tiistai 9. joulukuuta 2014

Omaa kehoa kuuntelemassa - Meditaation alkeet osa 2

Toisena päivänä mielenkiinnolla saavuimme Yogaplaceen oppimaan lisää meditaation saloista. Aloitimme samalla harjoituksella, jota kokeilimme edellisenä päivänä -hengityksen seuraamisella. Ohjeistukseksi saimme, ettei kannata asettaa minkäänlaisia ennakko-odotuksia, sillä jokainen kerta on yksilöllinen. Niinpä me istuimme tyynykasoihimme, suljimme silmämme ja aloimme seurata hengitystä tarkkailemalla pallean liikkeitä hetki hetkeltä.
Mieli oli edelleen hyvin levoton ja turhautuminen oli useita kertoja lähellä, mutta silti nyt jonkinlainen jännitys oli poissa ja keskittyminen oli hitusen helpompaa.


Jaettuamme edellisen harjoituksen kokemukset, kokeilimme jotain uutta. Tällä kertaa tarkoitus oli laskea hengityksiä. Sisään ja ulos on yksi, toinen sisään ja ulos kaksi jne. Helpointa ehkä laskea jokainen uloshengitys. Aina jos ajatus lähti harhailemaan tuli aloittaa alusta ja jos pääsi kymmeneen, tuli silloinkin aloittaa alusta. Tämä harjoitus sopii joillekin, mutta osa ei kuulemma tykkää kuulla mielensä ääntä meditoidessaan. Itse kuulun jälkimmäiseen. Niinä hetkinä kun sain mieleni hiljaiseksi, oli se jotenkin äärimmäisen rauhoittavaa, enkä halunnut pilata sitä kuuntelemalla ääntä, jonka löpinöitä kuuntelen päivät pitkät. Parhaimmillaan pääsin laskuissani numero kolmoseen, jonka jälkeen viimeistään jokin ajatus tunki mieleeni  ja jouduin aloittamaan alusta. Mutta pakko sanoa, että kolmantena päivänä pääsin jo neloseen - lievää kehitystä?


Tämän harjoituksen jälkeen kokeilimme vielä erästä toista meditaatio harjoitusta. Siinä tulisi hengityksen sijaan kuulostella omaa kehoa. Piti kuvitella, että joku osoittaa jokaista kehon osaa vuorotellen taskulampulla ja piti tunnustella miltä juuri siinä kohtaa tuntuu. Tämä oli mielestäni helpoin harjoitus toistaiseksi, sillä mieltä piti jotenkin aktivoida. Olin myös todella ihmeissäni mitä kaikkea huomasin tämän harjoituksen aikana. En olisi ikinä uskonut, kuinka monessa paikassa voi tuntea sydämen sykkeen. Enkä ole älynnyt, kuinka suuri vaikutus sillä on, jos keskittyy kipuun. Kun "skannasin" alaselkää, tunsin epämukavuutta. Kun pääsin yläselkään, tunsin taas epämukavuutta, jota en ollut huomannut, kun tutkin muuta selkää. Samalla yritin myös tunnustella aiempaa alaselän kipua, mutta se oli yllätyksekseni kadonnut. Päälakea tunnustellessani tuntui kuin päänahka liikkuisi hengityksen mukana, ikään kuin hengittäisin sitä kautta. Myös jalkani puutuivat tämän harjoituksen aikana, mutta kun siihen ei reagoinut ja todella keskittyi tutkimaan muuta kehoa, ei puutumistakaan enää huomannut.
Tässä harjoituksessa helposti pää ja silmät lähtevät kohti sitä kehon osaa, jota parhaillaan kuulostelee, mutta ne voi yrittää pitää paikallaan. Harjoituksen jälkeen ohjaaja kysyi, mitä kaikkia kerkesimme kuulostella. Osa kerkesi päästä varpaisiin, osa vain navasta ylöspäin. Sitten ohjaaja kysyi, kuulosteliko kukaan sisäelimiä. Itsellä ei käynyt kyllä mielen vieressäkään, mutta niinkin voi siis ilmeisesti tehdä. Miltä sydän tuntuu, miltä maha tuntuu, suoli, perna maksa, munuaiset. Jos siis tietää missä ne sijaitsee... Itse löytäisin kolme ensimmäistä.



Kolmannen päivän aloitimme myös kehon skannausmeditaatiolla ja aloin todella ihastua tähän harjoitukseen. Se on hyvä tapa tunnustella, mitä kehossa tapahtuu. Ja se on oikeastaan paljon enemmän, kuin mitä me huomaamme paahtaessamme menemään joka päiväisessä elämässämme. Harjoitus lisää oman kehon tuntemusta ja tietoisuutta siitä sekä saa myös miettimään, kuinka paljon meiltä jää huomaamatta, mitä omassa kehossamme, jossa vietämme kaikki päivät, oikesti koko ajan tapahtuu.

Tulipas taas tekstiä. Minun oli tarkoitus kertoa kolmannesta päivästä tässä samassa postauksessa, mutta nyt kun juttua taas oli reilusti, säästän viimeisen päivän harjoitukset ja oivallukset vielä erilliseen postaukseen. Alla kuitenkin vielä ohjeitukset näihin toisen päivän harjoituksiin.




Hengityksen laskeminen:

-Katso perusohjeet edellisestä postauksesta
-Ala laskemaan jokainen uloshengitys, edelleen tunnustellen pallean liikkeitä ja tuntemuksia kehossa ilman virratessa sisään ja ulos
 -Joka kerta kun alat ajattelemaan jotain muuta, palaa takaisin ykköseen
-Jos pääset kymmeneen asti, aloita alusta
-Pidä hengitys luonnollisena. Tarkoitus on kuunnella sitä, ei rytmittää sitä laskuihin

Kehon kuulostelu:

-Hengityksen seuraamisen sijaan tarkoitus on tutkia tuntemuksia eri kohdissa kehoa
-Tämäkin harjoitus tulee tehdä istualtaa, jottei meditaatio vaihdu päiväuniksi
-Laita kello soimaan vartin tai parinkymmenen minuutin päähän, jos se tuntuu hyvältä. Sillä voi ainakin välttää kellon vilkuilun
-Kuvittele, että sinua osoitetaan lähietäisyydeltä taskulampulla kehon eri kohtiin, ja sinun tehtävä on kuunnella miltä juuri siinä kohdassa juuri sillä hetkellä tuntuu; Kiristääkö housut, osuuko maha t-paitaan sisään hengittäessä, tuntuuko tyyny pehmeältä, lattia kylmältä, onko selkä vaikea pitää suorassa, kutittaako nenää, tuntuuko sydämen syke sormenpäässä jne..
-Yritä päästä eroon kaikesta jännityksestä, joita kehossa on. Vapauta naama ilmeettömäksi, anna leuan tipahtaa auki, rentouta päälaki, rentouta hartiat
-Jos olet oikein edistynyt, voit myös kuulostella sisäelinten kuulumisia
-Jos alat miettimään muuta, palaa takaisin alueeseen, jota olit tutkimassa
-Kun et enää löydä uusia tuntemuksia, siirry seuraavaan alueeseen

Vastaako nämä harjoitukset yhtään teidän käsitystä meditoinnista?:)

2 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentista! <3