tapahtunut kun ei ole mitään kuulunut näin pitkään aikaan - vaikka oikeasti taidan itse olla se, joka on juttutuokiota vailla.
Vaikka äititytärsuhde ei koskaan katoa, niin nyt olemme enemmänkin kaksi aikuista naista nauttimassa toistemme seurasta ja olemassa olosta, jakaen iloja ja suruja.

Sen sijaan, että napanuora olisi teini-iässä kerran puolenvuoden raivoamisella katkaistu, minusta tuntuu, että me sahasimme sitä hitaasti ja hartaasti. Välillä jopa paikkaillen ja yrittäen palata taaksepäin, peläten sitä mihin olimme matkalla. Ja tietysti tunsimme kivun koko ajalta, milli milliltä. Lopulta se napanuora sitten katkesikin. Ja mitä jäi jäljelle?
Ymmärrys siitä, että se ei ollutkaan se meitä yhdessä pitävä voima. Sen sijaan jäljelle oli jotain vielä vahvempaa. Nimittäin vapaaehtoinen halu olla toisen elämässä ja halu antaa toiselle iso rooli omassa.
Ja miten onnekas voi tytär olla, kun voi kutsua omaa äitiään myös ystäväkseen?

Kiitos äiti kaikesta. Suloisista lapsuusvuosista. Siitä, että sinäkin kestit ne tuulet ja myrskyt. Ja ennen kaikkea siitä, että olet vielä siinä ja annat minunkin olla aikuinen. Vaikka tiedänhän minä, että sinulle tulen aina olemaan sinun pieni tyttösi.

Hyvää äitienpäivää rakas äiti. <3

9 kommenttia:

  1. Meillä on äidin kanssa nyt sama tilanne. Ollaan hitsin hyviä ystäviä ja voidaan jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Se on ihanaa. Ja tosiaan, mäkin aina joudun viesteilemään äidille, jos ei vähään aikaan kuulu ;)
    Ihanaa alkanutta viikkoa upeus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä tosi onnekkaita kun meillä on äidit ja saadaan olla niiden kanssa ystäviä! :) Haha täytyyhän se välillä tarkistaa, että miksei kuulu mitään! ;) Kiitos ihana kommentista ja ihanaa viikonloppua sulle! <3

      Poista
  2. Aivan ihana, ihana kirjoitus <3 Aistin oivallusta ja viisautta, tulin kiitolliseksi <3 Sama juttu minulla, että äidin kanssa on puhelinhetki lähes päivittäin. Olen kiitollinen, että vielä on yhteistä aikaa ja elämää olemassa <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana, ihana kirjoitus <3 Aistin oivallusta ja viisautta, tulin kiitolliseksi <3 Sama juttu minulla, että äidin kanssa on puhelinhetki lähes päivittäin. Olen kiitollinen, että vielä on yhteistä aikaa ja elämää olemassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ihanasta kommentista! <3 ja kortista, se oli kyllä todella osuva. :) Puhelinhetkiä äidin kanssa kyllä osaa jo nyt arvostaa enemmän kuin pari vuotta sitten ja varmaan taas puolen vuoden päästä vielä enemmän kuin nyt. :) Kiitollinen täytyy olla <3

      Poista
  4. Voi että, kaunis ja herkistävä teksti totta tosiaan :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta kirjoituksestasi ja Kiitos siitä, että olet olemassa ja olet minulle niin rakas <3

    - onnellinen äitisi

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3