Tulin vain kertomaan, että nyt on viimeinen yö omassa sängyssä vietetty ja kotiin palaan seuraavan kerran puolen vuoden päästä. Myös yksi ihana pieni karvainen kaveri on nyt rapsutettu niin, että se pärjää helmikuuhun asti. Yksi päällimmäisistä tunteista sadan muun ohella on ollut haikeus, ja onhan parit itkutkin jo itketty.
Viimeinen yö meni rauhassa, lukuun ottamatta ainutta keskellä yötä heräämistäni. Ihan fyysisiä värinöitä meni pitkin kehoa ja olo oli innokkaan jännittynyt, sillä lailla hyvällä tavalla. Hassua, kun en hereillä oikein osaa jännittää, kun en vielä ole tajunnut lähteväni mihinkään - vaikka rinkka on jo pakattu ja nyt olen jo tavallaan matkalla.
Nyt on pieni väli pysähdys Lapissa ja viimeisiä fiilistelyjä Suomessa.
Maanantaina tämä tyttö lähteekin sitten muille maille.
Moi Karo! Facebookin kautta törmäsin sun blogiin ja iltalehen blogiin ja innostuin tulevasta reissustas, kuulostaa hyvältä! Aijon kyllä lukea matkapostauksias ja hoitaa sillä matkakuumettani :) Olen itse aika lahjakas matkoilla sairastuja niin tuli mieleen että jos matka-apteekkiin vielä mahtuu niin kannattaa ostaa specialyt elektrolyyttijauhetta, saa sitä varmasti kohteestaki mutta suomesta saa mustaherukan makusta (mikä vatsataudissa voi olla hyvä vaihtoehto paikallisiin verrattuna:D). Ja kannatta kattoa paikkakuntakohtaisesti etukäteen ne vakuutusyhtiön kanssa yhteistyötä tekevät sairaalat (ainaki pohjolalla nettisivu josta ne löytyy) niin ei tarvi sitten hädän tullessa ettiä ensin nettikahvilaa ja eksyä kymmeneen paikalliseen rohtopuotiin ennen oikean terveysaseman löytymistä :) Ihanaa reissua! t: Noora lukioajoilta :P
VastaaPoistaMoi Noora!! Kiva että oot löytänyt näihin blogeihin!:) Kiitos kommentista ja tosi hyvistä neuvoista! Pitääpä vielä käydä apteekin kautta.. Onneksi vielä jotain mahtuu matka-apteekkipussukkaan:D Ja tuokin on kyllä varmasti hyvä tapa, ottaa selvää mihin kauas pitää lähteä jos tuleekin äkki tilanteita. Pitääpä käydä kattoon Pohjolan sivuilta, en tienny että ne löyty sieltä! On näköjään vielä paljon asioita, joita ois voinu ottaa selvää, mut onneksi ihmiset ystävällisesti vinkkailee neuvoja!:) Ja kiitos ja tervetuloa seuraamaan reissua:))
PoistaMun blogien lueskelu on jäänyt kesän ja kiireiden takia vähemmälle ja siksi oon tämänkin kommentin kans kevyesti viikon myöhässä... Parempi kai kuitenkin myöhässä kuin ei milloinkaan - huikean mahtavaa reissua, pidä hauskaa ja nauti elämästä! :)
VastaaPoistaEt oo ainoa myöhäinen!:D Kiitos<3 näin viikko jäljessä!:D Nautitaan! Ja nautitaan vielä enemmän kunhan olo helpottaa!
Poista