Nyt tuli lotossa jättipotti!

Oon muuten lottovoittaja. Ja niin oot muuten todennäköisesti sinäkin. Aina välillä pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Ja niinhän siinä meidän Hondurasin reissussa kävi.

Kotiin palattua tuntuu uskomattomalta katsoa omaa opiskelija-asuntoani ja miettiä, että tämä on minun arkinen kotini. Kun sieltähän ei oikeasti mitään puutu. Lämmintä vettä tulee HETI suihkusta. Keittiön kraanavesi on puhdasta ja on maultaan yksi parhaista juomista maailmassa. Netti ja lämmitys toimii, eikä keittiön pöydälle mahtuisi enempää yleishyödyllisiä härpäkkeitä. Ah mikä luksushuoneisto! Heti auringon laskun jälkeen minkäänlaiset möröt eivät hypi kotikadulleni ja tee minusta yön ajaksi kotini vankia. Mistään ei kuulu laukauksia ja käytönnssä jokainen teini Suomessa kadulla hattaran tai purukumin myymisen sijaan osaa lukea ja kirjoittaa - ja voi siten jatkaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. 

Mietittiin myös poikaystävän kanssa, että miksi niin monet ulkomaalaiset ystävämme opiskelevat tutkintoa ulkomailla, mutta Suomesta käytännössä vain hyvin harva lähtee yliopistoon muualle. Totesimme, että täällä on niin laadukas JA ILMAINEN opetus, ettei kenelläkään ole mitään syytä lähteä merta pidemmälle opinahjoon.

Honduras oli upea. Ihmiset olivat vieraavaraisia, luonto oli sanoinkuvaamatonta. Mutta on se kuulkaa vaan niin, ettei 35 C asteinen lämpö ja Karibianmeri tee autuaaksi, jos perusasiat puuttuvat. Ongelmia on toki meillä täällä Suomessakin, mutta mahdollisuudet tehdä asioille ovat aivan eri luokkaa. Ei tule taas hetkeen ihan joka pikkuasiasta valitettua, vaikka Suomen kelit, avocadon hinta ja verokarhun kalliiksi käyvät vierailut siihen aika usein houkuttelisivatkin. 

Kotiin palatessa olo oli vähän niin kuin olisi ostanut lottokupongin ja unohtanut sen pöytälaatikkoon. Sitten yksi kaunis päivä löytää kupongin ja S-marketin kassajonossa niitä ylihintaisia avocadoja ostaessaan kuuleekin olevansa se etsitty tuore miljonääri. Oh härre! Sittenhän tässä täytyy alkaa nauttimaan elämästäni miljonäärinä!

Onhan noita muitakin hyviä paikkoja maailmassa, mutta kyllä suomalainen syntymätodistus on yksi iso jättipotti. Tällaiseen kotiin on aina hyvä palata.

Kiitollista viikonlopun odotusta sulle ja mulle! <3

Maisteri täällä hei!

Hei vaan hei!
Mikäs tämä tällainen blogi olikaan? Vähän melkein ujostuttaa naputella tänne, mutta enpä anna sen häiritä!
Mitä kuuluu?

Täällä päässä blogia eletään jonkin näköistä pientä siirtymävaihetta. Viime vuosi sisälsi kaksi gradua ja vajaat sata muuta opintopistettä - vähän meinasi välillä ruveta hengästyttämään. Toukokuussa aloitin työn Nesteen HR & Development tiimissä, jossa pääsin ensimmäistä kertaa tekemään työtä, josta olisin voinut tehdä itselleni ammatin. Itse asiassa tänä kesänä ensimmäistä kertaa en malttamattomana laskenut päiviä, jolloin pääsisin takaisin yliopistolle. Sen sijaan haikeana ja epäuskoisena laskin päiviä, jolloin en enää saisi tulla merennäköalatyöpisteelleni ihanien kollegoideni seuraan tekemään super mielenkiintoisia juttuja. Niin kuin kaiken hyvän, myös näiden kesätöiden tuli loppua - ja niin kävi perjantaina. Kiitos Neste, olit minulle hyvä!

Työelämän viehätykseen ehkä vaikuttaa mieluisan työpaikan lisäksi myös se, että valmistuin kesäkuussa kauppatieteiden maisteriksi viestinnän johtamisesta. Yleensähän valmistuminen tarkoittaa, että ihminen aloittaa uuden elämän vaiheen - jos kaikki menee hyvin, hän menee töihin ja voi aloittaa vakaamman ja pankkitiliystävällisemmän jakson elämässä. Sen sijaan minulla on vielä syksy jäljellä Jyväskylässä psykologian työelämäopintoja tehden, jonka jälkeen keväällä teen pakollisen unelmapsykologiharjoittelun työterveydessä. Eli Onnibussi ja opintotuki, hear I come, again! Jostain kumman syystä tasainen arki ja suurehkompi tilipussi olisi tässä kohtaa alkanut jo houkuttaa.. Mutta jospa kahdeksas vuosi yliopistossa toden sanoo! Vaikka vähän alkaa jo taisteluväsymys vaivata opiskelua, ensi kesänä toivon mukaan juhlitaan myös psykologiksi valmistumista.

Niin ja hei, huomenna lähden Jyväskylään vielä paketoimaan tämän vuoden kolme viimeistä kurssia, mutta sitten! LOMA! Loma loma loma. Mielestäni erittäin ansaittu kahden viikon loma, jota on vähintään noin 365 päivää odotettu! Jotta arjesta irtaantuminen (ja auringon paiste) olisi taattua, lähdemme ihan kokonaan toiselle mantereelle. Ensi viikolla lennetään päiväksi Frankfurtiin, josta matka jatkuu New Yorkiin. Siellä meitä odottaa ihana pieni hippi-airbnb asunto ja viisi päivää pelkkää vapautta! <3 Aion syödä jenkkipannukakkuja niin paljon kuin vain vyö antaa periksi ja joku musikaalikin olisi kiva nähdä - sen tarkempia suunnitelmia ei ole.

New Yorkin jälkeen lennetään Hondurasiin juhlimaan nuorta rakkautta. Polttarit vietetään paratiisisaarella ja itse häät juhlitaan sademetsän uumenissa. Kuinka siistiä?! Paluumatkalla lennetään taas New Yorkiin ja Münchenin kautta kotiin.

Lähtö on jo lähellä, mutta TO DO -lista on vielä sen verran pitkä, että matkafiiliksissä ei vielä pääse olemaan. Ehkä lentokoneessa sitten? Reissussa aion juhlia koko vuoden onnistumisia, saavutuksia ja oppiläksyjä kerralla. Rankka vuosi, mutta tulipa tehtyä!

Taas se vaihtuu

2016 oli kiireinen vuosi. Pääsin valloittamaan viisi uutta maata, tapasin kymmeniä ja taas kymmeniä ihania ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa, suoritin noin 80 opintopistettä, olin aktiivisena Suomen ja Euroopan psykologiaopiskelijoiden liittojen toiminnassa ja pidin 4-10 joogatuntia viikossa. Sanotaanko nyt vaikka niin, että joulukuun ensimmäisen viikon jälkeen ei ole tällä tytöllä ollut enää paljon annettavaa. Onneksi loma onkin pyhitetty lepäämiselle ja latautumiselle.  

Kuten en muinakaan vuosina, en viime uutena vuonnakaan tiennyt mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Suurilta yllättäviltä mullistuksilta ei säästytty nimittäin tänäkään vuonna, mutta joskus on päästettävä irti, jotta jotain uutta voi syntyä. Suunnitelmat ovat hyviä suunnanantajia, mutta olen oppinut, että mieli kannattaa pitää avoimena äkkinäisille muutoksille ja niiden tarjoamille mahdollisuuksille.

Paljon ihanaa toivottavasti on luvassa taas vuonna 2017. Suunnitelmissa olisi nähdä neljä uutta maata ennen toukokuuta, kesään mennessä tavoitteena olisi saada kaksi gradua valmiiksi ja valmistua kauppatieteiden maisteriksi. Kaiken kaikkiaan tuleva vuosi on viimeinen yliopistossa ja Jyväskylässä. Vuoden päästä tähän aikaan olen toivon mukaan saanut kaikki psykologiankin opinnot pakettiin ja innolla odottelen keväällä alkavaa viiden kuukauden harjoittelua, jonka jälkeen onkin aika siirtyä työelämään. Mikä on ensivuoden jokerikortti - se jää vielä nähtäväksi.

Uuden vuoden lupauksia en ajatellut tänä vuonna tehdä. Kuitenkin haluaisin ensi vuonna syödä vielä vähemmän eläinperäisiä tuotteita, tehdä tilaa omalle joogaharjoitukselle, ottaa aikaa luovalle puuhastelulle ja kiinnittää enemmän huomiota ympärilläni oleviin ihmisiin. Voi toki olla, että vasta kevään jälkeen on enemmän aikaa paneutua näihin. Tai ei välttämättä silloinkaan. Ja sekin on ihan ok. Koska ennen kaikkea haluan olla itselleni armollinen ja huolehtia omasta jaksamisestani. Joten rakas 2017, voisiko vuoden yllättäjä olla jotain mikä ei vaatisi kovasti aikaa, energiaa tai kotisohvalta poistumista?

Kiitos 2016, olit jokseenkin raskas, mutta sitäkin opettavaisempi, ja toithan tullessasi myös paljon ihanaa. Olkoon seuraajasi hieman rauhallisempi ja ennalta-arvattavampi tapaus, jota ei kuitenkaan voi tylsäksi haukkua.

Ihanaa uutta vuotta teille kaikille! Syökää paljon (vege)nakkeja, halatkaa lähimmäisiänne ja älkää uskoko kaikkea mitä tinat teille kertoo! <3

Paremman kuoleman puolesta

Leikitään pieni ajatusleikki. Muistele pahin kipu, mitä olet koskaan kokenut. Paha migreeni, viisaudenhampaan poiston jälkeinen kipu, murtuma, ruokamyrkytys... Tai mikä ikinä herättää sinussa muiston kivusta tai äärimmäisen epämukavasta olosta. 

Sait jotain mieleesi? Nyt kuvittele, että tuo kipu on vasta alkua seuraavien viikkojen tai jopa kuukausien mittaiseen odotukseen. Sinulla on nimittäin todettu parantumaton sairaus ja mitään ei ole enää tehtävissä. Nyt enää odotellaan. Odotellaan, että luonto korjaa omansa pois ja kärsimys päättyy. Sillä aikaa lääkärit yrittävät parhaansa mukaan lievittää tuskaasi, mutta kivun pahentuessa ei lääkitystä voida samassa tahdissa lisätä. 

Kipu on vain yksi muoto. Voi olla, että viimeiset ajat voit pahoin. Niin pahoin, ettei ruoka pysy sisällä. On nälkä ja heikottaa, mutta silti oksettaa. Läheisesi katsovat sinun kuihtuvan päivä päivältä pois pystymättä tekemään mitään. Entä miltä kuulostaa hukkuminen? Esimerkiksi keuhkosyövässä keuhkoihin kerääntyvä neste voi aiheuttaa samankaltaisen tunteen. 

Kaiken tämän tuskan lisäksi kipua yritetään helpottaa leikkaamalla, piikittämällä, punkteeraamalla, mutta tässä tilanteessa rohkeutta ja sisukkuutta ei palkitakaan ruhtinaallisesti. Mahdollisuutta parantumiseen ei ole, vaan kaiken tämän tuskan jälkeen edessä odottaa edelleen väistämätön kuolema. Sinä et tiedä koska tuska päättyy. Etkä sinä, eikä läheisesi, voi tehdä kärsimykselle mitään. Ei auta kuin odottaa. 

Ehkä vielä pahempi ajatusleikki. Mitä jos joutuisit seuraamaan vierestä kun joku rakkaistasi käy tämän läpi? Itse avuttomana joudut seuraamaan vierestä, osaamatta sanoa enää mitään tai pystymättä helpottamaan toisen tuskaa mitenkään.

Mihin tällä karmealla ajatusleikilläni tähtään? Kyllä, siihen pelottavaan ja tuntemattomaan asiaan, jota myös eutanasiaksi kutsutaan. Eutanasia tulee kreikankielestä ja tarkoittaa hyvää kuolemaa. Suomessa kerätään jälleen kansalaisaloitetta eutanasian sallimisen puolesta. Kyseessä ei ole heppoinen, yhtenä iltapäivänä omaisten painostuksen seurauksena tehty päätös, vaan prosessi, jossa yhdessä lääkäreiden kanssa punnitaan vaihtoehtoja elämän viimeisiin hetkiin. Kyseessä ei myöskään ole toimenpide, joka olisi pakollinen kaikille, vaan päin vastoin. Se on vaihtoehto ja mahdollisuus niille, jotka siihen haluavat tarttua. Ja itse ainakin toivon, että tarvittaessa minulla olisi mahdollisuus valita. 

Tarkoitukseni on herättää ajatuksia tämän tärkeän asian puolesta ja tiedottaa niitä, jotka eivät tästä aloitteesta ole vielä kuulleet. Jos et jostain syystä kannata eutanasiaa, kunnioitan sitä. Jos kuitenkin olet sitä mieltä, että viimeisen kärsimyksen kohdalla toivoisit itsellesi ja läheisillesi mahdollisuuden rauhallisempaan ja kivuttomampaan lähtöön, niin käythän allekirjoittamassa tämän jo yli 38 300 allekirjoitusta saaneen kansalaisaloitteen. 

Oleellista ei eutanasiassa ole se, että lääkärit ovat jo luovuttaneet, vaan se, että sen lisäksi sinäkin olet jo valmis lähtemään. Eutanasia ei päätä elämää, sillä näissä tapauksissa elämä päättyy joka tapauksessa. Sen sijaan se päättää kivun ja turhan kärsimyksen ihmiselämän viimeisinä hetkinä. Kenenkään ei tulisi enää kuolinvuoteellaan joutua olemaan reipas. 

Sain juuret ja siivet

Isäni antoi minulle suurimman lahjan, jonka kukaan voi toiselle ihmiselle antaa: hän uskoi minuun. 

- Jim Valvano

Samasta lahjasta kiitän omaa isääni. 

Ei niin suurta unelmaa tai niin hullua ideaa, jota kohti hän ei olisi kannustanut suuntaamaan täysillä päin - jos se on mitä sydän tahtoo. 
Koska minähän pystyn siihen!

Suurten unelmien ja korkealle tähtäämiseen vaaditun rohkeuden lisäksi olen saanut isältäni paljon juurruttavaa maanläheisyyttä. Olen oppinut pohtimaan ja ideoimaan. Ideoiden jälkeen on ollut luonnollista kokeilla ja yrittää - jos kerta ei ole tarpeeksi, niin sitten kokeillaan toisen ja kolmannen kerran. Riittävän monen yrityksen jälkeen on osattu myös tarvittaessa vaihtaa taktiikkaa. 

Ilman apua ei ole koskaan tarvinnut jäädä. Rovaniemi-Helsinki ja Rovaniemi-Jyväskylä näyttävät olevan lyhyitä matkoja, kun jossain on isän mentävä aukko. Aina pankkitilin hälyttäessä punaista, voin luottavaisin mielin kääntyä isän puoleen. Taloudellisen tuen kaupanpäällisenä olen oppinut käyttämään pienet varani järkevästi. Kiitos isän, en esimerkiksi ole ostanut keinonahkaisia tai muovisia kenkiä enää vuosiin. Sen sijaan, kun kerran ostan kengät, saan iskä-sponsoriltani tukea kunnon nahkakenkiin. Kenkiin, joilla kävely on rakotonta ja joita ei oikein hoidettuna joudu vuosiin vaihtamaan. 

Järkevästä rahankäytöstä huolimatta olen myös oppinut, että välillä täytyy nautiskella ja esimerkiksi hyvä ruoka on aivan yhtä tärkeä sijoituskohde.

Kekseliäisyys, kokeilunhaluisuus, lannistamattomuus ja maalaisjärki ovat isäni parhaita ominaisuuksia, joita väittäisin saaneeni ainakin vähän verenperintönä. Samoilla ominaisuuksilla mielestäni minä ja veljeni olemme päässeet sinne, missä tänä päivänä olemme. Ja siksi iskärakas väitän, että sinulla on ollut suuri rooli siinä, millaisia ihmisiä lapsistasi on kasvanut. Nimittäin ihmisiä, joilla on juuret ja siivet.

Kiitos isä tänään ja kiitos kaikkina muinakin 364:nä päivänä. Olet rakas ja korvaamaton. <3 

Ai millaista on opiskella psykologiaa?

Tämä on kysymys, jota itse aina ennen psykalle pääsyä usein pohdin ja jota minulta aina välillä tullaan kysymään. Psykologian opinnot ovat olleet kaikkea sitä mitä kuvittelinkin ja vielä paljon enemmän. Olen oppinut paljon itsestäni, läheisistäni (kyllä rakkaat ystävät, teidät on analysoitu) sekä elämästä ylipäätään.

Olen jo aiemmin suorittanut perusopinnot, joten viime vuonna pääsin jatkamaan suoraan aineopintoihin, jotka ovat jo paljon enemmän itse asiaa, mutta silti suhteellisen aakean laakeaa tietoa. Neuropsykologian luennot eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta myös äärimmäisen mielenkiintoisia luentoja olen ollut todistamassa. Esimerkiksi persoonallisuuspyskologian kurssilla olin korvat höröllä, kun luennolla käsiteltiin positiivista psykologiaa. Se aiheuttaa valtavasti hyviä viboja sieluni syövereissä ja sen minä haluan tulevaisuudessa pitää mukanani, mitä ikinä päädynkään tekemään. Aiemmin nimittäin psykologiassa keskityttiin vain poistamaan jo olemassa olevia ongelmia ja sairauksia, kun taas positiivisessa psykologiassa pyritään parantamaan myös mielenterveysongelmista kärsimättömien ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta - ikään kuin pyritään saamaan ihminen kukoistamaan. Kukapa ei haluaisi vain olemassa olon sijaan elää täysillä oman näköistä elämää ja olla paras versio itsetään? Itse olen joogamaailmankin kautta jo kokeillut monia positiiviseen psykologiaan liittyviä menetelmiä ja todennut ne toimiviksi, ja siksi haluankin tulevaisuudessa tätä ilosanomaa jakaa muillekin!

Viime vuoden mielenkiintoisin kurssi oli myös "itkukurssina" tunnettu työelämävalmiuskurssi, jossa teimme todellisia tutkimusmatkoja itseemme, ja jossa käytännössä "terapioimme" toisiamme ilmipotilasmenetelmällä. Syksyn aikana jokainen kerrallaan toi jonkin oikean arkaluontoisen asian omasta elämästään käsiteltäväksi ja muiden tehtävä oli tuoda uusia näkökulmia aiheeseen. Ensimmäisen kerran pääsin "psykologina" kohtaamaan kyyneliin asti johtavia tunteita ja rooli oli hämmentävä, kun ei voinutkaan juosta saman tien halaamaan. Saattoipa jopa pieni hiljainen pelko hiipiä mieleen; onko minusta tähän? Mutta jo tämän kurssin aikana sain kokemuksen siitä, miten otetaan se pieni askel taaksepäin. Vain sen kokoinen askel, että edelleen ymmärretään mitä toinen käy läpi ja ollaan läsnä, mutta silti tarpeeksi kaukana pystyäksemme auttamaan.

Opintojen ohessa on ollut myös paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja koulutuksia esimerkiksi seksuaalisuudesta, jossa puhuttiin pettämisestä ja annettiin aivan uusia näkökulmia myös niinkin vakavaan aiheeseen kuin pedofilia. Lisäksi on ollut vierailuja lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle sekä hypnoosin alkeet-kurssi, jossa pääsimme itse hypnotisoimaan ja saimme myös kokeilla miltä tuntuu tulla hypnotisoiduksi. Kurssi päättyi demoon, jossa minä pääsin hypnoterapeutin johdattelemana tunnesillalle, jossa eri muistot silmät vedessä nauramisesta tulivat yksi kerrallaan elävänä mieleeni ja aiheuttivat minulla sekä muille tilannetta seuranneille hyvät naurut! Osallistuin syksyllä myös koulutukseen, joka on osa kansainvälistä Mind the Mind-kampanjaa. Kampanjan tarkoitus on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa ja meitä koulutettiin käytännössä pitämään koulutus/workshop aiheesta toisen asteen opiskelijoille. Kouluvuosi huipentui kesällä viikon mittaiseen miniharjoitteluun, jonka suoritin Lapin Keskussairaalan sairaalapappien mukana. Se oli jotain niin hienoa, että se vaatii kyllä ihan oman tarinansa! Teaserina voin kertoa, että pääsin tutustumaan Muurolan psykiatriseen sairaalaan, sain osallistua tasavertaisena työparina pariterapiaan ja tein syvävesisukelluksen kehitysvammaistyöhön.

Heti ensimmäisenä vuonna innostuin hakemaan Suomen psykologiaopiskelijain liiton (SPOL, jonka blogia voi lukea täältä) hallitukseen ja sieltä löysin tieni Suomen edustajaksi Euroopan psykologiaopiskelijoiden liittoon (EFPSA). SPOL:issa olen ollut mukana järjestämässä keväällä kongressia ja risteilyä, joista jäi käteen uusia näkökulmia mielialalääkkeisiin sekä uusia joogaliikkeitä tunneilleni - kuten risteilevä fuksi ja himokas professori. Heinäkuussa pidettiin SPOLympialaiset, jossa psykalaiset ympäri Suomea kisasivat mm. teräsperseessä. EFPSA:n kautta taas olen päässyt Portugaliin kongressiin tutustumaan muiden maiden psykologiaopiskelijoihin ja tunteiden koodaamiseen. Kesällä olin EFPSA:n kouluttajakoulutuksessa Liettuassa ja pitkän haaveilun jälkeen pidin  ensimmäisen koulutukseni viime viikonloppuna tuoreille psykologian opiskelijoille aiheesta pyskologin kompetenssit, ja niin kuin aavistelinkin, tämä kouluttaminen tosiaan voisi olla mun juttu... Niin ja kahden viikon päästä lähden Kroatiaan tapaamaan muiden maiden edustajia!

Tältä lukuvuodelta odotan eniten kurssia, jossa tehdään töitä oikeiden asiakkaiden kanssa hyvinvointivalmentajan roolissa. Myös joskus ensi keväänä toivon pääseväni käymään Coaching-kurssin Helsingissä sekä saan nämä loput teoriaopinnot pois alta. Ensi vuodelle jääkin sitten enää työelämään valmentavat opinnot, eli ne kaikkein mielenkiintoisimmat kurssit sekä viiden kuukauden työharjoittelu, joita odotan kuin kuuta nousevaa!

Paljon kaikkea on siis tapahtunut jo nyt. Kaikista näistä upeista asioista huolimatta parasta kuitenkin koko opinnoissa on ollut ihmiset, joita olen viimeisen vuoden aikana tavannut. Psykologialla opiskelee valtava määrä fiksua, innostunutta ja motivoitunutta nuorta väkeä, jotka pätevyydellään, kunnianhimollaan ja visioillaan yllättävät minut jatkuvasti. Tässä porukassa on helppo päästä itsensä ylittämisen imuun ja kokeilla vähän sitä sun tätä tai lähteä täysillä päin jotain aivan muuta. Sen perusteella mitä minä olen nähnyt, suomalaisten mielenterveys tulee olemaan hyvissä käsissä.

Summa summarum, psykologian opiskelu on paljon enemmän, kuin olisin koskaan voinut kuvitella ja ylpeänä kannan keltaisia haalareitani! Jokainen pääsykokeisiin lukemiseen käytetty minuutti, jokainen sen vuoksi uhrattu kyynel on todellakin ollut tämän arvoista. Vaikka koko ajan ymmärrän paremmin miten nuori ja tietämätön tieteenala psykologia oikeastaan on, silti en missään nimessä haluaisi olla missään muualla. Tänne tullessani minulla oli aika selkeät urasuunnitelmat, mutta mielenkiintoisia mahdollisuuksia löytyy koko ajan lisää ja suunnitelmani ovat kokeneetkin nyt jo melkoisen murroksen. Terapiatyön rinnalle on nimittäin vähitellen hiipinyt ajatus kouluttamisesta ja konsulttihommista... Mutta voihan toki olla, että ensi vuoden jälkeen on taas aivan uudet unelmat.

Jos haluat tietää jostain aiheesta lisää tai kysyä jotain, niin kerron kyllä mielelläni sen mitä tiedän! Tulen varmasti kirjoittelemaan psykologiaan ja opintoihin liittyvistä aiheista lisää, mutta tämän hurjan pitkän eepoksen päätän nyt tähän.

Kiitos ja anteeksi! Pus! <3

Mitäs sitten?

Rimakauhua. Niin siinä käy kun on riittävän kauan kirjoittamatta. Pitäisi kirjoittaa jotain tosi hyvää kun kerran kirjoittaa. Huomenna on aina hyvä päivä ja yhtäkkiä juttuidea onkin jo vanhentunut. Harmittaa, ja sitten vielä vähemmän saa aikaiseksi kirjoitettua. Blogi on kyllä usein mielessä ja aina tuntuu pieni pisto sydämessä, kun en edes muista koska olen viimeksi täällä käynyt.

Kevät oli täynnä töitä, koulua, kunniatehtäviä, matkoja, hyvästejä, uuden opettelua ja elämää suurempia muutoksia, joista kerron kun sen aika on. Mukana on ollut paljon suuria tunteita. Iloa ja intoa, onnea, ylpeyttä ja kiitollisuutta, mutta myös surua, kaipuuta, haikeutta ja jopa ripaus pettymyksiä. Pienen ihmisen energia on rajallista ja blogille sitä ei ole viime aikoina riittänyt.

Nyt on kuitenkin tullut aika pysähtyä. Palasin viime viikolla viimeisimmältä ulkomaan matkalta ja seuraava odottaa vasta elokuussa. Koko olemus huutaa, että nyt on pysähtymisen ja nollauksen hetki. Onneksi nyt on aikaa. Aikaa hengittää. Aikaa tutkiskella tätä hetkeä. Aikaa etsiä uutta suuntaa. Nyt on myös aikaa tehdä gradua ja keskittyä omaan joogaharjoitukseen. On tilaa ottaa lenkkeily taas osaksi elämää ja on intoa ja mahdollisuus aloittaa blogi tai jopa molemmat blogit uudelleen. Päällimmäisinä tunteina ovat ihmetys, odotus ja jopa pieni hiljainen into tulevasta.

Tämän kirjoituksen punainen lanka loistaa poissaolollaan, mutta jostain on aloitettava. Tällä kertaa tämä teksti saa luvan tehdä sen. Joten tervetuloa takaisin mukaan tämän pienen tutkimusmatkailijan pieniin ja suuriin seikkailuihin. <3 En edes tiedä mistä alottaisin.