Ennen pidin ystäviä itsestäänselvyytenä. Ystäviä tuli koulusta, harrastuksista, naapurista ja jopa toisten ystävien kautta. Lapsena kaikki oli vielä vähän helpompaa, kun kavereita sai oikeastaan mihin tahansa meni, oli se sitten sukujuhlat, häät, risteily, leirintäalue tai vaikka mökkitie. Lapset ovat jotenkin niin uskomattoman estottomia. Myönnettäköön, että toisaalta lapset ovat samalla myös uskomattoman julmia. Itse olen onneksi saanut enimmäkseen kokea sitä hyvää estottomuutta. "Moi, leikitäänkö?" riitti useimmissa tilanteissa yhden päivän juttuun ja joskus siitä seurasi pidempiäkin, vakavia suhteita.
Enää en pidä ystäviä itsestäänselvyytenä. On ollut hetkiä, jolloin ystävät, joihin pidin yhteyttä ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Jälkeen päin mietittynä, ne eivät olleet niitä onnellisimpia aikoja. Silloin myös mietin, että mistä niitä kavereita enää saa, saatikka ystäviä? Kaikillahan on jo omat ystävät, joiden kanssa ne ovat olleet tekemisissä vuosia! Harrastuksissa jutellaan vaan niitä näitä, hyvä jos kenenkään nimiä tietää. Kolmensadan hengen luentosalissa tulee vielä vähemmän moikattua ketään, saatikka jaettua synttärikutsuja. Ajattelin, että ystävientekoaika oli mennyt jo ohitseni.
Onneksi olen saanut huomata toisin. Ystäviä voi tehdä ainakin vielä 24-vuotiaana. Enkä näe minkäänlaista syytä, mikseikö vielä vaikka 84-vuotiaana voisi löytää uutta sielun siskoa. Ainakaan minä en aio lakata yrittämästä. Ystävät ovat nimittäin tämän elämän suola. Parisuhde on ehkä se palasokeri, joka sellaisenaankin menee ja jota ilmankin ääriolosuhteissa pärjää, mutta ystävät on se pieni elintärkeä lisä, mikä saa kaiken maistumaan vielä vähän paremmalta. Ystävät tuovat kirjaimellisesti makua elämään.
Tänään ystävänpäivänä sain kutsun ystävänpäiväjumppaan, mutta sen jälkeen päivä on mennyt koiran kanssa kaksistaan. Ehkä juuri siksi olen kerennyt miettimään ystävyyttä ja sitä, mitä se minulle nykyään merkitsee. Koko päivä on ollut aikaa, enkä vieläkään ole löytänyt teille sopivaa kuvausta. Muuta en osaa sanoa, kuin että paljon. Hyvin, hyvin paljon.
Palattuani reissusta olen ollut niin otettu jokaisesta yhteydenotosta, joita olen saanut ystäviltäni! Ette uskokaan. On se sitten kutsu kahville, puhelin- tai skypetreffiehdotus, kortti tai vaikka vain viesti, jossa kysytään kuulumiset. Tai kutsu ystävänpäiväjumppaan! Edellä mainittuja on tullut ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa. On niitä, joille juttelin viikko sitten ja niitä, joista en ole puoleen vuoteen kuullut mitään, mutta joiden kanssa juttu luistaa, kuin oltaisiin juteltu viikko sitten. On ihmisiä, jotka olen tuntenut tarhasta lähtien ja sitten niitä, joihin tutustuin vasta muutama kuukausi sitten. On sellaisia ystäviä, joiden kanssa lähdetään pitkälle kävelylle, ja sellaisia, joiden kanssa korkataan pullo viiniä. Toiset ymmärtävät huumoriasi täydellisesti, toiset lukevat ajatuksiasi kuin aapista. Joku on tumma, toinen vaalea. On pitkää ja on pätkää, vanhempaa ja nuorempaa.
Ystäviä kaikki tyynni.
Nyt voin omaksi onnekseni kertoa, että nyt noita ihania, ystäviksi kutsumiani ihmisiä on enemmän, kuin mihin omat sormet ja varpaat riittävät. Ja kertoisinko myös, että tämän onnellisempi, kiitollisempi ja tyytyväisempi ei voisi pieni ihminen olla. Ystäviä ei koskaan ole liikaa, mutta näilläkin pärjää. Jopa paremmin kuin hyvin.
En ehkä sitä aina muista sanoa, mutta ystävät, te olette helmiä. <3
Ja se suola!
Toivottavasti teillä on ollut ihana ystävänpäivä! Iso halaus ja paljon isoja, vaaleanpunaisia, kaikenmuotoisia sydämiä!
Enää en pidä ystäviä itsestäänselvyytenä. On ollut hetkiä, jolloin ystävät, joihin pidin yhteyttä ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Jälkeen päin mietittynä, ne eivät olleet niitä onnellisimpia aikoja. Silloin myös mietin, että mistä niitä kavereita enää saa, saatikka ystäviä? Kaikillahan on jo omat ystävät, joiden kanssa ne ovat olleet tekemisissä vuosia! Harrastuksissa jutellaan vaan niitä näitä, hyvä jos kenenkään nimiä tietää. Kolmensadan hengen luentosalissa tulee vielä vähemmän moikattua ketään, saatikka jaettua synttärikutsuja. Ajattelin, että ystävientekoaika oli mennyt jo ohitseni.
Onneksi olen saanut huomata toisin. Ystäviä voi tehdä ainakin vielä 24-vuotiaana. Enkä näe minkäänlaista syytä, mikseikö vielä vaikka 84-vuotiaana voisi löytää uutta sielun siskoa. Ainakaan minä en aio lakata yrittämästä. Ystävät ovat nimittäin tämän elämän suola. Parisuhde on ehkä se palasokeri, joka sellaisenaankin menee ja jota ilmankin ääriolosuhteissa pärjää, mutta ystävät on se pieni elintärkeä lisä, mikä saa kaiken maistumaan vielä vähän paremmalta. Ystävät tuovat kirjaimellisesti makua elämään.
Tänään ystävänpäivänä sain kutsun ystävänpäiväjumppaan, mutta sen jälkeen päivä on mennyt koiran kanssa kaksistaan. Ehkä juuri siksi olen kerennyt miettimään ystävyyttä ja sitä, mitä se minulle nykyään merkitsee. Koko päivä on ollut aikaa, enkä vieläkään ole löytänyt teille sopivaa kuvausta. Muuta en osaa sanoa, kuin että paljon. Hyvin, hyvin paljon.
Palattuani reissusta olen ollut niin otettu jokaisesta yhteydenotosta, joita olen saanut ystäviltäni! Ette uskokaan. On se sitten kutsu kahville, puhelin- tai skypetreffiehdotus, kortti tai vaikka vain viesti, jossa kysytään kuulumiset. Tai kutsu ystävänpäiväjumppaan! Edellä mainittuja on tullut ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa. On niitä, joille juttelin viikko sitten ja niitä, joista en ole puoleen vuoteen kuullut mitään, mutta joiden kanssa juttu luistaa, kuin oltaisiin juteltu viikko sitten. On ihmisiä, jotka olen tuntenut tarhasta lähtien ja sitten niitä, joihin tutustuin vasta muutama kuukausi sitten. On sellaisia ystäviä, joiden kanssa lähdetään pitkälle kävelylle, ja sellaisia, joiden kanssa korkataan pullo viiniä. Toiset ymmärtävät huumoriasi täydellisesti, toiset lukevat ajatuksiasi kuin aapista. Joku on tumma, toinen vaalea. On pitkää ja on pätkää, vanhempaa ja nuorempaa.
Ystäviä kaikki tyynni.
Nyt voin omaksi onnekseni kertoa, että nyt noita ihania, ystäviksi kutsumiani ihmisiä on enemmän, kuin mihin omat sormet ja varpaat riittävät. Ja kertoisinko myös, että tämän onnellisempi, kiitollisempi ja tyytyväisempi ei voisi pieni ihminen olla. Ystäviä ei koskaan ole liikaa, mutta näilläkin pärjää. Jopa paremmin kuin hyvin.
En ehkä sitä aina muista sanoa, mutta ystävät, te olette helmiä. <3
Ja se suola!
Toivottavasti teillä on ollut ihana ystävänpäivä! Iso halaus ja paljon isoja, vaaleanpunaisia, kaikenmuotoisia sydämiä!
 |
| Vietettyäni ystävänpäivän illan yksin, sain tuliaiseksi tällaisen. <3 Puoli rasiaa on jo kadonnut, mutta se ei tässä tapauksessa onneksi tarkoita vielä kovin paljoa! ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis kommentista! <3