End of an era

Kun ensimmäisen kerran muutin pois kotoa, muutin K:n luokse Jyväskylään. Silloin koin täysin, että se oli meidän yhteinen koti, vaikka kaikki huonekalut olivat tietysti K:n. Äitini sanoi minulle silloin, että olisi tärkeää kokea oma asunto. Sen hommaaminen, laitto ja siinä asuminen. Minä viis veisasin tuosta ohjeesta silloin ja olin vain todella onnellinen kun sain viettää kaikki illat kullan kainalossa. Pari kertaa vielä muutettiin sen asunnon jälkeen Hämeenlinnaan ja Hämeenlinnassa, kunnes tultin pisteeseen, jossa minun oli lähdettävä opintojen perässä takaisin Jyväskylään ja K jäi töiden vuoksi Hämeenlinnaan. Oli siis aika hommata oma asunto. 

Suhteilla sainkin uskomattoman ihanan pienen yksiön. Syksyllä 2012 siitä tuli ensimmäinen oma kotini. Huonekalut, astiat ja kaikki muutkin esineet ostettiin minun tarpeiden ja makujen mukaan. Monia huonekaluja olen valinnut K:nkin kotiin yhdessä K:n kanssa, mutta olen huomannut, että ne ovat todella erilaisia, kuin ne jotka valitsin vain minun kotiini. 

Heti kun olimme saaneet minun valitsemani huonekalut niille paikoille, joihin minä ne halusin laittaa, olin rakastunut. Kodista tuli todella kaunis, se oli täysin minun tyylinen ja ennen kaikkea minulla oli täysi määräämisoikeus kaikessa (vuokraisäntää lukuunottamatta).

Omassa kodissa saa laittaa kengät vaikka keskelle olohuoneen sohvapöytää, jos haluaa. Omaan asuntoon voi ostaa juuri sellaisen tiskiharjan tai pyykinpesuaineen kuin millä haluaa siivota. Oman jääkaapin voi täyttää juuri niillä ruuilla mistä oma napa tykkää. Omassa kodissa voi kaapeissa pitää mitä tahansa, missä järjestyksessä tahansa. Ja siivouspäivä on vasta silloin, kun tuntuu siltä, että nyt voisi siivota. 

Ensimmäisen vuoden aikana kasvoin henkisesti monta metriä. Olen kova omaksumaan muiden mielipiteitä ja ajatuksia ja tuossa asunnossa asuskellessani yksin viikot aloin tutustumaan itseeni ihan uudella tavalla. Aloin muodostamaan omia mielipiteitä, opin tietämään mistä pidän ja mistä en. Huomasin mikä minulle on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Kolmenkymmenenyhden neliön sisällä tutustuin hiljalleen Karoliinaan ja se, jos jokin oli merkittävää. 

Olin suunnitellut asuvani koko opiskelujen ajan tuossa samassa asunnossa, niin rakas siitä minulle oli tullut. Toisena syksynä kuitenkin alkoi olemaan ongelmia vuokrasuhteessa. Yksinkertaisista, itsestään selvistä asioista sai riidellä. Pahoitin mieleni kerta toisensa jälkeen ja muutaman kerran menetin jopa yöuneni. Keväällä aloin etsimään jo uutta asuntoa. Sopivaa ei kuitenkaan löytynyt. Tähänkään en voi jäädä ajattelin , vaikka se aluksi tekikin todella kipeää. Symbolisoihan tuo asunto minun itsenäistymistäni ja henkistä kasvuani. Jotenkin pelkäsin, että luopuessani asunnosta, luopuisin myös kaikesta siitä. Lopulta ymmärsin, ettei kukaan tai mikään voi ottaa muutostani minulta pois. Lopulta vuokraan liittyvät ongelmat kasvoivat mielessäni asunnon arvon yli ja aloin jo odottamaan, että saisin jättää nuo ongelmat taakseni.

Tänään kun katselin asuntoa tyhjänä, ei se enää tuntunut kodilta. Silti kun kävelin ovesta ulos viimeisen kerran, ei ajatus meinannut pysyä kasassa. Vaikka vuokrasuhde oli äärimmäisen ongelmallinen, asunto palveli tarkoitustaan täydellisesti ja voin muistella sitä lämmöllä ensimmäisenä omana kotinani. Edes vuokrasuhteesta johtunut stressi ei muuta sitä. 

Nyt kun muutan K:n luokse taas kesäksi, niin ei se enää tunnu meidän kodilta. Asuttuani yksin tiedän miltä oma koti tuntuu. K:n talo on täynnä K:n huonekaluja. Minä katselin kun uudet onnelliset omistajat hakivat omani pois. Kun asunto valitaan yhdessä, se maksetaan yhdessä ja huoneet sisustetaan yhdessä, niin sitten voidaan puhua meidän kodista jälleen. Nyt muutan K:n luokse K:n kotiin. Älkää ymmärtäkö väärin, sekin on ihanaa. VR:ää on nyt tuettu jo ihan liikaa ja on ihana päästä elämään arkea taas hetkeksi yhdessä. Muutenkin nyt on niin uskomattoman hienoja ja mielenkiintoisia haasteita tulossa heti ensi maanantaista lähtien, ettei surkuttelulle ole tilaa. Tänään oli viimein luentokin ja kouluhommia on jäljellä enää kourallinen. Haikein, mutta innokkain mielin jatkan tätä kaunista, aurinkoista kevät päivää ja nautin tulevien mahdollisuuksien aiheuttamista mahanpohjaperhosista. Hymyilyttää.