keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ai millaista on opiskella psykologiaa?


Tämä on kysymys, jota itse aina ennen psykalle pääsyä usein pohdin ja jota minulta aina välillä tullaan kysymään. Psykologian opinnot ovat olleet kaikkea sitä mitä kuvittelinkin ja vielä paljon enemmän. Olen oppinut paljon itsestäni, läheisistäni (kyllä rakkaat ystävät, teidät on analysoitu) sekä elämästä ylipäätään.

Olen jo aiemmin suorittanut perusopinnot, joten viime vuonna pääsin jatkamaan suoraan aineopintoihin, jotka ovat jo paljon enemmän itse asiaa, mutta silti suhteellisen aakean laakeaa tietoa. Neuropsykologian luennot eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta myös äärimmäisen mielenkiintoisia luentoja olen ollut todistamassa. Esimerkiksi persoonallisuuspyskologian kurssilla olin korvat höröllä, kun luennolla käsiteltiin positiivista psykologiaa. Se aiheuttaa valtavasti hyviä viboja sieluni syövereissä ja sen minä haluan tulevaisuudessa pitää mukanani, mitä ikinä päädynkään tekemään. Aiemmin nimittäin psykologiassa keskityttiin vain poistamaan jo olemassa olevia ongelmia ja sairauksia, kun taas positiivisessa psykologiassa pyritään parantamaan myös mielenterveysongelmista kärsimättömien ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta - ikään kuin pyritään saamaan ihminen kukoistamaan. Kukapa ei haluaisi vain olemassa olon sijaan elää täysillä oman näköistä elämää ja olla paras versio itsetään? Itse olen joogamaailmankin kautta jo kokeillut monia positiiviseen psykologiaan liittyviä menetelmiä ja todennut ne toimiviksi, ja siksi haluankin tulevaisuudessa tätä ilosanomaa jakaa muillekin!

Viime vuoden mielenkiintoisin kurssi oli myös "itkukurssina" tunnettu työelämävalmiuskurssi, jossa teimme todellisia tutkimusmatkoja itseemme, ja jossa käytännössä "terapioimme" toisiamme ilmipotilasmenetelmällä. Syksyn aikana jokainen kerrallaan toi jonkin oikean arkaluontoisen asian omasta elämästään käsiteltäväksi ja muiden tehtävä oli tuoda uusia näkökulmia aiheeseen. Ensimmäisen kerran pääsin "psykologina" kohtaamaan kyyneliin asti johtavia tunteita ja rooli oli hämmentävä, kun ei voinutkaan juosta saman tien halaamaan. Saattoipa jopa pieni hiljainen pelko hiipiä mieleen; onko minusta tähän? Mutta jo tämän kurssin aikana sain kokemuksen siitä, miten otetaan se pieni askel taaksepäin. Vain sen kokoinen askel, että edelleen ymmärretään mitä toinen käy läpi ja ollaan läsnä, mutta silti tarpeeksi kaukana pystyäksemme auttamaan.


Opintojen ohessa on ollut myös paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja koulutuksia esimerkiksi seksuaalisuudesta, jossa puhuttiin pettämisestä ja annettiin aivan uusia näkökulmia myös niinkin vakavaan aiheeseen kuin pedofilia. Lisäksi on ollut vierailuja lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle sekä hypnoosin alkeet-kurssi, jossa pääsimme itse hypnotisoimaan ja saimme myös kokeilla miltä tuntuu tulla hypnotisoiduksi. Kurssi päättyi demoon, jossa minä pääsin hypnoterapeutin johdattelemana tunnesillalle, jossa eri muistot silmät vedessä nauramisesta tulivat yksi kerrallaan elävänä mieleeni ja aiheuttivat minulla sekä muille tilannetta seuranneille hyvät naurut! Osallistuin syksyllä myös koulutukseen, joka on osa kansainvälistä Mind the Mind-kampanjaa. Kampanjan tarkoitus on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa ja meitä koulutettiin käytännössä pitämään koulutus/workshop aiheesta toisen asteen opiskelijoille. Kouluvuosi huipentui kesällä viikon mittaiseen miniharjoitteluun, jonka suoritin Lapin Keskussairaalan sairaalapappien mukana. Se oli jotain niin hienoa, että se vaatii kyllä ihan oman tarinansa! Teaserina voin kertoa, että pääsin tutustumaan Muurolan psykiatriseen sairaalaan, sain osallistua tasavertaisena työparina pariterapiaan ja tein syvävesisukelluksen kehitysvammaistyöhön.


Heti ensimmäisenä vuonna innostuin hakemaan Suomen psykologiaopiskelijain liiton (SPOL, jonka blogia voi lukea täältä) hallitukseen ja sieltä löysin tieni Suomen edustajaksi Euroopan psykologiaopiskelijoiden liittoon (EFPSA). SPOL:issa olen ollut mukana järjestämässä keväällä kongressia ja risteilyä, joista jäi käteen uusia näkökulmia mielialalääkkeisiin sekä uusia joogaliikkeitä tunneilleni - kuten risteilevä fuksi ja himokas professori. Heinäkuussa pidettiin SPOLympialaiset, jossa psykalaiset ympäri Suomea kisasivat mm. teräsperseessä. EFPSA:n kautta taas olen päässyt Portugaliin kongressiin tutustumaan muiden maiden psykologiaopiskelijoihin ja tunteiden koodaamiseen. Kesällä olin EFPSA:n kouluttajakoulutuksessa Liettuassa ja pitkän haaveilun jälkeen pidin  ensimmäisen koulutukseni viime viikonloppuna tuoreille psykologian opiskelijoille aiheesta pyskologin kompetenssit, ja niin kuin aavistelinkin, tämä kouluttaminen tosiaan voisi olla mun juttu... Niin ja kahden viikon päästä lähden Kroatiaan tapaamaan muiden maiden edustajia!

Tältä lukuvuodelta odotan eniten kurssia, jossa tehdään töitä oikeiden asiakkaiden kanssa hyvinvointivalmentajan roolissa. Myös joskus ensi keväänä toivon pääseväni käymään Coaching-kurssin Helsingissä sekä saan nämä loput teoriaopinnot pois alta. Ensi vuodelle jääkin sitten enää työelämään valmentavat opinnot, eli ne kaikkein mielenkiintoisimmat kurssit sekä viiden kuukauden työharjoittelu, joita odotan kuin kuuta nousevaa!


Paljon kaikkea on siis tapahtunut jo nyt. Kaikista näistä upeista asioista huolimatta parasta kuitenkin koko opinnoissa on ollut ihmiset, joita olen viimeisen vuoden aikana tavannut. Psykologialla opiskelee valtava määrä fiksua, innostunutta ja motivoitunutta nuorta väkeä, jotka pätevyydellään, kunnianhimollaan ja visioillaan yllättävät minut jatkuvasti. Tässä porukassa on helppo päästä itsensä ylittämisen imuun ja kokeilla vähän sitä sun tätä tai lähteä täysillä päin jotain aivan muuta. Sen perusteella mitä minä olen nähnyt, suomalaisten mielenterveys tulee olemaan hyvissä käsissä.

Summa summarum, psykologian opiskelu on paljon enemmän, kuin olisin koskaan voinut kuvitella ja ylpeänä kannan keltaisia haalareitani! Jokainen pääsykokeisiin lukemiseen käytetty minuutti, jokainen sen vuoksi uhrattu kyynel on todellakin ollut tämän arvoista. Vaikka koko ajan ymmärrän paremmin miten nuori ja tietämätön tieteenala psykologia oikeastaan on, silti en missään nimessä haluaisi olla missään muualla. Tänne tullessani minulla oli aika selkeät urasuunnitelmat, mutta mielenkiintoisia mahdollisuuksia löytyy koko ajan lisää ja suunnitelmani ovat kokeneetkin nyt jo melkoisen murroksen. Terapiatyön rinnalle on nimittäin vähitellen hiipinyt ajatus kouluttamisesta ja konsulttihommista... Mutta voihan toki olla, että ensi vuoden jälkeen on taas aivan uudet unelmat.

Jos haluat tietää jostain aiheesta lisää tai kysyä jotain, niin kerron kyllä mielelläni sen mitä tiedän! Tulen varmasti kirjoittelemaan psykologiaan ja opintoihin liittyvistä aiheista lisää, mutta tämän hurjan pitkän eepoksen päätän nyt tähän.

Kiitos ja anteeksi! Pus! <3

6 kommenttia:

  1. kerros mulel ysk juttu mut minkä ihmeen takia pyskan pääsykokeessa kysellään tosi arvoisia numereerisa tehtäviä jolal ei sitten ole tekemsitä aidon pysglogian aknssa ja ihmsimieleen mentäessä niin miksi tollainen haahuilu on otettu pässykokeeksi?.
    http://prntscr.com/d1cism
    esim toi kvuan kyssäri kuinka monen potilaan tai milenterveysongelmasie nkanssa käytetään tuota taulokkoa ja estääk öse ehkä niitä jtoak olsii hyviä mielenterveys asioissa ja paskoi numereerissisa kokeisa pääsyä tuonne? ja pitäiskö ne kokeet olal jo selalsia et mtie nkohtaat asiakkaan ja x onglman ja se kuak ratkoo ne luevemmin ja pääsee ongelman ytimeen nii nse pääsisi jatkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastostomatemaattinen osaaminen on hyvin keskeistä psykologisessa tutkimuksessa. Kaikki psykologiset tutkimukset perustuvat tilastollisiin menetelmiin. Siksi niiden hallitseminen on ensisijaisen tärkeää. Pääsykokeessa mitataan motivaatiota. Kaikista motivoituneet hakijat ovat opetelleet pääsykoetmateriaalit kannesta kanteen, sillä heillä on sisäinen palo päästä opiskelemaan psykologiaa. Mielenterveysasioiden osaaminen ei ole keskeistä psykologian pääsykokeessa. Eivät ne hakijat vielä mitään psykologeja ole.

      Poista
  2. Kukapa ei haluaisi vain olemassa olon sijaan elää täysillä oman näköistä elämää ja olla paras versio itsetään?

    kuinka hyvin nykyyhteiskunta tukee tätä sinun mielestäsi että jokainen voi jo pienestä pitäen alkaa kartuttamaan mistä tulee oikeasti onnelliseksi ja tuetaanko sitä monipuolista etsimistä jo heti koulusta lähtien? siis lähdetään sinne syvimpään minää jo pikkuhilajlleen pienestä pitäen jotta meistä kasvaa hvyinvoivia ja terveita ja vahvoi aikuisii jotka tekevät aina sitä mit ärakastaa ja näin viha ja negaatioit katoaa ku nsaa tehdä sitä mitä oiekasti rakastaa ei sitä mitä toiset sanelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän sitä mieltä, ettet sä voikaan löytää lapsena vielä sitä syvintä itseäsi, koska yksinkertaisesti et ole vielä nähnyt kuin hyvin pienen osan kaikesta siitä, mistä voisit mahdollisesti olla kiinnostunut. Taitoja, kuten tunteiden hallintaa, itsemyötätuntoa ja itsensä kuuntelua, pitäisi mielestäni opettaa vielä paljon enemmän kouluissa, koska ne helpottavat arkea myöhemminkin. Suomessa on mielestäni hyvät lähtökohdat moniin muihin maihin verrattuna, mutta varmasti myös riippuu yhteisöstä ja perheestäkin jossa elää.

      Poista
  3. Oi miten mielenkiintoinen kirjoitus 😊
    Minulla ois haaveena vielä vanhoilla päivillä päästä opiskelemaan psykaa, aloitankin avoimessa ensin ja katsotaan sitten, mihin rahkeet riittää 🌟

    VastaaPoista
  4. In this fashion my pal Wesley Virgin's story starts with this SHOCKING and controversial VIDEO.

    Wesley was in the military-and soon after leaving-he revealed hidden, "self mind control" secrets that the government and others used to obtain anything they want.

    These are the exact same SECRETS many celebrities (notably those who "became famous out of nothing") and top business people used to become wealthy and successful.

    You've heard that you only use 10% of your brain.

    Really, that's because most of your brain's power is UNTAPPED.

    Maybe this expression has even taken place INSIDE your very own mind... as it did in my good friend Wesley Virgin's mind about seven years ago, while riding a non-registered, trash bucket of a car with a suspended driver's license and with $3.20 on his debit card.

    "I'm absolutely frustrated with living check to check! When will I finally succeed?"

    You've taken part in those types of conversations, isn't it right?

    Your own success story is waiting to happen. You just have to take a leap of faith in YOURSELF.

    CLICK HERE To Find Out How To Become A MILLIONAIRE

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3