torstai 26. kesäkuuta 2014

Overwhelmed








 
Eilen oli ihana päivä. Iltalehden blogi aukesi ja vastaanotto oli vielä monta kertaa uskomattomampi kuin mitä olisin ikinä osannut odottaa. Jopa ainoa ei-niin-kannustava kommentti tuntemmatomalta herralta "Voi jessus millä nykyään pääsee julkisuuteen" teki minut onnelliseksi. Joku oikeasti ajattelee, että olen nyt julkkis! Eilinen kyllä varmaan oli lähimpänä sitä, se oli minun oma 12 hours of fame. Se oli kivaa, mutta olen niin tyytyväinen, ettei tämä homma ole lähelläkään sitä tasoa, että ihmiset alkaisivat kadulla tunnistamaan ja pikkulapset tulisivat pyytämään nimmareita. Sekin saattaisi aluksi olla hauskaa, mutta ei loppu peleissä varmaan sopisi minulle.

Sekin blogi lähtee rullaamaan hiljaksiin kun matka lähenee. Sillä aikaa voin laittaa tänne kuvia, joilla ei ole asiaa matkablogiin. Minun lempiväri on virheä, joten sillä voi asian kanssa jotain tekemistä, mutta minusta näistä tuli tosi kivoja! Tuo raikas virheä ja pisarat. <3 Harmaalla säällä saa yllättävän kivoja kuvia, ja niin kuin todettu, ei sateesta ole ainoastaan haittaa! Latasin tänään paljon muitakin kuvia koneelle, joten näitä on tulossa lisää. Paljon. ;) Mitäs tykkäätte?

Iso kiitos vielä kaikille teille ihanille kannustavista sanoista ja onnitteluista! Eilinen ei olisi tuntunut yhtään niin hienolta ilman niitä. <3 Näillä rohkaisuilla on helppo nostaa rinta rottingille ja aloittaa matkabloggaajan ura luottavaisin mielin.



12 kommenttia:

  1. Oot varmasti mahtava matkabloggaaja!:) Ihania nää kuvat:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Liisi luottamuksesta:) Parhaani teen! Ja kiitos kohteliaisuudestakin, mustakin nämä oli kivoja:) Mut mä oonkin ihan hurahtanut vihreään ja pisaroihin:D

      Poista
  2. Kauniita kuvia luonnon timanteista! Kiitos kiitoksista ja vielä onnekasta matkaa niin Aasiaan kuin blogimaailmaan. Jään odottamaan raikkaita juttujasi kuvituksineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!:) Ne on kyllä juuri niitä, luonnon timantteja! Yritän pitää jutut ja kuvat raikkaina;)

      Poista
  3. Aina löytyy jotain kuvattavaa_hienoa!

    VastaaPoista
  4. Vitsi sun matkapostaukset tulee varmasti olemaan ihan sairaan hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! <3 Jostain syystä tuli vähän paineita, mutta kyllähän mä parhaani teen! :D Odotan itsekin innolla, että mitä kaikkea sanottavaa ja näytettävää mulla sit on:)

      Poista
  5. Mun teki mieli kommentoida sille urpolle jotain mutta enpä sitten halunnut itelleni julkisuutta sillä tavoin=D Kertoi kyllä hienosti möllisuomalaisen ajattelutavasta, kun uusi blogi julkistetaan. Noitahan mahtuu joukkoon, onneksi valtaosa on varmasti aidosti iloinen sun puolesta ♥
    Ihana asenne sulla!!!
    Niin ja kuvat on hienoja=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha:D Joo tuo oli vielä aika pientä, ottaen huomioon kuinka moni sen jutun on nähnyt, odotin paljon pahempia mölleröitä, mutta vähällä pääsin!:) Mut näitä tapauksia varten on pakko pitää huumori mukana ja reitti auki toisesta korvasta.. Uskon kans, ainakin kaikki muut, jotka on mitään sanoneet, ovat olleet aivan ihania ja tuntuneet olevan vilpittömästi onnellisia mun puolesta:) Kiva, että tykkäsit!:) Vihreää ja pisaroita on vielä tulossa lisää..:D

      Poista
  6. Todella kauniita kuvia! Vihreä väri on kyllä ihana ja sade kaunista. Onnea vielä blogista ja mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En voisi olla enempää samaa mieltä!:) Varsinkin nyt kun aurinko paistaa niin voin hyvillä mielin sanoa sadettakin kauniiksi!:D Kiitos ihanasta kommentista., onnea aina tarvitaan. Ihanaa viikonloppua sinullekin!:)

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3