Terveiset Budapestistä! Yksi ihana lumen, leivosten ja sopivan suuruisten hintalappujen täyteinen loma on taas takana. Oikeastaan ei voi sanoa taas, sillä tämä oli ensimmäinen laatuaan. Yleensä kaikki lomat ja ulkomaanmatkat tulee tehtyä kesällä kun on lämmintä ja joka paikassa vihertää. Vaikka Budapestikin on varmaan parhaimmillaan kesällä niin reissu oli mahtava ja kaupunki oli lumisenakin kaunis. Ja niinhän se on, että vaihtelu virkistää.
Ensimmäisenä aamuna hotellihuoneesta ja aamupalalta kömmittyämme huomasimme ikäväksemme, että ulkona tulee lunta vaakatasossa. Vaikka se vähän meitä lomalaisia hämmensikin, emme antaneet sen häiritä vaan reippaasti tarvoimme tutkimaan kaupunkia. Ja pakko myöntää, että joka puolelta löytyvät pienet katukuppilat, alhaiset hinnat ja mielettömän kaunis arkkitehtuuri lumosivat minut pakkasesta huolimatta. Ensimmäisenä iltana olin jo täysin vakuuttunut siitä, että tänne on tultava takaisin. Seuraavan kerran kylläkin kesällä.
Parasta rantalomailuun verrattuna oli mielestäni se, että oli lupa myös levätä. Kun aamupäivän kävelee nolla-asteessa ja lopulta käy syömässä jotain, niin sitten voi hyvällä omalla tunnolla vetäytyä hotellin lämpöiseen, kotoisaan huoneeseen ruokalevolle ja keräämään voimia ennen illan rientoja. Kun ulkona on lämmintä kellon ympäri, niin kuin rantalomakohteissa yleensä on, niin jokin pieni ääni pään sisällä pakottaa väsymyksestä huolimatta nauttimaan lämmöstä ulkosella aamusta iltaan ja lepo voi jäädä vähemmälle.
Toisena iltana olin kaiken sen kiertelyn jälkeen niin puhki, että
kaaduin sänkyyn heti kahdeksan jälkeen ja sainkin ihanat 12 tunnin
kauneusunet. Ja vaikka sain pohkeet todella jumiin jo ensimmäisenä päivänä, koin reissun silti enemmän levon kuin rasituksen kannalta.
Mutta Budapestistä, kuumalähdekylpylästä, paikallisesta "kirpputorista" ja lentokentän pommiuhasta tulette kuulemaan vielä lisää, kunhan saan ajatukseni kasaan ja kuvat koneelle. Sitä odotellessa pungen tähän väliin supisuomalaisia talvimaisemia Hämeenlinnasta, jotka ovat odottaneet koneella vuoroaan.
Kuvassa ei suinkaan ole puu, vaan keinun metallitanko:)
Tässä on taas menty maassa kamera suunnattuna taivaisiin. Ihan hauska tämäkin.
Näitä paria viimeistä kuvaa ottaessani opin taas jotain uutta. Ensimäisessä on kuva oksasta, ei sinänsä mikään master piece, mutta laitoin sen tähän koska se auttoi minua ymmärtämään miten tärkeä valkotasapainon säätö on. Ihmettelin, että miksi kuvat ovat kaikki niin kauhean sinisiä, kunnes vaihdoin valkotasapainon päivävalosta varjoon ja tadaa, heti väri oli paljon paljon luonnollisempi ja kauniimpi.
Alemmissa halusin jälleen kokeilla silkkivettä. Päätin käyttää kameran puoliautomaattiohjelmaa, jossa saan valita valoitusajan ja kamera valitsee kaiken muun. Tarvitsin pidemmän valoitusajan, jotta vesi kerkiää virrata ja kuvasta tulee tuollainen silkkinen. Automaatti vaan ei pystynytkään tähän lumiseen ympäristöön vaan teki kuvasta yhden ison valkoisen ylivaloitusläjäyksen, jossa kaikki muutkin yksityiskohdat katoavat. Alla on kuva jonka olen kuvannut manuaalilla, eli olen itse säätänyt kaikki asetukset. Ei sekään täydellinen ole, mutta tässä vaiheessa alkoivat sormet olemaan jo niin jäässä, että otin jälkimmäisen kuvan ainoastaan auttaakseni itseäni ymmärtämään miksi on tärkeää opetella kuvaamaan manuaalilla, eikä luottaa sokeasti vain automaatteihin.
Ensi kerralla siis Budapestiä luvassa:) Siihen saakka näkemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis kommentista! <3