Miltä koti tuntuu puolen vuoden poissaolon jälkeen

Nyt olen jo viikon ihmetellyt täällä Suomessa moniakin asioita. Vessapaperin kohtalo mietityttää vielä joka vessakerta - heittääkö vessanpönttöön vaiko eikö heittää, ja vieläkin meinaan kiljaista kun valitaan oikean puoleinen kaista risteyksessä. Ensimmäisenä päivänä tiesin, että monet asiat tuntuisivat ehkä vähän oudoilta, mutta jotka pian unohtaisin. Siksi kirjottelin muutamia juttuja ylös minun ensimmäisestä aamusta Suomessa ja kotona.

Aamulla heräsin jo ennen kuutta omatoimisesti, minun sisäinen kellohan näytti jo puolta päivää. Yllättävän nopeasti muistin, missä olin. Ulkona oli arvatenkin pimeää ja mietin, miten eriltä pimeys Balilla tuntui. Suomessa lumi tekee öistä vaaleammat, mutta kylmyys, hiljaisuus ja sen luoma yksinäisyyden tunne tekevät pimeydestä jotenkin luokseen kutsumattoman. Balilla taas on lämmin, elämää ja ääniä täynnä oleva rauhoittava pimeys. Sellainen pimeys, jonka sisällä voi hyvin unohtua katselemaan tähtiä tai kuuntelemaan gekon kajauksia.

Päätin syödä aamupalani kynttilän valossa, sillä sitä en ole voinut reissussa tehdä - tai sitten olisi pitänyt herätä jo viideltä syömään. Aamupuuron kaveriksi laitoin aamuteet tulemaan ja rakastuin uudelleen teenkeittimen porinaan. Ihmeekseni huomasin, että astioiden etsiminen toimi automaationa, ja kaikki löytyi sieltä mistä niitä etsinkin. Paksu fleece tuntui kotoisalta ja villasukat oli edelleen mun lempparit! Pidin siitä, miltä näytin vanhoissa pyjamahousuissani. Ne saivat minut tuntemaan, että ehkä olen sittenkin se sama ihminen kuin lähtiessäkin, ehkä vain päivitetty, tietoisempi versio.

Koko aamuna en laittanut pieniä koristevaloja lukuun ottamatta valaisimia päälle, sillä halusin nähdä päivän valkenemisen minuutti minuutilta. Päivä valkenikin, mutta erilaisena kuin olin odottanut. Se oli ensin jotenkin violetti ja sitten maisema veti itsensä mustavalkoiseksi. Ei siniaurinkoiseksi, niin kuin ehkä olin villeimmissä unissani uskaltanut toivoa.

Kiersin ympäri taloa. Haistelin hajuvesiä, tutkin korulipastani. Meikkini tuplaantuivat ja vaatteeni kymmenkertaistuivat tuolla tutkimusmatkalla. Ihan järkytyin, jopa ahdistuin tavarani paljoudesta. En meinannut voida pestä puurolautasta, kun en millään olisi raaskinut tuhlata juomavettä - kunnes hyväksyin, ettei saatavilla ole toisenlaista, tiskaamiseen sopivaa, vettä. Ja kyllä, vessapaperin kohtalo oli ja on edelleen kova pähkinä vessareissuilla. Roskakorin puuttuessa muistan onneksi aina laittaa sen pönttöön.

Purin matkalaukkuni sängylle ja huomasin, ettei matka olisi enää voinutkaan jatkua yhtään pidempään. Laukussa oli enää yhdet ainoat puhtaat pikkarit.

Löysin teekokoelmani ja tein itselleni juustoruisleivän. Istuin nojatuoliin kynttilän valoon katselemaan uutta vanhaa kotiani päivän valjetessa hitaasti, mutta varmasti ikkunan kylmemmällä puolen. Mietin kaikkea mitä voisin nyt taas tehdä, mitä voisin syödä, mitä vaatteita voisin pukea, mitä kenkiä voisin käyttää. Miten erin, mutta silti ihanan, merkityksen saisivat koti-illat, kävelylenkki koiran kanssa, ystävien näkeminen, arkiruuat, peseytyminen, ruokakaupassa käynti. Mietin, miten hyvin kaikki tuomani koriste-esineet, korut, vaatteet ja muut tavarat sopivat elämääni täällä. Miten minäkin jotenkin uusine villityksineni ja ajatusmaailmoineni sovin siihen elämään. Huomasin kuinka monia asioita olin kaivannut ja kuinka paljon oli asioita, joita odotin innolla. Ihan hykersin itsekseni.

Vaikka kaipaankin kaikkea sitä, mitä minulla oli Balilla, huomasin, että kotonakin on hyvä olla. Lopulta olin niin innoissani kaikesta, etten oikein tiennyt mistä aloittaisin.

Niinpä päätin juoda toisen kupin teetä.