Lupaan kautta kiven ja kannon - itselleni

Suomessa on kylmä, maisema on mustavalkoinen ja juuri mikään ei ole muuttunut. Paitsi minä. Kirjoittelin ylös juttuja ensimmäisestä päivästäni kotona ja kerron siitä seuraavassa postauksessa, muutama yllättäväkin seikka tuli esiin. Mutta nyt vähän syvällisempää asiaa, joka tuli ulos viime postauksen jälkeen.

Niin kuin viime postauksen lopuksi sanoin, olen vannottanut itseni lupaamaan muutaman asian. Muutaman sellaisen asian, jotka haluan muistaa myöhemminkin, minne ikinä menenkin. Ensimmäinen on se, että seuraan jatkossakin omia unelmiani ja intohimojani. Teen siitä itselleni elämäni tarkoituksen. Toisena, muistan hetkittäin tarkistaa "onnellisuuslukemani". Jos koen itseni onnettomaksi, tyytymättömäksi, innottomaksi tai muuten vaan lamaantuneeksi, on aika muuttaa jotain. Tämä elämä on annettu meille nautittavaksi. Kolmanneksi, otan vastaan mahdollisuudet, joita eteeni tulee. Eipähän tarvitse harmitella kuolinvuoteella. Neljäntenä, kuuntelen omaa sisäistä ääntäni ja luotan siihen, mitä se koittaa minulle kertoa. Sen lisäksi vähän vähemmän kuuntelen muiden mielipiteitä ja odotuksia, jotka ovat ristiriidassa oman sydämeni kanssa. Se pieni ääni sisälläni tuntee minut parhaiten ja tietää, mikä minulle on parhaaksi ja mitä minä todella tahdon. Viidentenä, luotan itseeni. Jos joku olisi minulle sanonut vuosi sitten, että saat yhden siisteimmistä harjoittelupaikoista maailmassa ja teet sen muuten Balilla ja samalla sinut otetaan kirjoittelemaan Iltalehteen blogia ja saat kutsun myös Indiedaysiin, vaikka lukijoita omassa blogissasi on vain hyppysellinen, olisin nauranut ja todennut, että kai ihmeitä voi tapahtua.

Ja hei, tässä mä olen. Todistettavasti ihmeitä tapahtuu.

Nämä ehkä kuulostavat hyvin itsestään selviltä, jopa kliseisiltä asioilta, mutta niiden sisäistäminen voi olla yllättävän haastavaa. Näiden asioiden tietäminen ja niiden mukaan toimiminen ovat täysin eri asioita. Senkin ymmärtäminen on hyvin silmiä avaavaa.

Jos jotain reissussa opin, on se, että itseämme varten me tätä elämää elämme ja teemme sen ainoastaan kerran. Elämä on täynnä valintoja, haluammepa uskoa siihen tai emme. Se missä nyt olemme, tai emme ole, on hyvin pitkälti myös meistä itsestämme kiinni. Minä olisin voinut valita olla jättämättä harjoittelupaikkahakemusta, koska enhän mä sitä kuitenkaan saa. Olisin voinut kuunnella äitiäni, joka niin kuin äidit yleensä, haluaisi pitää lapset lähellään. Olisin voinut yhtyä kavereideni mietteisiin siitä, ettei minun poikaystävä ainakaan päästä minua lähtemään. Olisin voinut todeta, että oishan se hienoa, mutta ei se ole minua varten, ei minusta ole siihen.  

Jo ajatuskin saa minut suunniltaan. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi. Mitä kaikkea minulta olisi jäänyt oppimatta itsestäni ja miten paljon vähemmän ymmärtäisin tätä elämää. Miten erilainen ihminen olisin nyt. 

Unelmien ja oman sydämen seuraaminen ei ole aina helppoa, mutta se on silti mahdollista. On helppo syyttää kumppania, vanhempia, olosuhteita, varallisuustilannetta, väärää hetkeä, lapsia, Suomen valtiota, työnantajaa tai vaikka ala-asteaikaista opettajaa, kun todellisuudessa kaikki on kiinni pienestä määrästä uskallusta - tai oikeastaan sen puuttumisesta. Juuri sen verran rohkeutta tarvitaan, että uskalletaan tehdä se ratkaiseva päätös sekä ensimmäinen askel. Sen jälkeen asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Toki paljon oviakin sulkeutuu nenämme edestä, mutta sitä vartenhan meillä on ikkunat. Ja jos asioita tekee täydestä sydämestään ja inspiraationa ja eteenpäin vievänä voimana on intohimo, niin ei, varallisuus ei välttämättä ole taattu, mutta onnellisuus sen sijaan on. Ja sitähän me kaikki haluamme. Ja sillähän kai loppujen lopuksi ainoastaan on väliä?

 

Huomenna kotiin

Huomenna ois tarkoitus laskeutua Suomeen… Niin tuhat tunnetta ja ajatusta juoksee korvien välissä, kun yritän edes sivuta tuota ajatusta, että tähän asti olenkin tyytynyt yrittämään siirtää sen pois mielestä. Mutta nyt ajattelin kertoa teille, ja selventää myös itselleni, mitä oon asiasta mieltä. Ja mikä ois sen selkeämpää kuin ranskalaiset viivat! :D Joten niillä mennään tänään. Ehkä mä vielä joskus voin kirjoittaa aiheesta runon tai sonaatin, mutta nyt tarvitaan vähän jäsentelyä. Tässä kolme listaa; mitä odotan ilolla, mitä odotan kauhulla ja mitä jo nyt ikävöin. Here we go!

Asiat, joita nyt jo ikävöin:

-ihanat uudet ystävät ja tutut, insidejutut ja päivittäiset rituaalit
-erilaiset ruuat ja herkut, joita ei kotoa saa
-halvat hinnat ja kaikki se, mitä halpuus mahdollistaa ja helppoutta, jonka se elämään tuo
-lämpö ja aurinko
-päiväunet aamupalan jälkeen
-päiväunet lounaan jälkeen
-tuoreet, valmiiksi pilkotut hedelmät (joihin minulla on varaa)
-valkoinen riisi, jota täällä saa joka katukeittiöstä ja Suomessa ainoastaan kiinalaisista ravintoloista
-eksoottisten paikkojen ja asioiden kuvaaminen
-ulkoilmasuihku
-gekon huuto
-meressä lilluminen ja aaltojen ääni
-englannin ja bahasa indonesian puhuminen
-auringonvaloon herääminen
-jooga ja sitä miten erilailla sitä Balilla opetetaan
-kaikki spirituaalinen hömppä joka täällä ympäröi ihmisiä, mutta joka Suomessa loistaa poissaolollaan
-yhteisöllisyys, joka Aasiassa on iso osa ihmisten selviytymistä ja hyvinvointia
-sitä, kuinka erikoinen olen vaaleilla hiuksillani ja suht kalpealla ihollani. Suomessa kun meitä albinokultakutreja on vähän enemmänkin..

<3

Kauhulla odotan:

-sitä hetkeä, kun ruokakaupassa on kaikki niin kallista, että pitää miettiä ostaako tänään juustoa vai kurkkua leivän päälle
-sitä kun joutuu itse pyykkäämään, laittamaan pyykit kuivumaan ja vielä ottamaan ne pois ja viikkaamaan.. Ja silittämäänhän minä en ala, joten tervetuloa ryppyiset vaatteet..
-ruokakaupassa käynti ja ruuan laitto… Näihin menee ihan hirveästi aikaa!
-hengiltä jäätyminen
-kesätöiden etsiminen
-kaikkien pikkuasioiden hoitaminen, kuten puhelinliittymän hankkiminen, vakuutuksen muuttaminen jne jne..
-lumityöt (joita en ole tähänkään mennessä juurikaan tehnyt, mutta kyllähän auton putsaaminen lumesta lasketaan!)
-se, kun iho ja huulet kuivuu nopeampaa, kuin niitä kerkeää rasvaamaan
-ei mani-eikä pedikyyrejä eikä ainakaan hierontoja
-se tunne, kun sormet, varpaat tai korvat jäätyvät
-se, kun rusketus katoaa samalla hetkellä, kun iho joutuu ensimmäisen kerran kosketuksiin miinusasteiden kanssa
-laukkujen purkaminen ja tavaroille paikan etsiminen
-farkkuihin tunkeutuminen kuuden kuukauden jälkeen
-totuttelu taas jakamaan kaikki sängystä lähtien jonkun toisen kanssa
-suunnitelmien miettiminen jonkun muunkin aikataulun mukaan
-herääminen, kun on vielä pimeä ja silti täytyy nousta
-se kun varallisuustasoni ei olekaan keskitasoa vaan tasoa "opiskelija".
-arki ja se, että ihmiset taas odottavat minulta jotain. "Jotain varmaan tarttis Karoliina tehdä"..

Iloiset asiat kotiin paluussa ja asiat joita odotan innolla:

-kavereiden, tuttujen ja sukulaisten näkeminen
-koiruuden rapsuttelu jälleen
-omien tavaroiden hipelöiminen ja ylipäätään yli matkalaukullisen omistaminen!
-"uusien talvivaatteiden" löytyminen laatikoista, joihin ne on viime talven jälkeen pakattu
-villasukat, kuppi teetä ja takkatuli <3
-käsityöt, kuten kymmenen paria keskeneräistä villasukkaa ja pari vaiheessa olevaa villapaitaa
-askartelu ja leipominen
-hyvä kahvi
-syliin sukeltaminen
-Fifty shades of grey-kolmas osa kirjana, joka jäi kesällä lukematta
-proteiinipitoiset ruuat
-mökkeily
-pitkät puhelut ystävien kanssa
-se, ettei poliisia tarvitse pelätä
-ihana rasvainen ja suolainen popcorn, jota ei ole pilattu sokerilla. Kotitekoinenkin on jo superhyvä, mutta leffateatteriin joutuu varmaan jossain vaiheessa menemään..
-television (eli toisin sanottuna Netflixin ja HBO:n) ihmeellinen maailma tulee taas osaksi laiskoja iltoja
-päivän valkeneminen kirkkaana talvipäivänä
-riisipuuro kanelilla tai mustikkakeitolla
-tankotanssi
-kynttilöiden tunnelmavalaistus pimeässä pakkasen paukkuessa pihalla
-aurinkoinen päivä keväthangilla
-Hesburgerin pöperöt ja paprikamajoneesi
-juustot, kuten brie ja halvat valkkarit ja kuoharit <3 nii ja ei saa unohtaa sidukoita!
-vesihanasta juominen

Oishan näitä vaikka kuinka, jos vaan jatkaisi miettimistä. Mutta ehkä tässä nyt jonkin näköinen käsitys siitä, mitä mielessä pyörii.. Jokaista listaa kirjoittaessa ja lukiessa mielialakin menee sen mukaan. Ikävöitäviä asioita miettiessä on kuin joku kääntäisi sukkapuikkoa sydämessä ja haikeus valtaa mielen. Toisaalta myös kiitollisuus sitä kaikkea kohtaan, mistä tuli minulle niin tärkeää ja josta nautin niin paljon, että nyt voin niitä ikävöidä. Kun mietin kauhulistaa, alkaa todellakin ahdistaa ja mielen valtaa väistämättä pieni alakulo.. Ne yritän parhaani mukaan olla huomioimatta tai ainakin yritän olla antamatta niille liikaa valtaa. Mutta sitten mietin kaikkea niitä ihania asioita, joita kotiin paluu myös tarkoittaa ja joita en ehkä ole reissun aikana suostunut kaipaamaan välttääkseni koti-ikävän. Onhan minulla monta hyvää syytä palata kotiin ja ilman asennevammaa on kotonakin varmasti jälleen kiva olla.

Olen vannottanut itseni lupaamaan muutaman asian itselleni. Tuosta lauseesta lähti sen verran deeppiä juttua, joka paisui ja paisui, joten se luvassa vasta seuraavalla kerralla.
Sitten Suomesta.

Kiitos Aasia, Karoliina kuittaa.

Ps. Hei tyypit kohta nähdään! <3

Just smile

Haluaisin kauheasti kirjoittaa teille jotain.

Haluaisin puhua mun sydänsuruista liittyen Balilta lähtöön, haluaisin kirjoittaa viikon päässä vaanivasta kotiinpaluusta. Jotain haluaisin rustata parisuhteen jälleen näkemisestä tai pienestä, hyvälaatuisesta koti-ikävästä. Odotuksista ja peloista kotiinpaluuseen liittyen, ensi kesään liittyvistä huolista ja  mahdollisuuksista olisi myös kiva kertoa. Kotiväen terveyden tilasta huolehtiminen tai mietteet omasta jaksamisesta tänä keväänä olisi myös mainitsemisen arvoisia. Voisin präystäillä sillä, kuinka ihanaa täällä pohjois-Thaimaassa on tai itkeä sitä, kuinka pelkään jäätyväni hengiltä Suomen pakkasissa.

Haluisin kertoa teille niin paljon ja kuitenkaan minulla ei ole mitään sanottavaa. En vain löydä sanoja. En tiedä mitä sanoisin. Tai miten.

Koska tämä on selvästikin laatupostaus täynnä pelkkää asiaa, ei tähän turhanpäiväisiä kuvia tai mietelauseita edes tarvittaisi. Tänään kuitenkin tuli kadulla kyltti vastaan, joka jäi jostain syystä mieleeni. Siinä luki: Just smile. (Oikeastihan luin kyltin väärin ja siinä lopulta lukikin jotain muuta, jota en kuollaksenikaan muista, mutta tämä hymykehoitus oli minusta äärimmäisen osuva ja tarttuva!)

Hymyillään vaan. Ei aina tarvitse sanoa mitään. Ajan kanssa ne sanatkin varmasti löytyy. Ja onhan kaikki oikeastaan aika hyvin.

Hymyjä siis täältä kaukaa sinne pakkasten keskelle! :)

Jos ei suupielet muuten kaareudu, niin tässä muutama kuva, joista voi olla hyötyä. ;>

Lady in red

Nyt on kinkut syöty ja uusivuosi rällätty! Ainakin leikisti.. Kinkku ei nimittäin kuulu joulupöytään täällä sen enempää kuin joulu juhalpyhiin ja uusi vuosi meni rauhallisesti pidellen emonsa menettänyttä muutaman päivän ikäistä kissanpentua sylissä ja antamalla sille niin paljon rakkautta kuin tästä kehosta irtoaa!

 

Muuten vaan on kiirettä pidellyt, nimittäin perhettä oli käymässä täällä kaukomailla ja aika haipakkaan ollaan tultu Hong Kong- Singapore- Bali- Gilit- Bali - Vietnam väli ja nythän kirjottelen siis Kuala Lumpurista. Matkablogista voi lukea matkustusasioista lisää vähän viiveellä, kunhan pääsen taas kunnolla sorvin ääreen. Huomenna matka jatkuu kuvankauniille Cameron Highlandsille ja sieltä Malesian kansallispuistoon. Perjantaina lennän Bangkokiin, jossa tapaan minulle rakkaan partasudin! <3 (Joka kyllä lupasi ajaa sudin pois siihen mennessä...)

 

Paljon olisi taas asiaa ja tarinoitavaa, mutta ehkä minun vielä täytyy hetki koota ajatuksiani ennen kuin alan kertomaan teille lisää Balin hyvästeistä, kotiin paluun lähestymisestä, melkein kissanpennun adoptiosta, lentoturvallisuuden pohdinnasta, healerin eli parantajan neuvoista/kehoituksista, tulevan kevään panikoinnista, tai ylipäätään kaikista iloista ja suruista ja niiden ristiriidoista.

 

Puuuh. Asia kerrallaan ja silleen. Nyt laitoin kuitenkin jo kauan sitten otetut kuvat ihanasta saksalaisesta Miristä, joka suostui minulle malliksi! Miri oli vapaaehtoistyöntekijänä Balilla kilpikonnien pelastuskeskuksessa ja löysi sieltä itselleen miehen, jonka kanssa oli valmis menemään naimisiinkin ja palasi sen vuoksi Balille. Ikävä kyllä kaikki rakkaustarinat ei aina pääty onnellisesti ja Miri päätyikin viettämään Balin vaihtoajan keskittyen täysin itseensä. Kaikella on ilmesisesti tarkoituksensa, kovin tyytyväinen Miri tuntuu olevan päätökseensä tulla Balille, vaikka suunnitelmat menivätkin uusiksi. Kuvia on tulossa vielä toinen satsi lisää tästä tummasta kaunottaresta, kunhan pääsen isolle koneelle, jossa ulkoinen kovalevy ja hiiri toimivat yhtä aikaa - tässä pinkissä ihanassa matkakompaktissa versiossa voi valita vain jomman kumman. <3

 

Mitäs ootte mieltä kuvista? :)

 

 

 

Mestariteos nimeltään 2015

Taas yksi vuosi pyörähti eteenpäin ja täytyy opetella kirjoittamaan 2014:sta sijaan 2015.

Vuosi 2014 toi tullessaan paljon hienoja asioita. Paljon uusia ihania ihmisiä ja toinen toistaan unohtumattomampia kokemuksia. Olen mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle, luottanut itseeni ja olen selvinnyt. Budapestin matka, oman alan kesätyöt, Iltalehden matkablogi (josta voit käydä lukemassa haasteen tälle vuodelle), uskomattoman sponsorit, kutsu Indiedaysin blogiyhteisöön, elämäni ensimmäiset polttarit, valokuvauksessa kehittyminen, oman tangon saanti, lukuisat muut asiat ja ennen kaikkea matka Aasiaan, joka kaikessa ihmeellisyydessään on ollut maailmaa mullistava.

Tällä kertaa uuden vuoden lupaukseni onkin jatkaa ja edistää asioita, jotka olen tällä reissulla löytänyt itselleni tärkeäksi. Siihen kuuluvat fyysistä hyvinvointia edistävät joogatunnit sekä lihansyönnin vähentäminen, spirituaalien hömpän kuten tarotkorttien opiskelun jatkaminen ja meditointi sekä ennen kaikkea omien intohimojen seuraaminen - muun muassa kaikki luova harrastelu ja etenkin valokuvaus ja tämän blogin edistäminen.

Ystäväni laittoi minulle uudenvuodentoivotusviestin. Hän toivotti hyvää uutta vuotta ja sanoi, että nyt on kaikkea koettu kuluneena vuonna ja on aika kääntää uusi sivu, kirjoittaa uusi tarina. Vastasin uudenvuoden toivotukseen ja sanoin toivovani, että tästä uudesta tarinasta tulee mestariteos - niin hänelle, kuin minullekin ja sitä samaa toivon nyt myös kaikille teille.
Kirjoitetaan tästäkin tarinasta sellainen, että se pistää vielä kiikkustuolissakin hymyilyttämään!

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille teille ja tervetuloa mukaan tänäkin vuonna! Pus täältä kaukaa! <3