keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mallina Talvipuutarhassa

Huh huh, kiirettä pitää. Onneksi nämä kuvat ei paljon sanoja tarvitse! Nämä ovat siis vihdoin ne kesäkuussa Helsingissä otetut kuvat, joista olen maininnut jo aika monta kertaa ja nyt vasta tajusin, etten ole vielä laittanut niitä blogiin! Kuvaajana oli ihana Liisi, jonka blogia kyllä kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa! Liisi on älyttömän lahjakas nuori kuvaaja ja senpä takia minäkin kutsuin itseni hänelle malliksi. :D

Osa teistä on saattanut nähdä jo tuon ensimmäisen kuvan facabookissa, se onkin aikas hieno! Jos katsot tätä kännykällä ja sinulla on tylsää niin käännäppäs känny ylösalaisin ja katso millainen ilme minulla oikeasti on. Aika eri toisin päin. :D 

Liisin kanssa oli todella kiva kuvailla! Sää oli kerrassaan surkea, joten mentiin Talvipuutarhaan sateelta suojaan. Paikka olikin ihan täydellinen kuvaukselle valaistuksen, rekvisiitan ja taustojen suhteen. Ainoa asia mikä hieman hermostutti amatööri mallia oli kymmennet pikkuihmiset sekä ei niin pienet ihmiset, jotka tuijottivat ja olivat varmaan vähintään yhtä hämmentyneitä maassa makaavasta blondista.. Mutta hauskaa oli ja saatiin kuvia!:) Vaikka nämä pari kertaa mallina on ollut tosi kivoja, niin oon kyllä aina vaan vakuuttuneempi siitä, että mun paikka on kameran toisella puolella.. 

Mitäs tykkäätte?:)








11 kommenttia:

  1. TYKKÄÄN IHAN ÄLYTTÖMÄSTI! Mikä kaunotar =)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun te nuoret osaatte ottaa ilon irti kaikenlaisista asioista. Ei anneta periksi, jos sataa ja osaatte antaa positiivista palautetta kaverille <3 Kyllä olet kuvauksellinen ja kannatta aina välillä käydä kameran tälläkin puolella.matkalla kuvatessasi. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kmmentti! Varmasti niin ihana ihminen myös kommentin toisella puolella - tällaisiä ihmisiä pitäis olla paljon enemmän blogimaailman anonyymeissa ja ihan yleisestikkin!<3

      Kuvathan on aivan upeita, eihän sitä tarvitse edes sanoakaan! :D

      Poista
    2. Ihana kommentti kiitos tästä!!:) Ehkä minä aina välillä pyydän jotakuta ottamaan räpsyn minustakin, voin sitten näyttää että olin oikeasti mukana! Yhdyn Annieveliinan kommenttiin! Ja Anni, kiitos!:)

      Poista
  3. Vau mitä kuvia! Sinä se oot niin kaunis! Hienosti se näyttää onnistuvan kameran toisenkin puolen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aa miten ihanasti sanottu!:> mä viihdyn kyllä tuollakin puolen, se ei vaan tuu yhtään niin luonnostaan.. Mutta ehkä se on semmoista harvinaista herkkua!:)

      Poista
  4. M-I-E-L-E-T-T-Ö-M-Ä-N upeita kuvia jälleen kerran! En vaan kestä sitä, miten kaunis oot ja miten älyttömän lahjakkaita valokuvaajia maailmassa onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. N-I-I-N ihana kommentti!:)) Kauneuskohdasta hymyilen itsekseni ja taitavista valokuvaajista sanon, että niinpä!! Se on kyllä ihan oma taiteen lajinsa, eikä se ole ollenkaan, että räpsitään vaan kuvia. Täytyy tietääkin mitä tekee!

      Poista
  5. Vau mikä malli sie ooot nainennn!!!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Kiitos!!:)) <33 Tämä 160cm pysty suunnassa ei ihan oikeuta catwalkille, mutta tämmönen kuvailu on kyllä aina välillä kivaa!!;>

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3