tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pelkotilat ja turvattomuuden tunne

 Jos pelko sua ahdistaa nurkkaan
joka kulmasta kuolema kurkkaa
oot huonon hypnoosin vallassa

Mä olen nyt hetken ollut Jukka-pojan sanoin huonon hypnoosin vallassa. Pitkälle matkalle lähtöön liittyy aina tietynlaista huolta ja haikeutta, mutta omani karkasi käsistä viime viikolla, kun matkustajakone ammuttiin alas.

Minä ahdistuin. Enkä sillä lailla suppeasti ainoastaan omasta lentomatkastani, vaan ihan kaikesta. Muutamaan päivään minun maailmassani ei ollut kuin sotaa, ihmisten teurastusta, eläinten rääkkäystä, raiskaajia, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Kaikki kärjistyi eiliseen aamupäivään, kun olin aamulla lukenut uutisia. Ne asiat, mitä ihmiset tekevät toisille ihmisille (enkä edes ota tähän nyt niitä asioita, mitä ihmiset tekevät eläimille) horjuttavat kyllä ainakin omaa luottamustani tähän elämään.


Siihen on syynsä, miksi en kovin usein lue uutisia ja miksi lapset vaihtavat huonetta kun uutiset pärähtää telvisioruutuun. Millainen kymmenenvuotias kestäisi kuunnella sellaisia tapahtumia, mitä nytkin uutisissa puhutaan? Lapsia varmaan suojaa tietynlainen ymmärtämättömyys, joka poistuu sitä mukaan, kun vanhemmaksi tullaan. Tieto lisää tuskaa ne sanoo, ja minä olen siitä täysin vakuuttunut. Toivon todella, ettei tämän tietoisemmaksi enää voi tulla, kuin mitä nyt 23-vuotiaana olen.

Pitäisi olla sivistynyt ja viestijänä varsinkin pitäisi seurata kaikkia satoja eri medioita ja olla selvillä kaikesta. Minä vaan olen liian herkkä moiseen. Afrikassa käynnissä oleva rotupuhdistus pilaa minun päiväni siinä, missä tieto kissanpennun heitteille jätöstä, enkä minä voi tehdä mitään. Näin se on aina ollut ja olen saanut niin monta kertaa kuulla olevani herkkä ja että minun pitäisi vähän pystyä kovettamaan itseäni. Pientä edistystä varmasti on tapahtunut, mutta herkkyys on ja pysyy. Herkkyydestä puheen ollen, kannattaa lukea Tanian erinomainen teksti aiheesta täältä! Herkkyys on varmasti tietyllä tapaa rikkaus, mutta näissä tapauksissa se on myös eräänlainen risti kannettavaksi.

Eilen minusta tuntui, ettei meistä ole kukaan turvassa. Maailmalla tapahtuu nyt niin paljon kaikkea ja asialla on suuria liikkeelle panevia voimia kuten Amerikka, sekä meidän lyhyellä tikulla vedetty naapurimaa Venäjä. Venäjä on osallisena eräissä pahimmissa painajaisissani, eikä mielialaani nosta se, että muiden maiden ja Venäjän välien kärjistyessä, ainoa meitä fyysisesti erottava asia on maahan vedetty viiva. Minä en tiedä politiikasta juuri mitään, eli jos nämä kuulostavat sinusta aivan naurettavilta pohdinnoilta, niin se ei haittaa. Ei se silti poista sitä yleistä turvattomuuden tunnetta, joka oli täyttä totta minulle eilen ja monia kertoja aiemminkin.

Kaikki tämä huoli lähti näiden kahden lentokoneen katoamisesta, sekä siitä, että ne koneet sattuvat olemaan sama lentoyhtiö, jolla itse lennän pisimmän lentoni Aasiaan. Kirjoitin samasta asiasta eilen Iltalehden blogissani. Tunteet ovat heittäneet häränpyllyä, ajatukset ovat käyneet läpi kaiken kuolemanpelosta itse kuolemaan ja tuleva matka oli täynnä pelkkiä uhkakuvia lentokoneen putoamisesta tsunameihin ja taifuuneihin. Eniten on pelottanut juuri nuo lentomatkat. Eikä niissäkään niinkään se, että jos se kone putoaa, vaan se, että jos kerkiän tajuta sen, että se putoaa. Toki kuolemaa miettiessä on tullut mieleen myös kaikki ne asiat, jotka jäisi tekemättä ja sellaiset ajatukset luonnollisestikin lannistavat.


Onnekseni voin kertoa, että tuo vaihe alkaa mennä jo ohi. Ehkä en jaksa enää pelätä, tai sitten sain jollain ihmeellä keinoin vedettyä itseni takaisin tähän maailmaan, jossa ainakin toistaiseksi on vielä värit tallella. Nyt katsontakantani on, että se tulee mikä on tullakseen, ajasta ja paikasta riippumatta. Mietin omaa elämääni ja tulevaa matkaa ja jos jotain sattuisi, voinpahan sanoa eläneeni täysillä.

Nyt pystyn jo hykertelemään ajatuksella, että kahden viikon päästä pääsen paikkoihin kuten Thaimaa ja Bali, eli paikkoihin, joissa olen aina halunnut käydä. Ajatus tulevasta ei ole enää yksi iso murhenäytelmä, vaan pikku hiljaa alan näkemään rantahiekkaa, auringon laskuja ja kookospähkinästä sojottavia neonvärisiä pillejä, ja hetkittäin en malta odottaa, että olisin jo perillä!

Viimeinen kuva on mielestäni kuvainnollinen tähän postaukseen. Joskus jäämme katsomaan asioita liian läheltä ja yksitoikkoisesti, ja silloin maailma voi näyttää vääristyneeltä. Kun pystymme ottamaan huoliimme etäisyyttä ja tarkastelemaan niitä oikeassa koossa, eivät yksityiskohdat korostu liikaa ja asiat palaavat todellisiin mittasuhteisiinsa.

Onko teillä ollut ikinä vastaavia kokemuksia? Yleistä turvattomuuden tunnetta ja siitä johtuvaa ahdistusta tai johonkin yksittäiseen tapahtumaan liittyvää pelkoa, joka hetkittäin melkein salpaa jopa hengityksen? Ja ennen kaikkea, millä pääsitte niistä yli? Olisi mielenkiintoista kuulla, että olenko pelkojeni kanssa yksin. Anonyyminakin voi kommentoida! :)









6 kommenttia:

  1. Voi että sinä olet ihana nuori nainen. Välillä olisi helpottavaa vaan sulkea silmät ja korvat, ettei kaikki kauheudet mitä maailmalla tapahtuu kantautuisi mieleen. Monesti, kun selaan lehdet, tai pelkkä surullinen/järkyttävä otsikkokin riittää, niin kyyneleet tulee silmiin. Kaikkia asioita mitä ympärillä tapahtuu ei tarvitse edes käsittää tai ymmärtää. Jotenkin koitan aina ajatella sen kuitenkin niin, ettei itse voi vaikuttaa mitä muut tekee ja toimii, vaan olla tietyllä tapaa ylpeä siitä mitä itse on ja kaikkein eniten merkitsee, että perheellä on kaikki hyvin ja toki sitä vaan aina toivoo, että maailmasta tulisi parempi paikka elää. <3 Ihan kaikilla <3 Ja ihan huippua, että pääset pian reissun päälle!!!! Sä viet varmasti mukanas sinne niin paljon hyvää Karoliina<3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella tekisi mieli! Ja kauheinta on, ettei niille asioille voi yleensä itse tehdä mitään:( Vähän jopa hirvittää, että millainen maailman tuska muhun reissussa iskee kun nyt jo välillä ahdistaa! Mutta ehkä se on juuri sitä kovettumista, mistä niin paljon puhutaan. Ja ainahan voi pienillä asioilla yrittää tehdä tästä vähän parempaa paikka meille kaikille:) Yritys, jolle teen harjoittelun tulee kahta orpokotia ja niissä vieraillaan jo ekalla viikolla. Pitää katsoa millaisia keinoja itse keksii, miten niitä lapsia voisi auttaa:) Kiitos Tania ihanasta tekstistä ja ihanasta kommentista! <33

      Poista
  2. Hei,

    Yritin etsiä sähköpostiosoitettasi, mutta en löytänyt sitä. Voisitko laittaa sen minulle mailiin patricia.nsombo@indiedays.com , niin voin olla yhteydessä sinuun.

    Ystävällisin terveisin,
    Patricia Nsombo
    Indiedays Markkinointi ja viestintä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Patricia, kiitos kommentistasi! Laitoin sinulle sähköpostia ja lisäsin sähköpostiosoitteen näkyville:)

      Poista
  3. Viimeinen kuva on todella kuvaava. Hirveitä asioita tapahtuu maailmalla nyt, tuntuu kaikki olevan aivan myllerryksissä. Siitä huolimatta, pitää jaksaa keskittyä siihen omaan elämään ja hyviin asioihin. Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on kyllä kaikkea kauheaa meneillään.. Kauhulla odottaa, kuinka pahaksi tämä voi vielä mennä ja toisaalta toivoo, että kohta koittaisi helpommat ajat, jolloin edes suurimmassa osassa maailmassa olisi rauha. Mutta niinhän se on, ettei monellekaan asialla voi tehdä tavallinen rivikansalainen oikein muuta kuin ristiä kädet ja toivoa parasta. Siksi pitääkin yrittää nauttia omasta elämästä ja juuri niistä hyvistä asioista, niin kuin sanoit. :) Kiitos paljon! Ei oo enää montaa päivää...

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3