Toiveista totta – Elokuussa valloittamaan Aasiaa!

Heti joulun jälkeen minuun iski sellainen levottomuus. Yritin kaikenlaista sen poistamiseksi. Ideoin, kokeilin, lopetin ja aloitin jotain muuta. Tuo levottomuus ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Hiljalleen aloin tulkita tuntemuksiani niin, että oli ehkä aika tehdä jälleen jotain mullistavaa ja hullua. Pikkuhiljaa nuo ajatukset alkoivat kulkeutua kohti mietteitä vaihto-opiskelusta. Kerkesin innostua kunnes selvitin, että syksyksi 2014 yliopiston Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin hakuajat olivat päättyneet jo marraskuussa. Olin auttamattomasti myöhässä. 

Sitten seuraavana päivänä sähköpostiini kilahti kaikille opiskelijoille osoitettu viesti Asia Exchangilta: Lähde vaihtoon Aasiaan. No jopas! Veljeni oli tullut juuri kuukausi sitten Singaporen vaihdostaan. Olin kuullut paljon hyvää Aasiasta ja se yhdistettynä tähän täydellisesti ajoitettuun viestiin, asia oli sillä selvä. Olin lähdössä Aasiaan vaihtoon. Bali – sinne olisi päästävä.

Kun aloin selvittelemään asiaa, huomasin, ettei yliopistoni tue yksityisiä vaihtoja rahallisesti. Se tarkottaisi isoa lovea kukkaroon. Ja jälleen kerran ajoitus osui kohdalleen sillä pohdin asiaa facebookissa ystävälleni, joka totesi, että hae harjoitteluun Aasiaan, siihen voisi saada tukeakin. Parin illan googlauksen ja Asia Exchangin sivuille haahuilun jälkeen aloin väsäämään hakemustani englanniksi. Lopulta CV:kin oli käännetty ja lähetin ne eteen päin.

Asia Exchangin kautta voi siis lähteä vaihtoon tai harjoitteluun Aasiaan.
Jossain matkan varrella olin kuullut, että tämä kyseinen yritys ottaa harjoittelijoita myös omaan toimintaansa. Tutustuin sen hetkisen harjoittelijan blogiin ja lopulta totesin, että laitan kyllä hakemuksen menemään tähänkin hommaan. Perjantai-iltana sitten lopulta lähetin toisen hakemukseni ja maanantaina herättyäni olin jo saanut vastauksen. Olin kuulemma mielenkiintoinen ja motivoituneen oloinen hakija. Olin silloin Hämeenlinnassa viikon ja ehdotin vastausviestissäni Tampereella pistäytymistä sillä viikolla. Saman iltapäivänä oli sovittu työhaastattelu oli sovittu keskiviikoksi.

Keskiviikkona minua oli vastassa toimistollinen iloisia ja rennon oloisia ihmisiä. Niin ja kakku! Puolitoista tuntia kestäneen haastattelun jälkeen olin touhusta vielä enemmän innoissani. Kaikki vaan kuulosti juuri täydelliseltä minulle. Ja koin, että minusta löytyi kaikki toivotut ominaisuudet. Loppua kohden toivoin jo saavani sen lämpimän "tervetuloa", mutta sen sijaan sainkin tehtävän. Tehtäväni oli kahden ja puolen viikon aikana osoittaa, että kykyni ja luuloni niistä vastaisivat toisiaan ja näyttää mitä minä tekisin jos tulisin valituksi. Näin ainakin ymmärsin tehtävänannon. Tehtävänanto varmaan etsi vielä muotoaan samalla kun sitä minulle selitettiin. 

Siis täh? Eikö tämä vielä ollutkaan tässä! Aluksi olin vähän turhautunut ja ahdistunut ajatuksesta. Haastattelun päätyttyä alkoi kuitenkin yhtäkkiä puskea huikeeta idistä ja ennen kuin laitoin illalla pään tyynyyn olin saanut A4:n täyteen ideoita. Olinkin todella innoissani kun pääsisin näyttämään mitä osaan.

Eilen, eli noin puolitoista viikkoa myöhemmin monta iltaa työhön käyttäneenä olin saanut kyhäiltyä kasaan kaiken mitä olin suunnitellut. Minulta haastattelussa kysyttiin osaanko muokata videoa ja jouduin vastaamaan, etten osaa. Joten koska tehtävän palautustapa oli avoin, haastoin itseni ja tein puolituntia kestävän videon, jossa esittelin aikaansaannokseni. Laitoin kaikki valmiiksi maanantai-iltana ja lähetin linkin heti tiistaina herättyäni. Sitten koko päivän odottelin. Tiedättekö sen tunteen kun pitäis esittää jotain oudolle/suurelle yleisölle? Tai jos on juonut liikaa kahvia? Sellainen jännittynyt ja levoton olo minulla oli koko aamupäivän. Pidin puhelimen tiukasti mukana, vaikka tiesin, että yhteydenotto voisi tulla vasta ensi viikolla, palautinhan työn etuajassa. Kello 14.41 sähköpostiini kilahti ensi syksyn mullistava sähköposti. Sain vihdoin toivomani "tervetuloa". 

"Hei Karoliina!

Kiitos hienoista näyttötehtävistäsi! Video aiheutti toimistollamme hymyilyä ja nyökyttelyä :)

Haluaisimme toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi harjoitteluun Asia Exchangelle! Toimenkuvasi on Aasian kohteitamme kiertävä viestintäharjoittelija."

Tuotoksissani oli huolimattomuusvirheitä, mutta saamani palaute oli silti äärimmäisen positiivista ja kannustavaa. 

"Näyttötehtävä ei pelkästään vastannut näkemystämme sopivasta harjoittelijasta, vaan paransi sitä entisestään.
Sitoutuminen ja intohimo vaikuttaa olevan huippuluokkaa. Lisäksi ihmisenä Karoliina tuntuu todella aidolta ja lämminhenkiseltä neidiltä, jonka kanssa epäilemättä tulee hyvin toimeen.
Seuraava haaste Karoliinalla onkin vastata valittuna AE:n kohdeharjoittelijana niihin korkeisiin odotuksiin, joita hänen omasta syystään meille on nyt muodostunut :)"

Istuin ja tuijotin saamaani sähköpostia enkä tiennyt miten päin olisin. Nautiskelin ajatuksesta useita minuutteja yksin hiljaisuudessa ennen kuin edes otin kännykän käteen ja aloin levittämään tätä ilouutista. Minä todellakin olen lähdössä Aasiaan. 

Ja sitten paras osuus. Työnkuvaani kuuluu blogin pitäminen, vaihtareiden tutorointi ja tapahtumien järjestäminen ja niistä tiedottaminen, sosiaalisen median päivittäminen jne. Minähän sanoin, ihan mun juttu! Ja tämä paranee vaan! Lisäksi työhön kuuluu kiertää Aasian eri kohteita: Malasian Guala Lumpur, Thaimaan Bangkok ja Phuket, Kiinan Kanton ja tietenkin se mistä tämä kaikki alkoi, nimittäin Bali<3


Nyt vasta (noin 10 tuntia myöhemmin) alan olemaan taas ihan rauhallinen ja ehkä saatan jopa saada kohta unen päästä kiinni. Kaikki paniikista endorfiinihyrräyksiin on nyt käyty läpi ja nyt voin alkaa järjen kanssa totuttelemaan ajatukseen ensi syksystä. Puoli vuotta. Sitten se ois menoa. 

Aasia, täältä tullaan! t. Karoliina, joka myös Karoliina AE:na tunnetaan;)

Note to self: Kun jotain haluaa, kannattaa sen eteen tehdä töitä. Täytyy myös uskoa itseensä. Juuri niin minä tällä kertaa tein ja tässä sitä nyt ollaan.

Kuvat ovat veljeni ottamia omalta reissultaan. Laitoin ne tähän vain luomaan tunnelmaa ja tuudittamaan minut Aasia-aiheisiin uniin:)

Smoothie-sunnuntai

Heipparallaa! Hemmottelin itseäni tällaisella kirjalla kuukausi sitten ja nyt ajattelin jakaa tätä iloa eteenpäin. Tästä lähtien on siis joko Pirtelöperjantai tai Smoothiesunnuntai niin kauan kuin ohjeita riittää. Eli kerran viikossa jompana kumpana päivänä julkaisen uuden ohjeen ja jos voin suositella niin suosittelen ja jos en niin.. Ilmoitan senkin:) Kertokaahan, miltä tämmönen kuulostaa? Ensimmäisenä ohjeena esittelen tänään Kiivi & Banaani Smoothien.

Banaani & Kiwi Smoothie

1 annos 

Tarvitset: 

1/2 banaani

1 appelsiini

1 kiivi

1/2 dl vettä

Purista appelsiinista mehut, kuori ja pilko kiivi, kuori banaani ja lisää vettä ensin vajaa puoli desiä ja jos haluat smoothiesta juoksevampaa, lisää loput. Sekoita aineet tehosekoittimessa ja nauti!

Tämä oli tuoreeltaan todella hyvää, mutta otin loput töihin mukaan ja en tiedä alkoiko ainekset siinä ajassa jo käymään keskenään sillä maku ei ollut enää niin miellyttävä.. Suosittelen siis nauttimaan tämän tuoreeltaan.

Ensi viikolla luvassa mango-inkiväärismoothie.

Huomenna alkaa uusi viikko, uudet kujeet!:)

Ihanan raikasta ja keväistä viikon alkua jokaiselle!

Hyvää Naistenpäivää ihaNaiset!

Hei kaikki miehet! Olettehan muistaneet elämänne naisia tänään? 

Ja kaikki naiset, toivottavasti teillä on ollut ihana Naistenpäivä, sillä joka ikinen meistä on sen ansainnut. Tänään en kerkiä kirjoittaa oikein mitään, joten sanon asiani kukkasin.

Kuvat on otettu ämmin 90-vuotispäiväkukkasista, niin kuin näätte, ämmilän olohuoneessa satoi kovasti vettä:) Tänään nämä kaunokaiset ilahduttakoon teidän naistenpäivän iltaa. 

Vaikkei se ihan aina siltä tunnu, niin loppujen lopuksi on aika hienoa olla nainen!

Hyvää Naistenpäivää ihaNaiset<3

Osalle kuvista, esim tälle tapahtui jotain outoa koneelta nettiin siirryttäessä..

Mitä tekisit jos et pelkäisi epäonnistuvasi?

Melkoinen kysymys. Ajatuksen tähän tekstiin sain Iltasanomien eräästä blogista kuukausi sitten. Kyseinen postaus ei ollut muutoin erityisen hyvä, ei kyllä huonokaan, mutta tuo kysymys sai minut miettimään. Itse asiassa useampaan kertaan.

Kaikki elämäntapaoppaat jotka olen lukenut tai joiden opeista olen jotain kuullut, kehottavat pitämään tavoitteen kirkkaana mielessä. Sehän vaatisi täysin kirkkaan tavoitteen. Lisäksi oppaissa sanotaan, että pitäisi seurata omia intohimoja ja tavoitella suuria. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että minun tavoitteeni vaihtelevat usein ja niitä on monta samalla hetkellä. Lisäksi itse ainakin syyllistyn jahtaamaan ainoastaan "realistisia tavoitteita" niiden suurien ja elämää mullistavien sijaan. Olenko siis toivoton tapaus?

Alkio-opistolla vielä lääkiksen pääsykokeisiin lukiessani pohdimme huonekaverini kanssa elämää ja miten sen tahdoimme elää. Totta kai halusimme kumpikin lääkäreiksi, erikoistumistakin oli jo mietitty. Jossain vaiheessa päädyimme aiheeseen "mitä jos voittaisit lotossa?". Huonetoverini sanoi silti haluavansa kouluttautua lääkäriksi, mutta myös nähdä maailmaa ja elää mukavasti. Hän oli suorastaan järkyttynyt kun ilmoitin, etten minä siinä tapauksessa varmaankaan opiskelisi lääkäriksi. -No mitäs sä sitten tekisit, hän kysyi hämmentyneenä. Itsekin jouduin asiaa miettimään. 

-Perustaisin askartelu kaupan ja opiskelisin kosmetologiksi ja jotain vaatetusalaa ja kaikkea muuta kivaa, vastasin. Yllätyin vastauksesta itsekin.

No sitten ystäväni kysyi, että miksen sitten tee noita asioita. Ei niin vain tehdä, ajattelin. Lisäksi olen mukavuuden haluinen, ja ilmeisesti pelkään pienen askartelukauppani olevan tappiollinen kun suorilta ajattelen, ettei se voisi minulle moista mukavuuksilla höystettyä elämää tarjota. Pelkään siis jollain tasolla epäonnistuvani.

Olen asiaa miettinyt paljon ja olen päätynyt siihen tulokseen, että tälläkin hetkellä sen sijaan, että tavoittelisin kuuta taivaalta, teen asioita joihin vahvasti uskon pystyväni. Sellaiset toimet missä usko itseeni horjuu yhtään enempää jätän yksinkertaisesti tekemättä. Jos en pelkäisi epäonnistumista niin tämäkin kevät näyttäisi eriltä. 

Perustaisin himoitsemani askartelunettikaupan ja lisäksi olisin tämän kevään käyttänyt ainoastaan pääsykokeisiin valmistautumiseen. Kesällä en (enkä tietenkään lomillakaan) sitten joutuisi töihin vaan saisin tarvittavat tulot opintojen tueksi pyörittäen nettikauppaani ja askartelisin ja toteuttaisin tuhansia pieniä projektejani siinä samassa. Hyvin pääsykokeeseen valmistautuneena pääsisin tietenkin läpi enkä enää ikinä avaisi opusta joka myös "pääsykoekirjana" tunnetaan. Mutta sitten: Entä jos kukaan ei ostaisi putiikistani mitään? Koko pieni omaisuuteni olisi siihen sidottuna. Ja mitä jos en pääsisikään kouluun sisään? Jälleen olisi yksi kevät jota tituleeraisin "hukkaan heitettynä". Siinähän se taas, epäonnistumisen pelko nimittäin.

Suuressa mittakaavassa maailmassa jossa en pelkäisi epäonnistumisia valmituisin psykologiksi ja kirjoittaisin kirjoja eri aiheista ja ne tietenkin myisivät. Itseasiassa ne menestyisivät niin hyvin, että kiertelisin ympäri maailmaa yrityksissä ja konferensseissa kertomassa oivalluksistani. Ja aiheet olisivat tietenkin lähellä omia intohimojani: esimerkiksi vaikka henkinen hyvinvointi arjessa tai työhyyvinvointia lisäävät työpaikan ominaisuudet jne. K:n kanssa mentäisiin naimisiin vaikka heti ensi kesänä, vaikkei vielä edes asuta yhdessä. Kierreltäisiin maailmaa ja lopulta muutettaisiin johonkin kivaan paikkaan kuten Santa Barbara, Sydney, Kanarian saaret, Lontoo tai kyllähän joku paratiisisaarikin kelpaisi. Sitten saisimme kolme tervettä lasta ja eläisimme elämämme epäonnistumatta loppuun asti. 

Ehkä.

Off the topic: Jos en pelkäisi jääväni kiinni niin kävisin tuhrauttamassa johonkin ruman harmaaseen seinään grafiitin!:) Kylläkin kauniin sellaisen. 

Tämä ajatusleikki on yllättävän vaikeaa, sillä se pieni ääni pään sisällä haluaa koko ajan muistututtaa niistä mutista, vaikka sen pitäis olla leikin sääntöjen mukaisesti mute-asetuksella. 

Tämä leikki ei vaadi minkäänlaisia jatkotoimenpiteitä jos et niin halua, mutta tänään, huomenna tai ensi viikolla autossa, luennolla tai tylsässä kokouksessa kysy itseltäsi:

Mitä tekisin jos en pelkäisi epäonnistuvani?

Saatat yllättyä vastauksesta.

C3 Mix & Go-blenderi, kodinkoneista parhain

Sanottakoon heti alkuun, ettei tämä ole maksettu mainos, eikä tätä ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa vaan kyseessä on ihan oma mielipiteeni:) 

Viime kevään jenkkireissulla tutustuin tällaiseen blenderiin ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Host äitini teki tällaisella pirtelöitä koko perheelleni ja sanotaanko nyt niin, että nykyään kahvinkeitin, leivänpaahdin ja jopa vedenkeitin jää tälle kapistukselle käyttömäärissä kakkoseksi. Koko perhe ihastui laitteeseen ja nyt K:lla on oma, minulla on oma ja vanhemmillani ja veljelläni on vähän erilaiset, mutta samalla idealla toimivat blenderit. Meillä tämä erinomainen blenderi on ollut päivittäin käytössä jo viime kesästä lähtien ja siksi uskallankin nyt suositella sitä. 

Tokmannin nettikauppa ainakin myy näitä hintaan 24,95e ja äsken kun kävin katsomassa niin huomasin, että kauppaan on tullut sama tuote hopea-pinkkinä! Ei ollut viime kesänä.. Mutta tämä mustakin on ihan tyylikäs. Mukana tulee kaksi 750ml mukia, kaksi kantta, yksi teräosa ja blenderiosa. Elloksen nettikaupassakin näytti olevan uusia samalla idealla toimivia laitteita alkaen 24e. 

Blenderi itsessään menee todella pieneen tilaan ja kaikki osat on helppo puhdistaa. Astianpesukonetta osia ei ilmeisesti ole tarkoitettu kestämään, mutta tiedän vanhempieni ainakin pesevän omansa koneessa.  Laitteella pitäisi pystyä rikkomaan myös jääpaloja, mutta sitä en ole vielä itse kokeillut. 

 Tällainen blenderi on myös hyvä lahjaidea sellaiselle "jolla on jo kaikkea" koska kukapa ei tykkäis smoothieista ja pirtelöistä, varsinkin kun tehosekoittimen putsaamisen ei mene puolta päivää.

Itse käytän tätä vähintään kerran päivässä tehdäkseni itselleni välipalan johon tulee banaani, purkki maitorahkaa ja n. 5dl maitoa (n.380kcal). Nopea ja helppo välipala tehdä ja ottaa mukaan vaikka luennolle tai töihin. Te jotka haluaisitte maitorahkan olevan osa jokapäiväistä ruokavalioanne, mutta ette voi sietää sen makua niin tämä on siihen loistava ratkaisu! Itsekään en ole suuri maitorahkan ystävä, mutta maito ja banaani häivyttävät epämiellyttävän maun kokonaan pois ja pirtelö on enemmän nautinto kuin pakollinen paha.

Näin helppoa se on:

1. Laita ainekset mukiin

2. Kieritä teräosa mukin päälle

3. Käännä muki ylösalaisin ja liitä blenderiin. Odota, kunnes ainekset ovat sekoittuneet

4. Poista teräosa

5. Juo suoraan mukista tai jos otat pirtelösi mukaan niin laita kansi paikalleen ja heitä muki reppuun! Mix and Go!;)

Lomailua

Tämä viikko menee enemmän ja vähemmän lomaillessa. Kouluhommat ei lopu tekemälläkään, mutta tämän viikon teen niitä etänä. Viikonlopun olin ja olen taas tällä viikolla töissä, mutta välillä kerkiää leikkiä lomalaistakin.

Eilen oli todella jännittävä päivä. Kävin kahdessa työhaastattelussa ja sain kutsun tavallaan kolmanteen. Tänään minun piti lähteä K:n seuraksi pumppiin, mutta sisäpelikengät onkin onneksi pahus vieköön Jyväskylässä. Päädyin lopulta pumpin ajaksi läheiselle kirpparille ja tein löydön. Lähdin hakemaan nuita VHS videokoteloita ja vinyylilevyä, mutta katsokaas mitä joku oli mun iloksi jättänyt!

 

Jos olisin voinut, olisin jättänyt kiitoslapun "myyjälle". Kerään siis tyhjiä kahvipaketteja, tölkkien nipsuttimia ja limsa- ja siideripullojen korkkeja omia pikkuprojektejani varten. Eli jos et halua omiasi heittää pois niin tänne vaan! Yleensä olen löytänyt nuita kahvipaketteja 5-10kpl eurolla, joten tämä oli kyllä yllätys. Se mitä näistä kaikesta tulee, selviää täälläkin myöhemmin.

Onnistuneen kirpparin jälkeen lähdettiin ulkoileen Tenholan linnavuorelle. Kuvat ei ole mitään vuoden luontokuvia, mutta ne antaa ideaa siitä missä tänään tarvottiin.

K oli pakannu meille eväät ja kaikki! Ajatus tähän reissuun lähti meidän "kulhosta". 

Ai mikä kulho? No minäpä kerron. Joskus vuosi sitten meistä tuntui, ettei oikein ikinä keksitä meidän harvoina yhteisinä päivinä mitään muuta tekemistä kuin sylikkäin yhteisten lempisarjojen katsomista. Niinpä me kirjoitettiin molemmat 10 asiaa mitä olisi kiva tehdä yhdessä ja laitettiin kaikki 20 (10 minun vihreää ja 10 K:n punaista) lappua samaan kulhoon ja nyt nostetaan sieltä aina uusi kun edellinen on tehty. Ajatus siis on, että kummankin värinen lappu nostetaan ja toinen toteuttaa toisen toiveen. Esim minun toive oli, että käytäisiin ulkoilemassa metsässä Nefen kanssa ilman hoppua. K järkkäsi sen. Nyt kun se on tehty, K nosti seuraavan vihreän lapun ja hän saakin viedä meidät keilaamaan!

 

 

Tänään palautin myös raakaversion kandin työstä opponoijille. Ensi viikolla esittely ja sitten lopulliset korjaukset. Vaikkei mun tulevaisuuden suunnitelmat välttämättä aina näytä ihan selkeimmiltä niin sen verran tiedän tässä vaiheessa, että tutkijaa minusta ei tule.

Huomennakin on jännä päivä. Lähden käymään Tampereella ja saan ehkä selville miten yhdelle lähitulevaisuuden haaveelleni käy.. Kerron siitä sitten lisää kun tiedän enemmän ja varmasti:) (eli toivottavasti huomenna!) Peukut pystyyn ja varpaatki ristiin!

Seuraavassa postauksessa esittelen mun ehdottoman lempparisuosikki kodinkoneen, joka pitäisi löytyä joka kodista!
Keksitkö mikä se voisi olla?:)

Ps. Voitteko uskoa, että nyt on vasta helmikuun loppu ja ulkona näyttää tuolta?

Tosielämän Ben Afflec - tarina kuin elokuva

Jokainen meistä rakastaa elokuvia, joissa sankari pääsee vaikeuksien kautta voittoon ja saa lopulta naisensa, eikö? Tällä kaavalla on tehty useita ajatuksia herättäviä ja tunteita sykäyttäviä elokuvia. Ensimmäisenä mieleen tulee vaikkapa Cold Mountain tai Pearl Harbor. Yhteistä näille elokuville on nuoren kova kohtalo ympärillä myrskyävän sodan pyörteissä. Kotiin jää rakastava tyttöystävä tai vaimo. Nuoren parin ero on itsessään jo sydäntä raastava. Viimeisten hyvästien tuska on käsittämätön kun toivoo ja rukoilee, että näkisi toisen vielä elossa ja samaan aikaan ajatukset valtaa henkeäsalpaava pelko siitä, ettei niin käykään. 

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, ettei tämä kuva ole itseottamani, ikävä kyllä..:) Se on tässä blogissa ensimmäinen laatuaan ja on otettu täältä

Elokuvissa nämä sankarit kokevat silmitöntä väkivaltaa ja kärsimystä, joihin me ruudun toisella puolen olemme jo nykymaailman telvisiotarjonnan vuoksi tottuneet. Vaikka se tuntuu pahalta, se on osa elokuvan draamakaarta ja siksi kuuluu elokuvaan. Sen voi hyväksyä. Sitä paitsi "se on vain elokuva" ja elokuva sijoittuu tuhansien kilometrien päähän lämpöisestä, pehmeästä kotisohvasta ja elokuvassa esitetyistä tapahtumista on kulunut jo ainakin 100 vuotta.

No, sitten sankarimme on kärsinyt ja menettänyt toivonsa useaan otteeseen kunnes on löytänyt sen aina uudelleen rakkaansa valokuvaa katsoessaan. Ja lopulta, pitkän taipaleen jälkeen hän saapuu kotiin. Mutta koska kukaan ei ole nähnyt häntä elossa vuosiin, on hänet julistettu kuolleeksi ja vaimo on rahapulan tai yksinäisyyden vuoksi ottanut itselleen uuden lemmityn.  Elokuvissa sankari saa naisen ja vaimo lopulta palaa urhoollisen, kovia kokeneen sankarinsa luo. Millainen elokuva sellainen muka olisi, missä Ben Afflect tulee viimein kotiin ja Kate toteaa että nääh, jään Joshin luo ja Ben muuttaa tyytyväisenä naapuriin ja kaikki ovat kavereita keskenään? En kyllä katsoisi toista kertaa..

Mutta sitten itse asiaan. Lapin Kansa on julkaissut tarinan Eino Hietalasta. Viimeinen sotavanki perustuu saman nimiseen kirjaan ja kertoo 26- vuotiaana sotavangiksi jääneen Einon tarinan koskettavasti ja tehokkaasti. Kotiin jää Anni-vaimo pienen pojan kanssa. Vankivuosien aikana Eino uskoo olevansa kasvotusten kuoleman kanssa niin usein, että lopulta turtuu ajatukseen ja jopa lohduttautuu sillä. 

Useista Venäjän vankileireiltä ja äärimmäisen epäinhimillisissä oloista selvinnyt Eino palaa 10 vuoden jälkeen kotiin. Tuntia ennen kuin hänet on tarkoitus julistaa kuolleeksi, tulee tieto venäjältä hänen elossa olemisestaan. Isä ei tunnista poikaansa asemalla. 

Anni on mennyt naimisiin toisen miehen kanssa ja heillä on yhteinen lapsi. Eino ymmärtää jos Anni haluaa pysyä miehen luona. Anni ei halua. Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen hän palaa Einon luo. Päätös ei välttämättä ole helppo jos uusi mies on ollut hyvä Annille. Eihän hän enää edes tunne puoliksi sokeutunutta, hampaansa ja osan varpaistaan menettänyttä Einoa. Mutta nainen tekee mitä sydän sanoo. Tässä jälleen yksi elävä esimerkki tosirakkaudesta. Älkäämme siis aliarvioiko rakkauden voimaa.

Eino on ollut vaiti tarinastaan 50 vuotta syystä, jonka voit lukea jutusta. Nyt hän on jo 96-vuotias ja on päättänyt lääkärinsä rohkaisemana jakaa tarinansa meidän kanssamme. Kaiken kokemansa jälkeen viimeinen kotiin palannut sotavanki jaksaa yhä hymyillä ja nauraa. Mistä kaikesta ihminen voikaan selvitä?

Tarina osuu lähelle ja siksi se pysäyttää, koskettaa ja herättää tunteita. Pistää miettimään. Tapahtumista on reilusti alle 100 vuotta. Kyseessä on toinen, vielä elossa oleva suomalainen. Ja edellistä ei ole tarkoitettu mitenkään rasistisena kommenttina, mutta toista suomalaista ymmärtää vain toinen suomalainen, ihan niin kuin joka kansalaisuudessa. 

Nuori Eino menetti elämänsä kymmeneksi vuodeksi. Kymmenen vuotta, joita hän ei koskaan saa takaisin. Tilalle tulivat pysyvät traumat. Hän koki sanoinkuvaamattoman kauheita asioita ja monien muiden tapaan toivoi jo kuolevansa. 

Eino kuitenkin selvisi ja pystyi jatkamaan elämäänsä. Monien tuhansien muiden kohdalla se viimeinen ja synkin toive toteutui.

Koska en pysty mitenkään luomaan tähän samaa tunnelmaa kuin Lapin Kansan jutussa, suosittelen lukemaan sen täältä. 

Sotasankareiden aika ei ole vielä ohi - ei edes Suomessa.