maanantai 19. toukokuuta 2014

Jos olisinkin stadista?

Ihmiset vain kävelee linja-autoon ja minusta tuntuu, että olen kaikkien tiellä, kun joudun jäämään kuskin luo ostaakseni matkalipun. Myös kuski näyttää olevan sitä mieltä, että olen turhin ja vastenmielisin asia maailmassa. Kun saan lippuni ilman saatesanoja, änkeydyn peremmälle. Kaikki istumapaikat ovat olleet jo monta pysäkkiä täynnä ja ihmisiä seisoo aivan toisissaan kiinni. Minua ihan vähän ahdistaa, vaikka kukaan muu ei tunnu olevan moksiskaan. Joku puhuu vieressä niin antaumuksella Helsingin slangia, ettei minulla ole pienintäkään käsitystä, mistä hän puhuu - vaikka olenkin opetellut mm. mitä stidit, jaffa, snaijata ja skuta tarkoittavat. Edessäni kaksi tyttöä suutelevat, heidän vieressään joku esittelee puhelimeen koko kirosanojen komean sanavarastonsa ja yhdellä silmäyksellä spottaan neljä eri sateenkaaren väriä ihmisten hiuksissa. Huomaan olevani hermostunut. Bussimatkan jälkeen minun tulisi vielä löytää ratikkapysäkki ja hypätä oikeaan ratikkaan ja vieläpä oikeaan suuntaan. Eihän minulla ole edes minkäänlaista aavistusta miten ratikkalippu ostetaan! Luotan siihen, että sellaisen voi ostaa vielä ratikan kuskilta. Olen vain onnellinen, ettei minun tarvitse lähteä seikkailemaan metrotunneleihin. Autolla en edes suostuisi Helsingissä ajamaan.

Minussa heräsi ajatuksia tästä aiheesta jo silloin pari viikkoa sitten kun olin Espoossa viikon ja kävin päiväseltään Helsingissä. Itseasiassa juuri tuolla samaisella bussimatkalla aloin ensimmäisen kerran pohtimaan miten erilainen nuoruus jo esimerkiksi minulla ja jollain synnynnäisellä Helsinkiläisellä on ollut, vaikken ole edes no, miten sen sanoisi.. "maalaisimmasta" päästä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, ettei joku ole koskaan käynyt kehäkolmosen ulkopuolella, tai edes halunnut käydä. Jotenkin olen myös aina miettinyt miten niin monet helsinkiläiset eivät ole koskaa käyneet Lapissa (Oulua ei todellakaan lasketa Lapiksi ja Rovaniemikin on vähän siinä ja siinä). Suomi on kuitenkin maana niin älyttömän pitkä, että maan pohjois- ja eteläpuolet ovat jo hyvin erilaisia ja Lapissa on niin paljon nähtävää, mitä Etelä-Suomessa ei pääse näkemään eikä kokemaan.

Nyt joku saattaa miettiä, että ihan yhtä lailla lappilaisten pitäisi tulla käymään Helsingissä ja siinä olen täysin samaa mieltä! Asiahan vaan on niin, etten minä esimerkiksi tiedä ketään lapin ystävistäni, joka ei olisi Helsingissä käynyt. Pääkaupunki vetää puoleensa niin monista eri syistä. Suomi on tunnettu maailmalla Nokian, Angry Birdin, Saunan ja salmiakin lisäksi myös kauniista, kylmästä talvisesta luonnostaan sekä keskiyön auringosta. Ja nyt kokemuksen pohjalta väitän, ettei kummastakaan viimeksi mainitusta pääse nauttimaan täydessä mitassaan Oulun alapuolella. Joten siksikin olisi hyvä käydä edes kerran Lapissa. Yleissivistyksen vuoksi nimittäin.

Mietin kuinka erilaista olisi olla syntynyt Helsinkiin ääriesimerkkihelsinkiläiseen perheeseen. Tässä muutama random esimerkki siitä, miten olen huomannut poikkenneeni Helsingissä nuoruutensa viettäneistä:

  • Linnanmäki, Tuomiokirkko, persidentinlinna sekä eduskuntatalo ovat yhtä luonnollisia asioita helsinkiläisille, kuin tunturi, poro, revontulet ja "the joulupukki" ovat minulle.
  • Raitiovaunupysäkit, metroaikataulut ja bussikaistat ovat yhtä tuttuja kuin minulle ovat ulkohyyssikkä, mökki ilman sähköjä tai sisään tulevaa vettä tai vaikkapa moottorikelkkakypärä ja monot. 
  • Helsinkiläisnuori hyppää metroon yhtä sujuvast kuin minä moottorikelkan kyytiin. 
  • Meinasin tänään jäädä pyörän alle kun turisteilin pyöräkäytävällä, enkä älynnyt pysyä viivan jalankulkijoille tarkoitetulla puolella. Sain asiasta välittömän palautteen ja ymmärrän nyt, ettei nuo viivat ole ainoastaan suuntaa antavia.. Minulla vaan ei nuoruudessani ollut moisia, mutta onneksi vanhanakin voi oppia uutta!
  • Suurkaupungeissa on paljon ihania yksittäisiä kahviloita ja ravintoloita, joista on varaa valita. Parhaimmillaan kanssani samassa kylässä on ollut yksi ainoa grilli ja pakko myöntää, ettei vallinan vaikeutta ole kyllä välttämättä Rovaniemelläkään..
  • Ruotsinkielisten lisäysten sijaan olen tottunut näkemään katukylteissä katujen saamenkieliset nimet. Nekin alkoivat käymään järkeen sen neljän vuoden aikana, kun kieltä opiskelin. 
  • Ala-asteella naurettiin kavereiden kanssa salkkareiden termejä mutsi ja faija, koska eihän kukaan OIKEESTI sano niin! 
  • Harrastuksien myötä tehdyillä etelän pelireissuilla ja turnauksissa meitä myös suuresti huvitti MäSäläiset, kun itse oikeaoppisesti väänsimme vieressä MieSie-kieltä. 
  • Seiskaluokalla koulupukuni koostui useimpina päivinä toppahousuista ja kelkkailukengistä – ystäväni käyttivät nutukkaita. Kertoisin tähän vertauskohteen, mutten tiedä miten helsinkiläiset seiskaluokkalaiset pukeutuvat talvisin. 
  • Ensimmäisenä koulupäivänä seiskalla suurkaupungista (Rovaniemeltä) muuttaneena repesin totaalisesti kun vieressä istuneet pojat totesivat toisilleen, että “Lähemmä ny vithuun täältä!”. Ei mennyt kuin muutama kuukausi, kun H oli asettunut kodikseen minunkin suuhuni. Tähän kieliesimerkkiin voi Helsinki-verrokiksi käyttää vaikka yhtä äidinkielen ylioppilaskoetta, josta nousi hirveä kohu kun kuvassa oli poika ja taustalla paloi tehdas ja pojan ajatuskuplassa lukee, että missä mun stidit on. Eihän suurimmalla osalla pohjoisessa ollut aavistustakaan mitä se tarkoittaa! (Nyt kyllä tiedän, että tulitikuistahan siinä puhuttiin). 
  • Minä en vieläkään tiedä mitä eroa on Hesalla ja stadilla ja veikkaan, ettei moni helsinkiläinen tiedä eroa lappilaisen ja lappalaisen välillä? 
  • Minulle selvisi varmaan vasta yläasteella lopullisesti kumpi on metro ja kumpi ratikka. Ei siksi sen puoleen, olen kuullut liian monen ihmisen kyselevän onko meillä Lapissa kännyköitä..



Olen myös ymmärtänyt, että etäisyydet nähdään erilailla etelässä ja pohjoisessa. Kun asuimme Rovaniemellä, kävimme lähestulkoon joka viikonloppu mökillä ja sukuloimassa Enontekiöllä. Matkaa tulee yhteen suuntaan kolmesta ja puolesta neljään tuntiin riippuen kelistä. Olihan se joskus puuduttavaa varsinkin talvella koulupäivän päätteeksi hypätä autoon ja ajella monta tuntia autiota tietä päästäkseen pimeän metsän keskelle lämmittämättömään mökkiin. Mutta kun vessaan oli tehty polku ja avannosta oli haettu vesi saunalle ja päivä alkoi valjeta, ei oloissa ollut mitään valittamista. Kun taas asuimme Enontekiöllä, asuimme Hetassa kirkonkylällä, joten me olimme “keskustassa”. Parhaat ystäväni asuivat yli 60 kilometrin päässä, vaikka kävimmekin samaa koulua. Täysi-ikäiset (minäkin vuosia myöhemmin) lähtivät usein bilettämään illaksi Leville, jonne oli puolentoista tunnin ajomatka. Illaksi valittiin kuski, joka hoiti bilekansan ensin Leville ja illan päätteeksi vei väsyneet bailaajat vielä kotiin. Julkisia kulkee runsaat kaksi kertaa päivässä, mutta monista pikkukylistä joutuu ensin ajamaan hyvän matkaa ennen kuin edes pääsee pysäkille, joten bussien varaan ei kannattanut paljon laskea. Muistan kun aloimme K:n kanssa tapailla ja hän valitti Hämeenlinnan baarivalikoimaa. Kysyin ihmeissäni, että miksi hän ei sitten lähde Helsinkiin tai Tampereelle bailaamaan. Junia kuitenkin kulkee koko ajan ja junamatka kestää kumpaankin suuntaan alle tunnin.
-Nääh liian kaukana, sain vastaukseksi. Se herätti minussa silloin lievää kummastusta.

Tarkoitukseni ei ole vertailla tai tehdä gallupia siitä, kumpi on parempi. Ei missään nimessä. Rakastan Lappia, mutta en ole suunnitellut muuttavani sinne enää. Myös ajatus suurkaupungin vuorokauden ympärisestä sykkeestä (niin kuin vaikka Sinkkuelämä-sarjassa..) kiehtoo, mutten ainakaan nyt voisi kuvitella ikinä asuvani Helsingissä. Minun käsitykseni Helsingistä ovat muodostuneet kesälomareissuista kummisetäni luo sekä muista suhteellisen nopeista visiiteistä esimerkiksi lentokentälle, sekä Helsingistä kotoisin olevien opiskelijatovereideni kertomuksista. Eli en voi sanoa tietäväni paljoa. Joten suokaa anteeksi yleistykseni ja mahdolliset virheelliset käsitykseni. Tällaisia ajatuksia minussa asiasta vaan herää. Poikkeuksia varmasti löytyy jälleen puolin jos toisin. Amerikka-Suomipostaukset herättivät ihanasti keskustelua täällä blogissa ja toivon, että nytkin sitä syntyy! Varsinkin pääkaupunkiseudun ihmiset kertokaa teidän näkemyksiä/mielipiteitä/aatteita/ajatuksia/mitä vaan! Ja te lappilaiset ja lappalaiset, korjatkaa jos ootte jostain erimieltä ja lisätkää jos unohdin jotain!

Helsingissä on aina ihana käydä, koska se on niin erilainen kuin mikään mihin olen tottunut. Sen ja lapsuuden kesälomien vuoksi aina Helsingissä käydessäni aivoni menevät sellaisen lomamoodiin. Helsinki on tarkoittanut minulle aina Linnanmäkeä, hyvää ruokaa, shoppailua ja jotain kivaa reissusta riippuen. Mutta jo aika pian suurkaupungin monipuolisuudesta nauttimisen jälkeen toivoisin pääseväni johonkin, jossa en koe hukkuvani ihmispaljouteen.
Ennen minulle niin arkinen Lappikin on alkanut tuntua eksoottiselta lomakohteelta kun siellä pääsee käymään vain muutaman kerran vuodessa. Niillä reissuilla nautin raikkaasta ilmasta, hiljaisuudesta, luonnosta ja tyhjästä tilasta asutusten sekä ihmisten välillä. Mutta lopulta hyvin levänneenä täysissä ruumiin ja sielun voimissa on mukava palata sivistyksen pariin.

Tänään oli ihana päivä. Keli lähentelee hellettä ja nautin lounaani ihanien ihmisten kanssa. Sen lisäksi olin .. -Ai niin, siitä en voi vielä kertoa! ;) Miksi tänään olin Helsingissä selviää kesäkuun loppupuolella! Siihen asti joudun vaikenemaan, niin vaikeaa kuin se onkin! :D

Ps. Onnittelut, selvisit tämän megapostausken loppuun!:)

Mikä tuo tuommonen on!

Voin kertoa, ettei Rovaniemellä näy hop-on hop-off busseja!


Eikä myöskään tommosia mainostauluja, vaikka yksi mainosruutu taitaa olla..





Mä aina valitan K:lle, että kun Suomessa ei ole tällaisia liikkeitä. Näköjään on, ei vaan siellä missä minä yleensä liikun.


Mikäs olento jättää tuollaiset jäljet?




18 kommenttia:

  1. Eikös lappalainen ole haukkumanimi saamelaisesta? Varo vaan huutelemasta lappalaisten perään, koska niitä ei varmaan täällä sun blogissa kauaa näy ;)

    Olin tuossa viime viikolla käymässä Tampereella ja menin baaritiskillä tarjoilijalle sanomaan, että oon pohjoisesta enkä kyllä ole tämän nimisiä baareja siellä nähnyt. Vieressä oleva mies kuuli mitä sanoin ja sanoi perään: sääkikö oot pohjoisesta. Mää oon Nurmosta, mistä sä? Voit varmaan vaan arvata ilmeeni kun kuulin tuon kommentin ja samalla tarjoilija alkoi räkäisesti nauramaan miehelle. Silloin mietin, että hyvä että täälä on joku muukin samaa mieltä, että kun puhutaan pohjoisesta niin se ei meinaa mitään Keski-Suomea.

    Olen muutaman kerran käynyt Helsingissä ja tullut siihen tulokseen, että se ei kuulu Suomeen. Siellä ihmiset ovat aivan erilaisia (enimmäkseen töykeitä) ja näkökanta elämään on paljon erilaisempaa. Kaupungeissa yleensäkin on liian paljon pinnallisia ihmisiä joille on hyvin tärkeää se miltä itse näyttää muiden silmissä. Pitää olla laiha, merkkivaatteita, uudet autot, hienot ammattitittelit, loistava kämppä, paljon kavereita. Pitää esittää olevansa menestynyt. Toisaalta en yhtään ihmettele, että Helsingissä ihmiset ovat töykeämpiä koska kaupungin melu on ihan jäätävä! Kaikille kuulosuojaimet niin jo alkais hymy irtoamaan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ja pitkästä kommentista!
      Joo kyllähän se niin on. Toivottavasti kukaan lappalainen ei nyt loukkaantunut, sillä tarkoitukseni oli lähinnä kutsua ystäviäni tuttavallisesti lappalaisiksi vähän niin kuin toiset horottelee kavereitaan:)

      Hahaa joo nuo tilanteet jättää kyllä vähän semmosen olon että täh? Mullekin yks asiakas alko kerran kaupassa juttelee, että et ole kyllä täältä, kuulee murteesta. Sanoin, että oon Lapista, Rovaniemeltä niin se ilosena tokas,että mieki oon ihan siitä naapurista! Kuopiosta!Öö okei?

      Ja toi töykeys korostuu varsinkin helsinkiläisissä bussikuskeissa! Ja jotenkin kaikilla on tosi kiire ja joka paikassa on ahdasta! Mut ei ihme kun on niin paljon liikennettä ja ihmisiä. Oon samaa mieltä siitä, että siellä varmasti paine semmoiseen pinnalliseen elämään on todella kova. Plus kaikki on todella kallista! Monta syytä taas miksi en vois muuttaa Helsinkiin.

      Ja kannatan kuulosuojaimia!;)

      Poista
  2. Hesa on ei-helsinkiläisten/pääkaupunkiseutulaisten nimitys Helsingistä. Stadi, keskusta tai Helsinki se on meille pääkaupunkiseutulaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kiitos tästä selkeytyksestä! Ehkä minä nyt muistan tämän eron ja osaan puhutella oikeassa tilanteessa oikealla nimellä!:)

      Poista
  3. Tosta kaupunkilaisten töykeydestä on pakko sanoa: helsinki on ihania ihmisiä täynnä, vaikka niin moni ulkopaikkakuntalainen väittää muuta. Musta on hassua että vierailijat aina niin tiukasti arvostelee sitä kiirettä ja meteliä ja töykeyttä mikä täällä korostuu - vaikka oikeasti niitä yrmyjä löytyy ihan joka kylältä. Itse olen alun perin pienestä kylästä susirajan takaa, ja voin sanoa että siellä tylyjen ihmisten prosentuaalinen osuus porukasta on paljon suurempi. Täällä väkeä on paljon enemmän, joten myös ikävää väkeä ja huonoja päiviä sattuu olemaan enemmän. Oon kuitenkin tehnyt täällä asiakaspalvelijan hommia jo pitkään enkä voi mitenkään allekirjoittaa sitä että johtuisi "kaupunkilaisuudesta" jos joku on huonolla päällä tai epäystävällinen.

    Se on siis usein ihan vireailijan omissa silmissä. Tai ainakaan ei kannata pahastua jos bussikuski on kärttyinen (niitä kärttykuskeja ajelee myös mun synnyinseudulla ja enemmän iloisia tervehdyksiä oon saanut täällä).

    Tää yleinen ajatus on häirinnyt mua aina, koska joka ikinen ulkopaikkakuntalainen tuntuu olettavan että big cityssä ollaan onnettomia ja pinnallisia. Se on sääli. Kaupunkilaiset on monesti ihan yhtä ihania, jos niille alkaa jutella :) kokeilkaa kaikki!

    T. Optimistinen uusiostadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!:) En hetkeäkään epäile, etteikö Helsingissä olisi ihania ihmisiä, minäkin tunnen monta! Ja onhan se varmasti niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Mutta jostain stereotypiat ja yleistyksetkin syntyvät.. En tiedä mistä olet kotoisin, mutta omakohtaiset kokemukseni ovat, että Helsingissä ollaan jotenkin enemmän keskitytty siihen omaan juttuun ja on vähän outoa jos joku yrittää ilman mitään järkevää syytä lähestyä ja vaikka yrittää jutella niitä näitä, kun taas kotikonnuillani se on aivan normaalia ja ehkä jopa hyvien tapojen mukaista. Mutta sitä en epäile yhtään, etteikö yrmyjä löydy jokaisesta pienestäkin tuppukylästä. Ja pienissä kylissä taas on omat raadollisuutensa. Esim on vaikea pitää mitään salassa ja se, että olet syntynyt tiettyyn perheeseen voi määrätä jo hyvin paljon sen, miten ihmiset sinua kohtelevat – hyvässä ja pahassa.

      Mä en koe, että big citylaiset ois jotenkin onnettomampia kuin muut, mutta uskon, että tietynlainen hektisyys korostuu suurissa kaupungeissa ja uskon, että ainakin suuri osa asukkaista ovat jopa tyytyväisiä kiireiseen elämän tapaan. Ja mitä pinnallisuuteen tulee, niin en ainakaan ole nähnyt muualla Suomessa yhtä huolliteltua ihmispaljoutta kuin Helsingissä aina näen ja silloin itsekin koen, että minun täytyy olla laittautunut, jotta sulautuisin joukkoon.

      Mutta ihana kuulla, että olet viihtynyt Helsingissä! Jos ikinä syystä tai toisesta muutan sinne, niin nyt ainakin tiedän, että susirajan takaakin tuleva (eli myös mahdollisesti minä) voi alkaa nauttia olostaan siellä. :)

      Poista
  4. TODELLA hyvä postaus! ja voin samaistua niiiiin moniin juttuihin tästä!! Jollain tapaa Helsinki houkuttelee sen vuoksi,kun en tunne kaupunkia hirveen hyvin, mutta silti kun sinne meen niin oon tosi stressaantunut ja ahdistunut :D Ei nyt ihan kärjistettynä,mutta kuitenkin :)! hieno teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS!:)) Ihanaa, että tykkäsit! Ois hauska tietää, että mistä päin oot, kun pystyt samaistumaan ajatuksiin!:D Kaikessa on varmaan puolensa ja puolensa, niin myös Helsingissä;)

      Poista
    2. Oon itse siis Keski-Suomesta, pienestä kylästä nimeltää Joutsa. Aikalailla siinä Jyväskylän hujakoilla :) Olin viikonloppuna käymässä Helsingissä ja takaisin matkatessani kaksi stadilaista flickaa istui junamatkalla vieressä. Oli niin hassua miten erilaisia oltiinkaan. Vaikka kuitenkin samasta maasta.. Hmm, saatika sit vielä kauempaa, erot varmasti korostuu enempi :) Ihanaa päivää sulle <3

      Poista
    3. Ihana kommentti jälleen, kiitos siitä!<3 Joo se voi olla, että erot on vielä suuremmat mitä kauemmas mennään. En tiedä miksi, mutta jostain ihmeen syystä (ehkä tosta flickasta) tuli nyt mieleen kun oltiin Kreikassa ja makoiltiin rannalla. Vieressä istu semmonen Helsinkiläinen pariskunta ja se ukko kävi sitten snorklaamassa ja hetken päästä tuli takas huutaen, että siellä oli snadei pikku fisui! Haha mä en meinannu pysyä liitoksissani ja ne varmaan kattoki, että sain jonku kohtauksen kun koitin naurua pidellä!:D Toisaalta voin vaan kuvitella kuinka moni naurais mulle kun kuulis vaikka mun ja ämmin keskustelun!:D Hassua miten voi näinkin paljon vaihdella maan sisällä! Ja hei, ihanaa iltaa sulle<3

      Poista
  5. Koko ikäni Stadissa asuneena oli kivaa luettavaa tämä :D On se jännää kuinka erilaisia lähtökohtia ja ajatuksia elämästä suomalaisilla on vaan ihan sen perusteella että millä leveyspiirillä sattuu asumaan.

    Mulle toi pk-seudun valinnanvapaus, joukkoliikenne, ajanviettomahdollisuudet ym. ovat jotenkin niin arkipäivää, ja jotain mitä ilman en pystyisi varmaan enää elämään, kun taas te siellä enemmän "keskellä ei mitään" selviitte simppelimmälläkin elämällä, musta se on aika ihailtavaa jopa :D Stadin slangista en verran, että monikaan nykynuori Helsingissä ei edes puhu varsinaisesti stadin slangilla, en mäkään automaattisesti hoksaa mitä tarkottaa stidit vaikkakin olisin varmaan pystynyt päättelemään. Tietty jotku sanat säilyy, kuten spora, dösä, mutsi, faija, venata jne.
    Seiskaluokkalaiset täällä näin yleistäen muuten pukeutuu talvisin (muodinmukaisiin?) farkkuihin, saapikkaisiin ja muihin "normivaatteisiin" :D Ulkovaatteet kuten toppahousut kuopataan jo ala-asteella, heh.

    Mä ainakin kävisin ihan mielellään myös Lapissakin! Enemmän kuitenkin noi suurkaupungit tuntuu olevan mun juttu ja mieli kaipaa ulkomaille, eikä vielä kylmempään osiin Suomea (en kestä kylmyyttä sitten yhtään) mutta tykkään kyllä luonnon rauhallisuudestakin ja ois semmosta kiva kerran kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!! Kiva saada näkemys "toiselta kannalta"!:)
      Joo vähälläkin ihminen voi selvitä!:D Esim yhdellä vaatekaupalla, grillillä, koululla, jossa on ala-asteesta lukioon yhteensä 90 oppilasta (nykyään varmasti paljon vähemmän) ja nuorisotalolla, joka on kerran viikossa auki! Muutoin voi sitten niillä 30 asteen pakkasilla istua milloin kenenkäkin takapenkillä, ajaa rinkiä ja vaihtaa kuulumisia muiden kanssa hurustelijoiden kanssa:D

      Onko slangi siis ollu joskus aiemmin suurempi juttu?? Vai onko se joku stereotypia, mikä meille tänne pohjoiseen on muodostunut?:D

      Haha ihana tuo sun normi vaatteet!!:DD Siellä on varmaan vähän eri normi kuin mihin mä olen tottunut:)

      Ja suosittelen ehdottomasti käymään Lapissa! Mieluiten Rovaniemeä pohjosemmassa. Itellä ainakin alkaa korvissaki aluks aina nykyään humiseen kun tulee niin hiljasta yhtäkkiä. Lappiin voi vaikka ruskan aikana lähteä vaeltaan (upeaa!) tai vaikka mennä alkukesästä (ennen sääskiä) nauttiin keskiyönauringosta. Talvellakin siellä on puolensa, mutta jos kylmästä ei tykkää.. Toisaalta Lapissa on luvallista käyttää toppahousuja, ilman, että kukaan ihmettelee, niin ehkä ei tarvis ihan niin paljoa palella;D
      Kiitti vielä ihanasta kommentista, tosi kiva kuulla toistakin puolta asiasta!!:)

      Poista
    2. Haha, joo sit täällä ihmiset valittaa kun ei osaa päättä mihin menis toiselle asteelle kun valinnanvaraa on lähemmäs 50 koulusta :DD 90 oppilasta ala-asteesta lukioon on kyllä tosi vähän! Toisaalta varmaan tommosessa tiiviimmässä yhteisössä sit saa elinikäsiä kavereita ja tulee toimeen kaikkien kans. Mun lukiossa on 500 oppilasta ja eihän siinä millään voi tutustua kaikkiin tai edes tulla toimeen :D

      Stadin slangi oli isompi juttu joskus parikymmentä vuotta sitten, en oo ihan varma miks se on vähentynyt/muuttunut... Varmaan globalisaatiolla jne. on jotain tekemistä sen kanssa, nykynuoret käyttää chattikieltä ja lainaa sanoja enkusta xD

      Lapissa käyminen ois kyl tosiaan varmasti upea kokemus ^^ Just se hiljaisuus ja avaruus, ja se että muita ihmisiä ei ole kilometrienkaan säteellä... täällä maailma vaan tuntuu aina niin ylikansoitetulta, kun melkeen missään ei oo yksin, mutta tottahan se on että ei kaikkialla ole niin :D
      Oli kiva myös kuulla pohjoissuomalaisen näkemyksiä! :) Opin paljon uutta! :D

      Poista
    3. haha niinpä! :D Vähän eri asia.. Kieltämättä, kun valinnanvaraa ei juuri ole, niin kaikkien on ainakin yritettävä tulla toimeen kaikkien kanssa. Seiskaluokalla en tutustunut ala-astelaisiin, mutta yläasteelta sain kyllä tuttuja joka luokalta ja jopa lukiosta! Ei puhettakaan, että niin olisi käynyt edes Rovaniemellä:)

      Slangia en ymmärrä, mutta jos ihmiset alkaa puhuun puoleks enkkuu ja puoleks suomea niin ehkä mäkin pystyn paremmin kommunikoimaan teidän stadilaisten kanssa!;)

      Ja todellakin! Lappiin vaan! Kaveri porukka mukaan ja kämppä jostain keskeltä ei mitään! Se on aika kivaa kun ei näy kuin korkeintaan poroja viikkoon (vaikka siis kyllä tykkään ihmisistä:D ). Ruokakaupan kautta niin ei nälkäkään yllätä:) Hiljaisuus on vaan välillä niin ihanaa, mutta sitten myös on kiva palata keskelle kaikkea! Ihanaa, että tämä postaus antoi teille jotain uutta, teidän kommentit ainakin antaa mulle!:) Ehkä mun pitää joskus muuttaa Helsinkiin, että näkisin vielä enemmän sitä toista puolta.. Jos muutan niin siinä vaiheessa teidän on ainakin käytävä Lapissa!;D

      Poista
  6. Tää oli tosi kiva postaus!! Kiitti tästä :) T.Rovaniemeläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäsit!! Go Rollo! Sulle varmaan tulikin ainakin joitain tuttuja juttuja!:))

      Poista
  7. Hei, kiva postaus! Olen juuriltani helsinkiläinen mutta sittemmin keskisuomalaistunut opiskelija, joka viihtyy mainiosti sekä kehä 3 sisä- että ulkopuolella. Helsingissä kiehtoo valinnanvapaus ja jatkuva meno, tapahtumia ja nähtävää riittää! Tuntuu, että etenkin pohjoishelsingin asuinalueet ovat kuin pieniä kyliä, myös siellä kaikki tuntevat kaikki :)

    Pakko kommentoida tätä slangikeskutelua. Kuten joku mainitsikin, virallista ja alkuperäistä slangia kuulee enää hyvin vähän. Slangi on vuosisatoja vanha kieli, jossa on vaikutteita muista kielistä. Kurkkaa http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Stadin_slangib :) itse olen törmännyt tähän lähimmän Kallion kantabaareissa, joissa 5. polven stadilaisäijät bamlaavat! Nuorten käyttämä "slangi" on enää hieman värittynyttä puhekieltä, jossa on lähinnä hiven vanhan slangia vaikutteita. Mutta joka varmasti särähtää tottumattoman kuulijan korvaan!

    Musta itsestäni tuntuu että suuri osa Helsinkiin liitettävästä negatiivisuudesta johtuu siitä, että niin moni joutuu muuttamaan tänne pakon sanelemana. Työpaikan ja opintojen perässä muuttaminen ja kotipaikan jättäminen voi olla ikävää, minkä seurauksena uudet asiat uudessa kaupungissa nähdään ikävinä. Voiko vikaa olla myös paluumuuttajissa, jotka henkselit paukkuen kertovat juttuja "Stadista", jossa kokivat vaikka mitä? Samanlainen ihan normaali kylä tämä Helsinkikin on! :)

    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Tämän kommentin hukkasin, mutta onneksi nyt löysin! Kiitos ihanasta kommentista!!:)

      Juuri nuo olisivat ne syyt miksi ikinä haluaisin muuttaa suurkaupunkiin. Minusta tuntuu, etten osaa edes kuvitella sitä vapaudenmahdollisuuden paljoutta kun en Helsingissä käydessäni tiedä kovinkaan monia paikkoa, jolloin silloinkin valinnan varaa ei juuri ole:)

      Ja nyt ymmärrän jo vähän paremmin tätä slangiasiaakin!:) Kiitos valaisevien kommenttien. Ja kyllä, värittynyt puhekieli voi kuulostaa hyvin vieraalta tottumattoman korvaan! :D

      Ihanaa miten kutsut Helsinkiä kyläksi!:DD Ei ihan se sana jota käyttäsin.. Ja tuo työpaikka juttu on varmasti totta, mutta uskon myös, että ihmiset kaipaavat niin eri asioita. Joku rauhaa rakastava tuskin viihtyy Helsingin keskustassa eikä muuttaisi sinne kuin pakon sanelemana. Sama pätee kaupungin sykettä rakastavien kaupunkilaisten ja metsänkorvessa olevien talojen kanssa:) Molemmissa on onneksi puolensa ja puolensa, vaikka pakollakin joutuisi toiseen muuttamaan!

      Ja hei ihanaa kesää sinullekin!:))

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3