Sateen jälkeen

Pisarakuvat on aina niin kivoja ja näillä säillä ei tarvitse olla Hannu Hanhi sattuakseen sopivasti kuvauspaikalle. Muistatteko sen kiirepostauksen, jonka laitoin reilu viikko sitten? Kun olin saanut sen kirjoitettua, lähdin vielä käyttämään koiraa iltalenkillä. Kello läheni jo puolta kahtatoista, mutta 30 metriä oveltamme törmäsimme lätäkköön, josta heijastui upeita vaaleanpunaisia pilviä. Kiusaus oli vastustamaton ja niin meidän oli käännyttävä takaisin hakemaan kamera. Kun pääsimme lätäkön luo uudestaan, olivat pilvet karanneet jo kauas toiselle puolen taivaanrantaa ja jäljellä oli enää harmaa lätäkkö heijastaen harmaata taivasta. Sen sijaan silmiin osui paljon muuta. Ja siihen loppui se kiire. Toki seuraavana aamuna väsytti senkin edestä, mutta olin iloinen saamistani kuvista. Ikävä kyllä Blogger nyt muokkaa osaa kuvista todella erikoisen näköisiksi..

Nyt olen monena päivänä harmitellut, ettei ole ollut kamera mukana päivänvalolla, kun kukissa ja lehdissä on kimmeltäneet niin kauniita ja herkkiä vesipisaroita! Tänään sitten palattiin taas koiran kanssa hakemaan kamera ja tuntihan siinä vierähti, ettei edes tajunnut. Äsken oli vielä pakko käydä meidän pienessä puutarhassa näpsimässä pisarakuvia ja kuulkaa tuli niiiiin ihania! Tekis mieli laittaa ne suoraan, mut laitan nyt nämä mitkä laitoin jo eilen tänne valmiiksi. Kyllä on valolla niin suuri merkitys ja se on aika eri puolilta öin ja ennen ilta kaheksaa. Näätte mitä tarkoitan. Vieläkin oisin halunnut jäädä pihalle, mutta alkoi kyykyssä istuminen vähän puuduttaa jalkoja. Toistaalta jos säätiedotteeseen on uskominen, minulla tulee olemaan vielä useita tilaisuuksia pisaroiden ikuistamiseen ainakin seuraavan parin viikon sisällä.

Teitä varmaan kismittää aivan yhtä paljon nämä kelit kuin minuakin? Ei riitä, että on kylmä, mutta pitää sataa vettäkin – koko ajan! Jotenkin tuntuu, että mitä tahansa tekee, niin mukaan tarvitsee ottaa supervälineet ja tuhannet vaihtovaatteet. Pukeutumista jotuu miettimään yhtä tarkasti kuin talvellakin, jos ei tarkemminkin. Mutta eihän tämä tällaisena voi koko kesää jatkua, eihän? Luotetaan, että jossain vaiheessa se aurinko paistaa tänne Suomeenkin ja me kaikki pimeydessä ja kylmyydessä asuvat suomalaiset saamme palautua auringon lämmössä edellisistä pakkasista ja kerätä valoa ja voimia ensi talven pimeyttä varten. Niin sen kuuluu olla, eihän tästä muuten tule mitään. Ja keskiyön auringolle terkkuja, että oot mun lempi asia kesässä, ja että jos viitsisit edes pari kertaa näyttäytyä ennen kuin poistun maasta, niin olisin kiitollinen!

Ps. Ylihuomenna saan VIHDOIN kertoa mun huippusalaisesta toukoon Helsingin reissusta!;) En varmaan pystyis pitämään sitä sisälläni enää hetkeäkään pidempään!