torstai 30. heinäkuuta 2015

Herkkutuorepuuro ja raakaruoka-asiaa

Mulla on uusi rakas. Sitä ajattelen illalla viimeisenä ja aamulla herään innolla, kun tiedän, että pian tiemme kohtaavat jälleen. Päivät se viettää ruokakaapissa, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole tullut soraääniä. Uusi rakas on nimittäin chia siemenet! Ja varsinkin niistä tehty raakapuuro. Niistä saa maailman yksinkertaisimmalla reseptillä hötön, josta yön aikana tekeytyy herkkupuuro.

Chia siemenet on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta summanmutikassa ensimmäinen kokeiluni onnistui silti täydellisesti, ja se meni kuta kuinkin näin:

Herkkutuorepuuro:
1 banaani
7-10 mansikkaa (myös muut marjat käy, itse käytän lakkoja normaalisti)
n. 1 dl mantelimaitoa (myös normimaito tai vaikka kookos- tai riisimaito käy)
1/2-1 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
3 rkl chia siemeniä
liraus hunajaa

Sitten koko höttö blenderiin ja yöksi jääkaappiin hautumaan. Aamulla sinua odottaa hyvänmakuinen tuorepuuro, jonka vuoksi sängystä nouseminenkin on jopa vähän helpompaa. Tästä on tullut omien aamujeni ilo ja niinä kertoina, kun olen illalla unohtanut valmistautua, niin aamulla saattaa kyllä vähän harmittaa.

Tuorepuurosta päästään näppärästi raakaruokaan. Tapasin joogaohjaajakoulutuksessa ihanan Veeran. Veera Kulmalahti oli pankissa töissä ja lopulta kyllästyi siellä vallitsevaan kiireeseen. Kesän alussa hän lopetti työnsä ja perusti raakaruokayrityksen - WERAW:in. Nyt hänen päivänsä kuluvat enimmäkseen herkkuja tehden, ja niitä myyden ihanan Hima Happineksen Organic cafessa Siltavuorenranta 16:ssa Helsingissä.

Veera kävi retreatilla Balilla (jotenkin me bondattiin heti..) ja tapasi siellä tyypin, joka oli ollut raakaruokakokkikoulussa Kaliforniassa. Tästä innoutuneena Veera matkusti toiselle puolen maapalloa samaiseen koulutukseen ja on nyt virallisesti raakaruokakokki. Veeran koko tarinan voi lukea täältä. Suosittelen, sillä herkkujen teon lisäksi Veera on myös loistava kynänkäyttäjä. Ja en tiedä teistä, mutta minusta on aina kauhean inspiroivaa, kun joku tekee radikaalin muutoksen elämässään ja lähtee seuraamaan unelmiaan. Tällaisia tarinoita voisin kuunnella ja lukea päivästä toiseen!



Kun Veera perusti nettisivuja, minä sain kunnian toimia kuvaajana. Nämä kuvat ovat sessiostamme, ja lisää voi tietysti nähdä WERAW:in sivuilla. Kuvausten loputtua minäkin pääsin maistelemaan lavasteita, ja voin kertoa, että hyvää oli! Niin hyvää, että ilmottauduin Veeran ja toisen joogaohjaajakoulutettavatutun järjestämälle raakaruokakurssille 7-9.8. Mainitsen tästä, koska kurssilla on vielä pari paikkaa jäljellä.

Kurssi järjestetään saaressa ja hintaan kuuluu kuljetus saareen, ruuat, majoitus, saunat, turvehoito, kurssikirja, joka sisältää kurssilla käydyt reseptit sekä tietysti opetus. Kurssista voi lukea lisää Verkkorannan sivuilta täältä.  Kurkkaa vaikka huviksesi aikataulusta tarjolla oleva menu ja sano, ettei suu ala kostumaan! Jos raakaruoka ei ole käsitteenä tuttu, niin voit lukea lisää Veeran sivuilta
Eli jos sinulla ei ole muuta tekemistä tuona viikonloppuna, niin lähde ihmeessä mukaan! Hinta saattaa tuntua aluksi hurjalta, mutta kun alat ynnäämään, mitä kaikkea se pitää sisällään, saatat huomata, ettei se olekaan niin paljoa.


Jos jokua haluaa myydä mulle tällaisen Indiskan kupin, niin ostaisin sen mielelläni pois! <3 

Mä en ihan hirveästi ole välittänyt raakakakuista, mutta mun uusi aamupuuro ja esim. kaikki, mitä pääsin Veeran keittiössä maistamaan, varsinkin nuo pitsat, vei kyllä kielen mennessään! Nyt pitää vain opetella tekemään niitä itse. 
Kertokaas, mitä mieltä te oletta raakaruuasta? Teettekö sitä kotona vai käyttekö ehkä jossain ihanassa ravintolassa? Hyviä respetejäkin saa tietysti jakaa! ;) 


Mä lähden nyt askartelukauppaan, kun nämä tuhat edellistä ja keskeneräistä projektia ei vielä riitä! 8) Uuteen kotiin vaan on kiva taas kehitellä kaikkea, mutta niistä sitten lisää myöhemmin! :) Ihanaa viikonlopun odotusta ihanat! <3










6 kommenttia:

  1. Moi! Hyviltä näyttävät nuo ruokakuvat. Minulla on ollut yksi raakaruokaresepti (avocado"pasta") pitkään pöytälaatikossa, mutten ole rohjennut sitä vielä toteuttaa. Siinä käytetään juuston sijasta jonkinlaisia hiivahiutaleita.

    Chian siemenille on muuten EUssa annettu suositus 15 gramman (1 rkl) päiväannoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ruuatkin olivat kyllä hyviä! Ja kun kokeilet pastaa, niin tännekin saa laittaa ohjetta jos oli hyvää! 8)

      En ollut tuollaista suositusta kuullutkaan ja täytyi ihan googlettaa asiaa. Joku muukin oli tätä asiaa ihmetellyt ja tehnyt todella kattavan blogpostauksen aiheeta http://www.kemikaalicocktail.fi/2014/06/chian-siemenia-vain-rkl-vrk/
      Suosituksiin yleensäkin jokainen suhtautuu tavallaan (esim D-vitamiini on hyvin kiistanalainen), mutta oon samaa mieltä tuon blogin kirjoittajan kanssa, että maalaisjärjellä ja kohtuudella pääsee jo pitkälle - tässäkin asiassa. :) Mutta kiitos tästä faktasta, tätä tietoa rikkaampana pidän suosiolla muutaman päivän viikosta, jolloin nautin vaikka pirtelön aamupalaksi.

      Poista
  2. Ihania tunnelmia ja kuvia <3 kiitos kun linkkasit sun blogin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja! Mun piti perehtyä sun blogiin ajan kanssa paremmin, toivottavasti huomenna on se aika! :)) Kiitos kun kävit kurkkaamassa! <3

      Poista
  3. Do you understand there is a 12 word sentence you can tell your crush... that will induce intense emotions of love and impulsive appeal for you deep inside his heart?

    That's because deep inside these 12 words is a "secret signal" that triggers a man's impulse to love, worship and care for you with his entire heart...

    =====> 12 Words Who Trigger A Man's Desire Response

    This impulse is so built-in to a man's mind that it will drive him to work better than ever before to make your relationship as strong as it can be.

    As a matter of fact, fueling this all-powerful impulse is so essential to having the best ever relationship with your man that the moment you send your man one of these "Secret Signals"...

    ...You'll soon find him expose his mind and soul for you in such a way he haven't expressed before and he'll recognize you as the only woman in the galaxy who has ever truly tempted him.

    VastaaPoista
  4. In this fashion my colleague Wesley Virgin's autobiography starts in this SHOCKING AND CONTROVERSIAL VIDEO.

    You see, Wesley was in the army-and shortly after leaving-he discovered hidden, "self mind control" secrets that the government and others used to obtain anything they want.

    As it turns out, these are the EXACT same methods tons of famous people (notably those who "became famous out of nowhere") and top business people used to become rich and famous.

    You probably know that you use less than 10% of your brain.

    Really, that's because most of your BRAINPOWER is UNCONSCIOUS.

    Perhaps that conversation has even occurred IN YOUR very own mind... as it did in my good friend Wesley Virgin's mind around 7 years back, while riding an unlicensed, trash bucket of a vehicle without a license and in his bank account.

    "I'm very frustrated with going through life paycheck to paycheck! When will I get my big break?"

    You've taken part in those types of conversations, isn't it right?

    Your own success story is waiting to happen. You need to start believing in YOURSELF.

    WATCH WESLEY SPEAK NOW

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3