keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Käsityöaiheinen toivepostaus

Kaverini ilmoitti kaipaavansa blogiltani käsityöaiheisia vinkkejä, joita lupaan jo esittelytekstissäni. Pakko myöntää, että se puoli on kyllä jäänyt tähän asti todella vähälle. Taitaa mekkopostaus olla ainoa, mikä edes liittyy millään lailla käsitöihin. Kysyin kaveriltani, että millaista vinkkiä hän sitten toivoisi. Hän halusi tehdä villapaidan rakkaalleen. Niinpä lupasin postauksen, josta olisi hänelle iloa. 

Kaikille käsityöihmisille, toivon teidän omaksi iloksenne, että olette tutustuneet Garnstudio-sivustoon.  Jos ei tilaa käsityölehtiä, eikä oikein tiedä mistä lähtisi ohjeita ja apua etsimään, niin tämä on juuri oikea paikka sinulle! Sivustolla on melkein 5000 suomenkielistä ilmaista ohjetta kaiken ikäisille, molemmille sukupuolille, aina sukista ja pipoista upeisiin villapaitoihin. Jopa kesäneuleiden ohjeita löytyy runsaasti. Siellä on myös käsityökoulusivusto, jonka alta löytyy mm. neulomisen ja virkkaamisen perusteet aivan aloittelijoille. Lisäksi sivustolla on ohjevideoita voisin sanoa melkeinpä kaikkiin pulmallisiin ja jopa vähemmän pulmallisiin tilanteisiin. Linkki videoihin löytyy jokaisen ohjeen alta. 

Ohjeissa käytetyt langat ovat Drops-lankoja, joita myy esimerkiksi Poppeli Jyvsäkylässä. (Fun fact to know: Poppeli järjestää kerran kuussa neulontailtoja, jos tuntuu, ettei muuten saa pyhitettyä aikaa neulomiselle tai ei tiedä mitä ohjeessa yritetään kertoa.) Kun ostat lankasi jostain Drops-jälleenmyyjältä, saat kaupan päälle tarvittaessa ammatitaitoista apua myyjältä juuri sinun työhösi. Käsittääkseni ohjeen voi jopa käydä tulostamassa liikkeessä. Kun malleja selailee näkyy jokaisen ohjeen reunassa kustannusarvio työhön tarvittaville langoille, mutta hinta vaihtelee tietenkin haluamasi koon mukaan.

Kaiken hyvän lisäksi mielestäni sivuston on äärimmäisen selkeä ja miellyttävä. Joten vaikken tässä nyt voi miehen villapaidan ohjeeksi muuttua, niin toivottavasti tästä oli jotain iloa postausta pyytäneelle, mutta myös muille käsityöprojektista tai uusista ohjeista unelmoiville. Miesten ohjeita sivustolla on noin 100 kertaa vähemmän kuin naisten, mutta toivottavasti sieltä löytyy juuri se kaivattu, kiva ohje. :) 

Itse työstän alla olevaa villapaitaa vihreän eri sävyissä. Hihat, kaulus
 ja napit vielä pitäisi saada paikoilleen. Ehkä ensi keväänä. :D



Onpas se rutussa.. Pussi ei ehkä ole paras mahdollinen säilytyspaikka. Onneksi se siitä vielä oikenee.


Tässä jälleen hyvä esimerkki miksi kannattaa opetella kuvaamaan muullakin kuin automaatilla. Vasen on manuaaliasetuksilla ja oikea automaatilla. Ero on todella suuri! Oikea on kyllä ihan jäätävän hienon värinen, mutta ei tässä tapauksessa ole lähelläkään totuutta. 

Tässä mallissa on minusta todella kiva tuo kahden kerroksen helmineule, todella helppo tehdäkin. Ei aina vaan perus oikeaa tai nurjaa tai edes joustin neuletta. Ihastuin myös tuohon kaulukseen ja puisiin nappeihin sekä just soppeliin pituuteen. Jostain syystä uskon myös, että punainen tukka ja harmaan kivat sävyt ei ainakaan olleet haitaksi kun mallia valitsin. Jotenkin vain ajattelin, että harmaa on minulle liian väritön ja muistaakseni ruskea oli juuri loppu niin kas, siitä tuli nyt sitten vihreä! Niin ja lankasutturat kuuluu vielä asiaan tässä vaiheessa.

Tällaisen kaulurin tein isälleni pyynnöstä muutama vuosi sitten. 


Hei toiveita saa esittää, mukavaa kun tulee ideoita. Yritän niitä tietotaitojeni rajoissa toteuttaa. Yksi toivepostaus on jossain vaiheessa tulossa eriparisilmistäni kunhan kerkiän asiaan paneutumaan. 8)

Tänään on ollut joku ihme "feeling blue" päivä.. Varmaan joku takatalvimasennus. Toivottavasti hyvin väliaikainen ja ei-tarttuvaa laatua. Ajattelin hoitaa sitä käymällä syvävenyttelytunnilla ja lämpimässä suihkussa, tekemällä ruokaa, keittämällä kupillisen kuumaa kaakaota ja katsomalla jotain ihanaa hömppää.

Toivottavasti teitä muita tämä pieni tuiske ei ole hetkauttanut. Luotetaan siihen, että vaikkei nyt siltä näytä, niin kesä on jo matkalla! :)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista - olet tosi moniosaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kiitos:D kaikenlainen näpertely näyttää vaan olevan lähellä sydäntä!

      Poista
  2. ihania sivuja Sulla, oikein hermo lepää, ja monenlaisia aiheita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! mukava kuulla!! Blogi on vielä niin nuori, että en vielä oikein tiedä mistä lukijani tykkäävät niin kokeilen vähän kaikenlaista omien kiinnostuksen kohteiden mukaan ja tietysti jos saan toiveen niin yritän parhaani mukaan siihen vastata. :) Monipuolisuuteen toki pyrin jatkossakin!

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3