Lupaan kautta kiven ja kannon - itselleni

Suomessa on kylmä, maisema on mustavalkoinen ja juuri mikään ei ole muuttunut. Paitsi minä. Kirjoittelin ylös juttuja ensimmäisestä päivästäni kotona ja kerron siitä seuraavassa postauksessa, muutama yllättäväkin seikka tuli esiin. Mutta nyt vähän syvällisempää asiaa, joka tuli ulos viime postauksen jälkeen.

Niin kuin viime postauksen lopuksi sanoin, olen vannottanut itseni lupaamaan muutaman asian. Muutaman sellaisen asian, jotka haluan muistaa myöhemminkin, minne ikinä menenkin. Ensimmäinen on se, että seuraan jatkossakin omia unelmiani ja intohimojani. Teen siitä itselleni elämäni tarkoituksen. Toisena, muistan hetkittäin tarkistaa "onnellisuuslukemani". Jos koen itseni onnettomaksi, tyytymättömäksi, innottomaksi tai muuten vaan lamaantuneeksi, on aika muuttaa jotain. Tämä elämä on annettu meille nautittavaksi. Kolmanneksi, otan vastaan mahdollisuudet, joita eteeni tulee. Eipähän tarvitse harmitella kuolinvuoteella. Neljäntenä, kuuntelen omaa sisäistä ääntäni ja luotan siihen, mitä se koittaa minulle kertoa. Sen lisäksi vähän vähemmän kuuntelen muiden mielipiteitä ja odotuksia, jotka ovat ristiriidassa oman sydämeni kanssa. Se pieni ääni sisälläni tuntee minut parhaiten ja tietää, mikä minulle on parhaaksi ja mitä minä todella tahdon. Viidentenä, luotan itseeni. Jos joku olisi minulle sanonut vuosi sitten, että saat yhden siisteimmistä harjoittelupaikoista maailmassa ja teet sen muuten Balilla ja samalla sinut otetaan kirjoittelemaan Iltalehteen blogia ja saat kutsun myös Indiedaysiin, vaikka lukijoita omassa blogissasi on vain hyppysellinen, olisin nauranut ja todennut, että kai ihmeitä voi tapahtua.

Ja hei, tässä mä olen. Todistettavasti ihmeitä tapahtuu.

Nämä ehkä kuulostavat hyvin itsestään selviltä, jopa kliseisiltä asioilta, mutta niiden sisäistäminen voi olla yllättävän haastavaa. Näiden asioiden tietäminen ja niiden mukaan toimiminen ovat täysin eri asioita. Senkin ymmärtäminen on hyvin silmiä avaavaa.

Jos jotain reissussa opin, on se, että itseämme varten me tätä elämää elämme ja teemme sen ainoastaan kerran. Elämä on täynnä valintoja, haluammepa uskoa siihen tai emme. Se missä nyt olemme, tai emme ole, on hyvin pitkälti myös meistä itsestämme kiinni. Minä olisin voinut valita olla jättämättä harjoittelupaikkahakemusta, koska enhän mä sitä kuitenkaan saa. Olisin voinut kuunnella äitiäni, joka niin kuin äidit yleensä, haluaisi pitää lapset lähellään. Olisin voinut yhtyä kavereideni mietteisiin siitä, ettei minun poikaystävä ainakaan päästä minua lähtemään. Olisin voinut todeta, että oishan se hienoa, mutta ei se ole minua varten, ei minusta ole siihen.  

Jo ajatuskin saa minut suunniltaan. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi. Mitä kaikkea minulta olisi jäänyt oppimatta itsestäni ja miten paljon vähemmän ymmärtäisin tätä elämää. Miten erilainen ihminen olisin nyt. 

Unelmien ja oman sydämen seuraaminen ei ole aina helppoa, mutta se on silti mahdollista. On helppo syyttää kumppania, vanhempia, olosuhteita, varallisuustilannetta, väärää hetkeä, lapsia, Suomen valtiota, työnantajaa tai vaikka ala-asteaikaista opettajaa, kun todellisuudessa kaikki on kiinni pienestä määrästä uskallusta - tai oikeastaan sen puuttumisesta. Juuri sen verran rohkeutta tarvitaan, että uskalletaan tehdä se ratkaiseva päätös sekä ensimmäinen askel. Sen jälkeen asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Toki paljon oviakin sulkeutuu nenämme edestä, mutta sitä vartenhan meillä on ikkunat. Ja jos asioita tekee täydestä sydämestään ja inspiraationa ja eteenpäin vievänä voimana on intohimo, niin ei, varallisuus ei välttämättä ole taattu, mutta onnellisuus sen sijaan on. Ja sitähän me kaikki haluamme. Ja sillähän kai loppujen lopuksi ainoastaan on väliä?