Päiväni mannekiinina

Kukapa ei pienenä olisi halunnut olla prinsessa, rock-tähti, näyttelijä tai malli? Minä ainakin olen suunnitellut menestyksekästä uraa kaikista noista ammateista. Heti ensimmäisenä minulle kuitenkin kerrottiin, että oikeassa elämässä prinsessaksi täytyy syntyä ja vieläpä jonnekin muualle kuin Suomeen. Noin ala-asteella minulle selvisi, että laulajan ura ei ehkä olisi minua varten, kun koulun musikaalissa sain pääroolien sijaan tyytyä kuoropaikkaan. Niin ja en saanut kovin haastavia tai keskeisiä vuorosanojakaan.. Vasta viimeisenä, pituuskasvun päätyttyä 160:een senttimetriin ja lukuisten epäonnistuneista kuvista johtuneiden pettymysten jälkeen kohtasin kylmän totuuden. Ei minusta tulisi malliakaan.

Jo paljon ennen kuin sain kunnon kameran olen pitänyt valokuvaamisesta ja siksi olen viihtynytkin enimmäkseen kameran napinpainajan puolella. Ainoa miinuspuoli siinä on se, etten todistettavasti ole ollut yhdelläkään ulkomaanmatkalla poikaystäväni kanssa enkä ole käynyt juuri missään juhlissa tai tapahtumissa, joissa ystäväni ovat käyneet. No okei, melkein aina löytyy todistusainestoksi riittäävää materiaalia, mutta siihen se yleensä jääkin. Olen tottunut siihen ja nykyään tykkään haastaa itseäni saadakseni muista mahdollisimman kauniita kuvia. Olinkin aika ihmeissäni, kun opiskelijakaverini Anni pyysi saada kuvata minua ja silmiäni. Tottakai innostuin ajatuksesta, vaikka olin hyvin tietoinen omasta avuttomuudestani linssin edessä.

Kuvauksia edeltävänä päivänä mietin tarkkaan mitä laittaisin päälle ja lopulta sainkin itselleni mieluisan kokonaisuuden kasaan. Valintani oli toimiva, sillä lenkkareiden kanssa asu näytti leppoisalta vapaa-ajan asulta, jolla pystyi hyvin tekemään arkisemmat askareet ja taas korkkareilla asusta tuli sirompi ja asiallisempi.

Seuraavana aamulla heräsin tuntia ennen takuttamaan ja kihartamaan tukkaani. Meikit laitoin vasta ennen kuvauksia Jyväskylässä. En voi sanoa, että minua olisi niinkään jännittänyt, olin vain enemmän innoissani. Tiesin, että Anni on hyvä valokuvaaja. En voinut kuitenkaan olla miettimättä, että mitä jos minuun eivät Anninkaan taidot riittäisi.

 

Reiluna tyttönä kerroin Annille jo heti kättelyssä, että minulla on tasan kaksi poseerausilmettä, sekä ainoastaan yksi asento enkä oikeastaan todellakaan ole mikään malli. Ei siis mitään syytä olla itselleen liian ankara, jos kuvat eivät onnistukaan. Anni vain naurahti ja totesi, ettei se mitään ja kaivoi kameran esiin. Selitysten ja alun kankeuden jälkeen pystyin jo vähän rentoutumaan ja kauhea nolotus vaihtui lopulta yritteliäisyydeksi. Annin kuvattavana oli kyllä todella helppo olla ja uskaltauduin itsekin ehdottamaan taustoja ja asentoja. Juuri kun olin saanut juonesta kiinni ja alkanut nauttia kameralle keimailusta, meiltä loppui aika.

Eilen tulin kurkkaamaan blogini kävijämääriä ja sain lievän kohtauksen, kun sivun katselut eiliseltä huiteli 1500:ssa! Hetki meni ennen kuin välähti, että Anni varmaan oli saanut silmiäni koskevan postauksensa valmiiksi ja linkittänyt minun blogini siihen. Postauksesta tulikin aivan ihana ja ihmiset ovat jättäneet niin kivoja kommentteja!! Tänäänkin täällä minun blogissa on käynyt yli 1000 ihmistä ja sen lisäksi olen saanut hurjan paljon uusia seuraajia niin Bloglovinissa kuin täällä Bloggerissakin ja toivottavsti myös anonyymina! Ihan todella lämpimästi tervetuloa ihan jokaiselle! Ihanaa huomata, että olette pitäneet blogistani ja haluatte lukea sitä jatkossakin!:) Tämän kaiken johdosta olen ollut ihan jossain blogi-extaasissa tämän ja eilisen päivän. Nyt vaan alkaa tulla paineita, etten vaan tuota teille pettymystä!:D Mutta ehkä jatkan rohkeasti omalla, selvästikin hyväksi havaitulla tyylilläni, koska sillähän minä olen tänne teidät tänne tähänkin asti saanut. Toki parannusehdotuksia ja aihevinkkejä otetaan avosylin vastaan. Mut vielä kerran, ihanaa kun ootte siellä!:) Paljon hauskempaa kirjoittaa kun tietää, että joku näitä juttuja lukee ja vielä hauskempaa on kun joku ihana jättää aina välillä kommentinkin! <3

Vielä pari juttua nuista kuvista. Pidän niistä kovasti, paitsi viimeisestä, sillä siinä mun kasvot on jotenkin.. laiskat? Mutta laitoin sen, koska sain itse hurjasti hupia siitä, että liikuttelin kämmentä edestakaisin kasvojen puolelta toiselle ja vertailin puolieroja. Eli jos on tylsää niin siinä sullekin tekemistä. :D Ainakin kymmeneksi sekunniksi. Nyt alkaa uni painaa sen verran silmää, että painun erinomaisen päivän päätteeksi hotellihuoneen puhtaisiin valkeisiin lakanoihin. Olen tänään koko päivän nauttinut Naantalin auringosta ja siksi nyt hymyilen kuin Hangon keksi. Heh heh! ;) Ehkä lievästi väsynyttä juttua, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että kello on puolen yön ja olen hotellihuoneessa yksin oman hauskuuteni varassa.. Mutta, jotta en säikyttäisi teitä kaikkia heti pois, säästän teidät mun muilta hyviltä jutuilta ja toivotan vain oikein kauniita unia!