sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäistunnelmia

Viikko meni Lapissa lomaillessa ja tänään oli paluu etelään. Pääsiäisloma on ollut jälleen kerran loistava! Ainoa, että sää alkoi käydä liian lämpimäksi kun pääsiäinen on näin myöhään tänä vuonna. Hanki pehmeni vähän liiaksi ja moottorikelkka alkoi viikon varrella uppoamaan ja viimeisenä päivänä oli jo vähän vettäkin jäällä. Ehdottomasti viimeinen viikko talviurheiluun. Mutta olenpa kelkkailun lisäksi myös hiihtänyt ja lumikenkäillyt tänä vuonna!

Hassua, että eilen vielä kuvasin toppavaatteissa joutsenia jäällä ja äsken tulin junasta ulos, niin mikroshortsit käveli vastaan. Tänne etelään on tainnut tulla minun poissaollessani kesä. Kuvapostauksia tulossa reissulta myöhemmin, mutta nyt laitoin teidän pääsiäisiltaa piristämään kuvia väsäämästäni pääsiäiskoristeesta.



Laitoin kaksi viikkoa sitten rairuohon kasvamaan kakkutarjottimelle, koska olin päättänyt palauttaa sen äidilleni enkä halunnut viedä sitä tyhjänä. Päätin myös kokeilla, mitä tapahtuu/miltä näyttää jos siemeniä heittää mullan seuraksi neljään tyhjään kanamunaan. Lopulta päätin tehdä kokonaisen pääsiäisasetelma pääsiäiseksi ja sitä varten ostin pienen korin, tipuja sekä pieniä suklaamunia. Ruoho innostui kasvamaan niin kovasti, että se muistutti enemmän pääsiäisviidakkoa kuin ruohikkoa. Jouduimme trimmaamaan sitä kolmesti viimeisen viikon aikana! Ennen munien maalausta ja tipujen ja suklaamunien asettelua asetelma oli aika ankean näköinen. Valkoiset rikkoutuneet kananmunat, joista kasvaa ruohoa, muistutti enemmän tipujen hautausmaata kuin iloista pääsiäisdekoraatiota..  Värit onneksi pelasti tilanteen vaikka munien koristelu tapahtuikin mökiltä löytyneillä yläasteaikaisilta semikuivuneilla tusseilla. Asetelmasta tuli minusta loppujen lopuksi tosi veikeä ja olin itseasiassa aika tyytyväinen siihen. :) Mitä mieltä olette?

Toivottavasti teidän pääsiäinen on ollut aurinkoinen ja rentouttava! Nautitaan vielä huomisesta vapaasta ja syödään paljon pääsiäismunia!

Ps. Pieniä Suuria Seikkailuja on käyty lukemassa jo yli 7000 kertaa! Lukijoita on tullut hurjasti lisää, sillä pelkästään viimeisen kuukauden aikana on ollut jo 2000 katselukertaa. Joten lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille ja iso kiitos vanhoille!<3 Minä niin mielelläni ideoin, kuvaan ja kirjoitan kun näin moni käy lukemassa. Jos on jotain erityistä, satunnaista tai ihan mitä vaan, mitä toivoisit tästä blogista löytyvän, niin laitathan rohkeasti ideoita ja ajatuksia tulemaan! :)














4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kauniista tipulasta :)

    VastaaPoista
  2. Maalasin munia koko pääsiäisen kun kiirastorstaina vietiin viimeiset. Pakkohan Munamarilla on jonkinlainen varamunasto olla. Oispa ollut ihanaa kun ois ollu pikkunoita kaverina, mutta muistotkin ovat voimaannuttavia. Kirjoitin muuten kommentin eriparisilmistä, mutta en vissiin osannut lähettää sitä oikealla tavalla. Mihin lienee päätynyt bittiavaruuteen. Halit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! :) Kiitos ihanasta siunausmunasta!! Vihreä on lempivärini ja ketuthan vaan on vastustamattomia<3. Joka pääsiäinen tekee mieli taas kaivaa munanmaalaus välineet esiin ja katsoa mihin sitä nyt pystyis, mutta taitaa olla maalit jo kuivuneet.. Ehkä sitten työelämässä raaskin taas panostaa. Äiti sanoikin, että olit laittanut siihen kommentin, harmi, että se katosi välille. Halit takaisin ja laitoin äitin matkaan tulemaan pienet terveiset minulta!

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3