maanantai 28. heinäkuuta 2014

Inspiraation lähteillä

Olen aina tykänyt sanasta inspiraatio. Se kuulostaa niin hienota, niin tärkeältä - niin inspiroivalta. Ja silti vasta pari vuotta sitten ymmärsin mitä se tarkoittaa.

Inspiraatio on ihana tunne. Se parhaimmillaan saa haukkomaan henkeä, nostaa tai laskee sykettä huomattavasti, aiheuttaa suurta mielihyvää, puskee tekemään tai ajattelemaan jotain, mistä tulee entistä parempi olo ja kaiken lisäksi se jättää voimaantuneen tunteen jälkeensä.

Inspiroitua voi mistä tahansa. Minä inspiroidun ihmisistä, kauniista esineista ja asioista, kirjoista, runoista, musiikista, hyvistä mielipidekirjoituksista, blogiteksteistä, kuvista, maisemista, erilaisista tiloista, sisustuksesta, säästä.. Lista on loputon. Jopa tunteesta voi inspiroitua, ja ehkä ihmiskunnan suurin inspiraation lähde onkin ollut rakkaus. Ei mikään ihme, siinä kun on niin monta eri vaihetta ja puolta, ettei siihen voi kyllästyä. Aina löytyy jotain käsiteltävää. Oli se sitten ensi rakkaus, tuore rakkaus, kiikkustuolissa käsikädessä-tyyppinen rakkaus. Ehkä kielletty, salattu, mahdoton rakkaus? No nyt eksyin aiheesta. Takaisin inspiraatioon.

Ennen kun aloin internetin suurkuluttajaksi, löysin suurimpia inspiraationkokemuksia juuri kirjoista ja lehdistä. Tee-se-itse ohjeet, reseptit kauniilla kuvilla, itseäni koskettavat runot, ajatuksia ja tunteita herättävä kirjat sekä kauniit maisemat olivat niitä, joista sain suurimmat inspikseni. Internetin myötä rahaa ja aikaa ei kulu löytörtekeen yhtä paljon kuin ennen, sillä sosiaalisen median kautta pääsee nykyään helposti virittäytymään tunnelmaan.

Jo ehkä vuosi sitten rakastuin Pinterest-nimiseen kanavaan. Kun olin liittynyt ja viettänyt ensimmäiset 10 minuuttia tutkien miten homma toimii, olin koukussa. Minulla meni illassa helposti tunti vain selaillessa ja uudelleen pinnaillessa ihmisten nerokkaita tee-se-itse oppaita, kauniita vaatteita, meikkejä, kynsikoristeita, sitaatteja, sisustuselementtejä ja erilaisia taloja ja huoneita. Nyt kun olen innostunut valokuvauksesta, olen myös alkanut seuraamaan valokuvaukseen liittyviä "seiniä". Pinterestin käyttäjistä 90% on naisia, joten se kertokoon jotain sivustosta... Mutta mielestäni myös mies voi löytää sieltä paljon ideoita ja juuri sitä inspiraatiota!

Tässä on minun tämän hetkiset boardit eli seinä. Nimistä voi vähän päätellä mitä missäkin on, vaikka tuossa Pretty Things-seinällä on kyllä ihan kaikkea.. 

Pinterestin ajatus on hyvin yksinkertainen. Se on uudenlainen leikekirja. Siinä voit luoda itsellesi ilmoitustaulutyyppisiä boardeja, joihin voit pinnailla netistä melkeinpä mitä tahansa! Tarkoitus on pinnata kuva, ja kun kuvasta klikkaa, pääsee kuvan alkuperäiselle sivustolle. Eli jos näet ihanat kengät tai kauniin kampauksen, voit käydä kurkkaamassa, mistä voit tilata itsellesi nuo avokkaat tai onko lettiin ehkä ohjetta. Lisäksi voit seurata muita. Jos jollain on mielestäsi juuri sinua miellyttäviä kuvia/aiheita seinällään, voit seurata kaikkia hänen boardejaan tai vain joitakin niistä. Tällöin saat hänen uusimmat pinnaukset itsellesi niin kuin Facebookissa on muiden kuulumiset News feedinä. Olinkohan tarpeeksi vaikeaselkoinen? :D  Halutessasi löydät minut ihan nimelläni Karoliina Hiltunen.


Esimerkkejä miltä eri seinillä näyttää!
 
Pinterest on tällä hetkellä suosikki inspiraatiolähteeni. Siellä käyn etsimässä ideoita, ajatuksia ja jopa tunteita. Oon saanut esim nämä idea sieltä: kaulakoru, 30 päivän haasteet, korutarjoitin, sanomalehtikuosikynnet, pakastettuja jugurttiherkkuja, pyöreä jäälyhty ja tuhat projektia odottaa, kun tulen reissusta takaisin. Pinterest on myös erinomainen paikka, jos vaikka järjestät häitä ja kaipaat ideoita - ne ei nimittäin tältä sivustolta lopu! Suosittelen käymään, mutta en ota vastuuta minkäänlaisesta koukuttumisesta tai vakavammasta riippuvuudesta!;)

Tässä on listaus käytetyistä kategorioista ja tietysti näiden lisäksi voi hakea jotain tiettyä Search-toiminnolla.

Toinen minulle aika uusi tuttavuus on puhelimella toimiva Instagram. Olen tiennyt se olemassa olosta jo kauan, olenhan sentään viestinnän opiskelija. Päätös liittyä käyttäjäksi tapahtui kuitenkin vasta kun luin Start living you best life -blogin suosikki Instagram tileistä ja näin millaista silmän iloa myös siellä olisi saatavilla. Pitkään aikaan en saanut tehtyä asialle mitään, mutta nyt olen Instagramissa ja yritän totutella siihen, jotta se tulisi yhtä luonnostaan kuin Facebook. Aasian matkalla varmasti tulen arvostamaan nopeaa ja helppoa tapaa välittää maisemia, yksityiskohtia ja tunnelmia myös tänne Suomeen. Koska innostun helposti, olen jo ladannut puhelimen täyteen erilaisia kamera-ja kuvanmuokkausappeja, joista olen työni vuoksi lukenut suosituksia. Kiinnostaisko kuulla niistä lisää?



Tässä on esimerkki yhdestä tilistä, jota seuraan. Tyttö olelee ja kuvailee Gilin saarella, jonne minunkin matkani vie! <3

Minut löytää Instagramista nimimerkillä karggu (okei, selitys: loin tämän tilin aikoja sitten erään koulutyön merkeissä vain tutustuakseni palveluun, josta meidän piti tehdä infograafi.. päädyin siinä inspiraation puutteessa antamaan tilille saman nickin joka oli aikoinaan myös irc-galleriassa:D Nyt se on mikä on. ) Mä en löydä juuri ketään tuttuja sieltä, joten ihmiset, tutut ja tuntemattomat, olkaapas ihania ja laittakaahan kommentilla teidän nikkejä niin minä pääsen seurailemaan teitä!

Toivottavasti osa teistä inspiroitui tästä postauksesta tai ehkä löytää uuden inspiraation lähteen mainituista kanavista! Koska inspiraatio on niin erinomainen asia, minustakin olisi ihana kuulla mistä sinä kaivat inspiraatiosi?:) Varoitus: Saatan matkia...

2 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentista! <3