2016 oli kiireinen vuosi. Pääsin valloittamaan viisi uutta
maata, tapasin kymmeniä ja taas kymmeniä ihania ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa,
suoritin noin 80 opintopistettä, olin aktiivisena Suomen ja Euroopan psykologiaopiskelijoiden
liittojen toiminnassa ja pidin 4-10 joogatuntia viikossa. Sanotaanko nyt vaikka
niin, että joulukuun ensimmäisen viikon jälkeen ei ole tällä tytöllä ollut enää
paljon annettavaa. Onneksi loma onkin pyhitetty lepäämiselle ja latautumiselle.
Kuten en muinakaan vuosina, en viime uutena vuonnakaan tiennyt
mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Suurilta yllättäviltä mullistuksilta ei säästytty nimittäin tänäkään vuonna, mutta joskus on päästettävä irti, jotta jotain uutta voi syntyä. Suunnitelmat
ovat hyviä suunnanantajia, mutta olen oppinut, että mieli kannattaa pitää
avoimena äkkinäisille muutoksille ja niiden tarjoamille mahdollisuuksille.
Paljon ihanaa toivottavasti on luvassa taas vuonna 2017. Suunnitelmissa
olisi nähdä neljä uutta maata ennen toukokuuta, kesään mennessä tavoitteena
olisi saada kaksi gradua valmiiksi ja valmistua kauppatieteiden maisteriksi. Kaiken
kaikkiaan tuleva vuosi on viimeinen yliopistossa ja Jyväskylässä. Vuoden päästä
tähän aikaan olen toivon mukaan saanut kaikki psykologiankin opinnot pakettiin
ja innolla odottelen keväällä alkavaa viiden kuukauden harjoittelua, jonka
jälkeen onkin aika siirtyä työelämään. Mikä on ensivuoden jokerikortti - se jää
vielä nähtäväksi.
Uuden vuoden lupauksia en ajatellut tänä vuonna tehdä.
Kuitenkin haluaisin ensi vuonna syödä vielä vähemmän eläinperäisiä tuotteita, tehdä
tilaa omalle joogaharjoitukselle, ottaa aikaa luovalle puuhastelulle ja
kiinnittää enemmän huomiota ympärilläni oleviin ihmisiin. Voi toki olla, että
vasta kevään jälkeen on enemmän aikaa paneutua näihin. Tai ei välttämättä silloinkaan.
Ja sekin on ihan ok. Koska ennen kaikkea haluan olla itselleni armollinen ja huolehtia
omasta jaksamisestani. Joten rakas 2017, voisiko vuoden yllättäjä olla jotain mikä
ei vaatisi kovasti aikaa, energiaa tai kotisohvalta poistumista?
Kiitos 2016, olit jokseenkin raskas, mutta sitäkin
opettavaisempi, ja toithan tullessasi myös paljon ihanaa. Olkoon seuraajasi
hieman rauhallisempi ja ennalta-arvattavampi tapaus, jota ei kuitenkaan voi
tylsäksi haukkua.
Ihanaa uutta vuotta teille kaikille! Syökää paljon
(vege)nakkeja, halatkaa lähimmäisiänne ja älkää uskoko kaikkea mitä tinat teille kertoo! <3
Oi ihana Karoliina ❤ Oletpa ollut touhun tyttö 😊 Terkuin Päivi Rovaniemeltä
VastaaPoistaIhana kommentti Päivi, kiitos! <3 Terkkuja sinne Rovaniemelle, mä lähdin sieltä eilen pakkasia pakoon! :)
PoistaKuulostaapa hyvältä tuleva vuotesi - todellakin siltä että tykkäät siitä, mitä teet! Tämä on muuten ensimmäinen kerta minulle blogissasi, mutta ei varmastikaan viimeinen. :)
VastaaPoistaIhanaa uutta vuotta!
Voi ihana Selja, ihana kommentti! <3 Tervetuloa toistekin! ;) Kävin kurkkaan myös sun blogin ja käyn varmasti jatkossakin :)
PoistaHei kaunis! :) Minusta tuo vuoden 2017 yllättäjä kuulostaa kerrassaan mainiolta! Levollista vuoden jatkoa!
VastaaPoistaKiitos kaunis! :) Haha vielä sitä ei ole paljon näkynyt, mutta odotukset on sitäkin suuremmat syksylle! ;)
PoistaIhana blogi, toivottavasti et ole kokonaan lopettanut kirjoittamista!:)
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Olin aika pitkällä luovalla tauolla, mutta nyt taitaa olla aika palata blogin ääreen! Tervetuloa mukaan! :)
PoistaHyvää huomenta, olen Josef Lewis. Hyvämaineinen, oikeutettu ja akkreditoitu lainanantaja. Me myöntäkää kaikenlaista lainaa nopeasti ja helposti, henkilökohtainen laina, autolaina, kotilaina, opintolaina, yrityslaina, inventor-laina, velkojen konsolidointi. jne
VastaaPoistaHanki hyväksytty yrityksille tai henkilökohtaisille lainoille tänään ja hanki varoja saman viikon hakemuksen aikana. Nämä henkilökohtaiset lainat voidaan hyväksyä riippumatta luottotietosi ja on paljon onnellisia asiakkaita varmuuskopioida tämän vaatimuksen. Mutta et saa vain tarvitsemasi henkilökohtaisen lainan; saat halvin. Tämä on meidän lupaus: Takaamme Alin kurssin kaikille lainoille, joilla on vapaa vakuus.
Pyrimme jättämään positiivisen kestävän vaikutelman ylittämällä asiakkaidemme odotukset kaikessa, mitä teen. Tavoitteenamme on kohdella sinua arvokkaasti ja kunnioittavasti tarjoamalla korkealaatuista palvelua hyvissä ajoin. Ei sosiaaliturvaa Tarvittava määrä eikä luottotarkastusta tarvita, 100% taattu. Kannattaa välittömästi ilmoittaa välittömästi alla olevista yksityiskohdista, jos olet kiinnostunut lainauksesta ja ole huijauksia.
Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
Soita / WhatsApp: +16626183756
Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com
Oletko TARVITTAVAT ylimääräisiä käteisvaroja / hätäapuja?
VastaaPoistaHae lainaa nyt !!!
✅ Luottokelpoinen määrä 5 000,00 euroa jopa 500 000 000,00 euroon
✅ Joustavat lainaehdot
✅ 2%: n matalalla korolla
Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja:
Gonzalez Andres Lainayhtiö
Email-gonzalezandresloan@gmail.com
Your Affiliate Money Printing Machine is waiting -
VastaaPoistaPlus, getting it running is as easy as 1--2--3!
Here's how it works...
STEP 1. Choose affiliate products the system will promote
STEP 2. Add some PUSH BUTTON TRAFFIC (this LITERALLY takes 2 minutes)
STEP 3. See how the affiliate system explode your list and up-sell your affiliate products on it's own!
Do you want to start making money?
Get the full details here