sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kun maailma on kaaoksessa

- niin jokaisen täytyy tehdä osuutensa.

Olen parina vuonna ilmottautunut nälkäpäiväkerääjäksi, tänä vuonna vihdoin toteutin sen. Reilun kahden tunnin aikana ystäväni kanssa kerättiin summa, joka ei ole kymmeniä, vaan satoja euroja. Emme nähneet kuin yhden toisen kerääjän samalla alueella, joten tulkitsimme olleemme tarpeellisia. 



Aluksi tuntui, että vain keski-iän korkeammalle puolelle ehtineet tekivät lahjoituksia, mutta lopulta tilanne tasaantui. Lapsiperheissä lapsille opetettiin solidaarisuutta antamalla kolikot pieniin kouriin, joiden omistaja ylpeänä ja innoissaan kippasi ne lippaisiimme. Annoimme jokaiselle reippaalle pikkulahjoittajalle kiitokseksi tarran. Keski-iän portaalla olevat tulivat seteleiden kanssa hymyillen kantamaan oman kortensa kekoon. Suurin yllättäjä oli noin itseni ikäinen tyttö, joka tuli iloisesti ilmoittamaan, että "tahtoisin laittaa rahaa siihen laatikkoon" ja kaivoi kahdenkymmenen euron setelin esiin ja sujautti sen lippaaseen. 

Paljon antamisen iloa, eikä ollenkaan urputusta. Harvoin olen ollut yhtä ylpeä suomalaisuudestani. 

Jos olet ikinä miettinyt kerääjäksi ryhtymistä, niin ensi kerralla ota kaveri mukaan ja tule mukaan! Suosittelen lämpimästi. Sinun ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle henkilötodistuksen kanssa - ei mitään muuta. Meillä oli todella kivaa ja koko touhusta tuli niiiiiin hyvä mieli - itse oli tehnyt jotain hyvää ja lisäksi näki muidenkin osallistuvan näihin maailmanlaajuisiin talkoisiin. Nukuin seuraavan yöni rauhassa. 



Keräystä edeltävänä päivänä olimme syömässä vegaanikeittoa erään ystäväni ystävän luona ja siellä kerättiin myös lahjoituksia nälkäpäiväkeräykseen. Seteli sujahti omastakin kukkarosta. Miten ihana idea! Ja sellainen, jonka voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa ja lähes tulkoon kuka vain pystyy keiton ja sämpylät kustantamaan lähipiirilleen. Tätä ideaa taidan matkia joulukeräyksien aikaan... 

Muutenkin olen hurahtanut nyt hyväntekeväisyyshommiin. Huomenna menen Mannerheimin lastensuojeluliiton tapaamiseen, jossa puhutaan tukihenkilöksi ryhtymisestä ja nälkäpäiväkeräyksen yhteydessä selvisi, että SPR:llä on myös paljon toimintaa, johon voisi osallistua. Yliopiston kampusryhmä esimerkiksi järjestää henkisen hyvinvoinnin tukea opiskelijoille ja peli-iltoja lasten psykiatriselle osastolle jne. Mitähän muuta nuori psykologin alku voisi haluta tehdä vapaa-ajallaan? Toki jotta joskus voin olla pätevä auttaja, täytyy koittaa muistaa säästää vähän aikaa myös niille opinnoille..

Maailmassa on nyt niin moni asia kallellaan - mihin suuntaan, riippuu ihan siitä keneltä kysyy. Mutta iän, opiskelupaikkani sekä onnellisen elämäntilanteeni puolesta koin, että nyt minun on tehtävä jotain. Jokaisen kykenevän on nyt aika ryhdistäytyä ja alkaa näkemään tätä maailmaa omaa etupihaa pidemmälle. On se sitten hymy vastaantulijalle, mummon ostoskassien kantamista portaissa, vapaaehtoiseksi ilmoittautumista tai lahjoituskeräyksiin osallistumista, jokainen voi tehdä jotain. Ja se on se miten tämä maailma muutetaan. Yksi hyvä teko kerrallaan.

Minulta kysyttiin millaista työtä haluan tehdä valmistuttuani. Vastaukseni oli, että haluaisin työskennellä työkykyisten ihmisten kanssa. Ihmisten, joilla käytännössä on kaikki hyvin, mutta joista tämä nyky yhteiskunta ja maailmanmeno on vienyt mehut, ja jotka ovat ajautuneet elämään lähinnä elämisen pakosta. Ilman jokapäiväisestä elämästä nauttimista ja aina seuraavaa lomaa tai viikonloppua odottaen, jotta sunnuntaina voi taas ahdistua arjen paluusta. Koska jos kaikki ne ihmiset löytäisivät lapsenkaltaisen uteliaisuutensa ja optimisminsa uudelleen jokapäiväiseen elämäänsä, olisi heillä paljon annettavaa niille, jotka kamppailevat omien eri tyyppisten ongelmiensa kanssa. Yksilön hyvinvointi ja tasapaino ovat tärkeitä, koska yksilöitä ovat kaikki päättäjätkin. Ja sanokaa minua naiiviksi tai inho-optimistiksi tai ihan miksi vain, mutta uskon, että tyytyväisyys ja todellinen hyvä olo vähentää itsekkyyttä. Ja itsekkyys jos jokin on tämän maailman suurin ongelma, josta lähes kaikki paha saa alkunsa. 
Ja jos joku haluaa nyt huomauttaa, että miksi rikkaat eivät sitten jaa omastaan enemmän, kun niillä on kaikki niin hyvin, niin muistuttaisin, ettei raha todellakaan yksistään tuo onnea. Joskus jopa päinvastoin. 



Minut sai lopulta tähän marssiin mukaan yhden illan pohdintani. Jos minä suomalaisena, terveenä kahden tutkinnon opiskelijana, valtion tukemana uudessa ja kalustetussa 25 neliön yksiössäni pelkään ja olen huolissani omasta, perheeni, kansani ja kotimaani tulevaisuudesta, niin miltähän siitä pienestä yksin rantaan ajautuneesta pakolaislapsesta mahtaa tuntua? Uskon, että totuus on liian paha meille täällä Suomessa käsiteltäväksi. Vähän kuin tupakka-askien varoitukset eivät vaikuta tupakoitsijoihin, koska totuus on liian paha ja aiheuttaa liikaa ahdistusta, jolloin se vaan sivuutetaan. Samoin mekin varmaan pystymme sivuuttamaan monia maailmalla tapahtuvia kauheuksia. 

Monia asioita kärjistellään ja systeemejä käytetään väärin hyväksi ja hätä ei aina ole todellista, ymmärrän sen. Enkä ole sitä mieltä, että jokaisen pitäisi päivittäin murehtia maailman menoa, ei missään nimessä. Päinvastoin kannuistaisin jokaista olemaan päivittäin kiitollinen siitä mitä on. Mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa, että maailmassa - myös Suomessa - on paljon apua tarvitsevia ja väitän, että jos luet tätä blogia - mikä tarkoittaa, että sinulla on jonkinlainen vempain ja netti käytössäsi ja olet tarpeeksi sivistynyt ja valveutunut, että osaat niitä käyttää - niin sinullakin olisi varmasti jotain annettavaa. Itse toimin kahdelle eri järjestölle kuukausilahjoittajana ja vaikka vajaa 200 euroa vuodessa on iso summa opiskelijabudjetissani, ei se kuukausitasolla tarkoita kuin kahden baarista ostetun siiderin hintaa. Ensi viikolla suunnittelen verenluovutkseen menoa pitkän tauon jälkeen ja innolla odotan mitä annettavaa minulla voisi olla MLL:lle ja SPR:lle. Kun halu auttaa iskee, täytyy siihen tarttua. 

Jokainen kolikko ja jokainen pienikin teko lasketaan. Siksi haluan haastaa sinutkin hetkeksi pohtimaan. Mikä on sinun panostuksesi maailman parantamiseksi tänään, ensi viikolla ja loppuvuonna?



2 kommenttia:

  1. Voi Karo! Oot sää vaan niin upea ihminen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi Anni! <3 Kiitos! :) Nähdään taas kun ollaan kumpikin rantauduttu takaisin Jyväskylään! Jos sit vaikka ois jo kuvauksiin sopivat kelitkin. :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3