Rakkaus on viisi vuotta nuori

Yhteiset illat kotona sohvalla, sylikkäin peiton alla – varpaat vierekkäin. Kymmenen kylmää minun ja ne lämpimät sinun. Ei halua olla missään muualla.

Hellä suudelma, hymy herätessä. Syliin käpertyminen, pieni kuiskaus ennen nukahtamista. 

Nopea katse, pilke silmissä. Pyyhe repsottaa ja kiharista hiuksistasi tippuu vettä. Sydän jättää lyönnin väliin.

Rikostoveri nakkigrillin jonossa. Saaliina kahdet makkaraperunat. Kaikilla mausteilla.

Kiusoittelu, tuhahdus ja nauru. Syleily keskellä keittiötä.

Ääneen sanottu ajatus – seuraavana päivänä äkkilähtö aurinkoon.
Mustia koiran karvoja seinän vierustoilla, eilinen tee vielä pannussa, sormenjälkiä pölyisen pianon kannella.
Yhtäkkinen malttamaton mieli – kiire kotiin toisen luo töistä, junasta. Lähi-Siwasta.

Se tunne, kun huomaan arjen keskellä sinun kantavan minua pienellä valtaistuimella, käsittelevän kultahansikkain. Koska tunnet minut ja tiedät, että sisimmiltäni olen pieni prinsessa. 
Se merkitys, kun jo myöhässä rustaan rakkauskirjettä post-it-lapulle vain saadakseni sinut hymyilemään.

Se taito, miten saat minut aina nauramaan. Silloinkin, kun itse en osaa muuta kuin itkeä.

Ja se, miten olemme hyväilleet toistemme kulmat pois, miten olemme huutaneet, riidelleet ja repineet toistemme piikkejä, niin, että vain pienimmät ovat enää jäljellä. 
Ennen kaikkea se, että olemme edelleen tässä.

Toisissamme kasvaneita, vailla varasuunnitelmia. 

Toinen toistaan tukien ja kannustaen yhdessä – siksi rohkeita myös erikseen.

Sitä se on.

Sinä ja minä.

Jo vuodesta 2009. 

<3